Kasvattajat takakaarteessa : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yli 50 vuotiaiden nuorisotyönohjaajien käsitykset omasta ammatillisesta osaamisesta ja kollektiivisesta asiantuntijuudesta työelämäkulussa

Abstract

Tässä tutkimuksessa tapahtumien kontekstina oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotyö ja kertojina töitä tällä kentällä vuosikymmeniä tehneet yli 50-vuotiaat kirkon nuorisotyönohjaajat. Otsikon sanapari Kasvattajat takakaarteessa viittaa urheilutermein ratakierrokseen, jonka takakaarteessa ja loppusuoralla tutkimukseen osallistuneet nuorisotyöohjaajat olivat ammatillisen uransa kannalta eläkeiän jo häämöttäessä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ikääntyvät nuorisotyönohjaajat sanallistavat työelämäkulussa muotoutunutta ammatillista osaamistaan ja kollektiivista asiantuntijuuttaan sekä minkä tekijöiden tai muutosten he kokevat työelämäkulussa vaikuttaneen osaamisen kokemustaan vahvistaen tai murentaen. Tarkastelun kohteena oli myös se, miten alalle motivoituminen ja työelämäkulussa koetut muutokset sekä sanallistettu osaamisen ja asiantuntijuuden kokemus näyttäytyivät työntekijän sanallistamassa ammatillisessa identiteetissä.

Tutkielma on laadullinen aineistolähtöinen tapaustutkimus pitkän työuran kirkon nuorisotyössä tehneiden käsityksistä ja kokemuksista. Tutkimuksellinen orientaatio on fenomenologia, jonka kautta on pyritty tavoittamaan kunkin vastaajan persoonallista kokemusmaailmaa kirkon nuorisotyöntekijänä sekä toisaalta hahmottamaan heidän kokemustensa ja käsitystensä diversiteettiä ja yhtenevyyksiä. Tässä opinnäytteessä käytetty näkökulma on nimetty työelämäkertatutkimukselliseksi tutkimusotteeksi siitä syystä, että vastaajien sanallistamia käsityksiä ja kokemuksia on lähestytty työelämäkulussa syntyneinä representaatioina ja konstruoituina työelämäkertomuksina. Kertoessaan käsityksiään omasta osaamisesta ja osaamisen kokemusta vahvistaneista ja murentaneista tekijöistä nuorisotyöntekijät peilasivat kokemaansa kaikkea työelämäkulussaan tapahtunutta vasten. Kunkin yksilöllinen työelämäkulku oli se näyttämö, jossa heidän osaamisenkokemuksensa oli syntynyt, vahvistunut ja murentunut. Kunkin yksilöllinen työelämäkulku ja sen vaiheet olivat myös se todellisuus, jossa heidän ammatillinen identiteettinsä on kypsynyt ja jossa he samastuvat ammattialansa asiantuntijoiden joukkoon. Se, miten ikääntyvät nuorisotyönohjaajat sanallistivat oman ammattiryhmänsä asiantuntijuutta, antoivat tutkijalle kuusitoista erilaista ikkunaa kirkon työyhteisöihin, niihin, jossa nuorisotyönohjaajat asiantuntijuuttaan tarjoavat.

Tutkimusta varten lähetettiin haastattelupyyntö ja kysymykset neljällekymmenelle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vähän yli kolmestasadasta 50 vuotta täyttäneestä nuorisotyönohjaajasta. Vastauksia haastattelupyyntöön saatiin kuusitoista, joten vastausprosentti oli 40. Vastaajista miehiä oli yhdeksän ja naisia seitsemän ja vastaajat olivat iältään 51-61 -vuotiaita. Työuraa kirkon nuorisotyössä heillä oli takanaan keskimäärin 32 vuotta ja jäljellä olevia työvuosia ennen eläkeikää keskimäärin 7 vuotta. Tutkimuksen aineistona oli nuorisotyönohjaajien kirjallisessa muodossa olleiden vastausten lisäksi Kirkkohallituksen vuonna 2010 laatimat Kirkon hengellisen työn työntekijän ja Kirkon nuorisotyönohjaajan työn ydinosaamiskuvaukset. Kaikkea aineistoa analysoitiin sisällönanalyysillä.

Nuorisotyönohjaajia oli aikanaan motivoinut ammattiin omakohtaiset hyvät kokemukset kirkon nuorisotyöstä ja nuoria kannustaneiden nuorisotyöntekijöiden antama esimerkki sekä koettu kutsumus työhön ja halu auttaa muita. Merkittävimmät työelämäkulussa koetut muutokset liittyivät kirkon rakennemuutokseen, seurakuntien koon kasvuun ja näistä syistä toimintakulttuurissa tapahtuneisiin muutoksiin. Myös oma ikääntyminen ja ikääntymisen myötä tapahtunut roolimuutos suhteessa nuoriin koettiin työelämäkulussa tapahtuneeksi muutokseksi.

Ammatillista osaamistaan ikääntyvät kirkon nuorisotyönohjaajat kuvasivat saatuna koulutuksena ja karttuneensa kokemuksena, asenteena ja asennoitumisena työhön sekä erilaisten taitoalueiden hallintana ja persoonan ominaisuuksina. Nuorisotyönohjaajien osaamisen kokemusta työelämäkulussa vahvistaneita ja työhön sitoutumista lisänneitä itsen ulkopuolisia tekijöitä olivat työstä saatu palaute, työn verkostoissa tapahtunut yhteistyö muiden toimijoiden kanssa ja itse työ sekä työn luonteesta johtuva jatkuva ajan hermolla pysymisen pakko. Kannustava työyhteisö oli monelle vastaajalle merkittävä osaamisen kokemusta vahvistanut ja työhön sitouttanut tekijä. Nuorisotyönohjaajat olivat omalla toiminnallaan vahvistaneet osaamisenkokemustaan muun muassa kouluttautumalla, harjoittamalla itsereflektiota esimerkiksi työnohjauksessa ja tekemällä irtiottoja työstä tai tietoisesti muuttamalla omia toimintatapojaan.

Työhön sitoutumista ja osaamisen kokemusta oli nuorisotyönohjaajien mukaan murentanut erityisesti oman työyhteisön negatiivisuus ja heikko johtaminen, työn työajattomuus sekä työn tekemisen sijoittuminen ilta-, viikonloppu- ja loma-aikoihin. Myös kirkon teologikeskeisyys ja nuorisotyönohjaajan ammatillisten raamien kapeus sekä työn vuodesta toiseen samana toistuva koskaan päättymätön luonne koettiin osaamisen ja työhön sitoutumista murentaneiksi tekijöiksi. Muutama tiedosti omien ammatillisten rajojen ylittämisen ja sitä seuranneen uupumisen olleen syynä osaamisen kokemuksen murenemiseen.

Sanallistaessaan kollektiivista asiantuntijuuttaan ikääntyvät kirkon nuorisotyönohjaajat kuvasivat asiantuntijuutta hyvin erilaisista näkökulmista. Osa hahmotti asiantuntijuutta oman tai ammattikunnan ydinosaamisen tai osaamisen moninaisuuden kautta ja osa sanallisti kollektiivista asiantuntijuutta kunkin työelämäkulussa kertyneenä ammatillisena pääomana. Osa kuvasi asiantuntijuutta ammatillisten roolien ja identiteetin kautta ja osa työlle asetettujen tavoitteiden näkökulmista. Asiantuntijuuden sisällön ikääntyvät nuorisotyönohjaajat kuvasivat olevan kasvatuksen yleistä asiantuntijuutta tai jonkin kirkollisen kasvatuksen työalan asiantuntijuutta, nuorten elämänkysymysten tai nuorisokulttuurin asiantuntijuutta sekä nuoren kasvun tukemisen, läsnäolon ja rinnalla kulkemisen asiantuntijuutta. Osa koki ammattikunnan kollektiivisen asiantuntijuuden olevan verkostoissa tapahtuvaa vaikuttamista ja maailmoiden välisenä tulkkina toimimista. Merkittävä havainto oli se, että nuorisotyönohjaajat eivät nähneet kristillistä kasvatusta oman tai kollektiivisen asiantuntijuutensa yhtenä irrallisena osa-alueena vaan ennemminkin koko asiantuntijuutensa läpäisevänä ja sen sisään rakentuneena ulottuvuutena.

Ammatillisen identiteetti ymmärretään tässä tutkimuksessa yksilön tavaksi sanoittaa kuka tai mitä hän ammattinsa harjoittajana on. Identiteetti rakentuu työelämäkulussa eri työympäristöissä ja käytännön tilanteissa sekä niihin kietoutuvissa yksilön oman henkilöhistorian tilanteissa. Ammatillinen identiteetti sisältää yksilön omaksumat ammattia koskevat arvot ja uskomukset, mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet sekä kokemuksen siitä, mihin hän sosiaalisesti itsensä integroi. Ammatti-identiteettiä tarkasteltiin myös ammatillisen toimijuuden ja ammattiroolien käsitteiden kautta. Ikääntyvien nuorisotyönohjaajien sanallistamat ammatilliset identiteetit taulukoitiin alalle motivoitumisen ja sanallistetun osaamisen mukaan ruudukkoon. Ne, jotka sanallistivat osaamistaan koulutuksena ja hankittuna kokemuksena tai asenteena ja joita alalle oli aikanaan motivoinut kutsumus ja hengellinen vakaumus, sanallistivat ammatillista identiteettiään olemisen, yhteyksien luomisen ja hengellisen kanssakulkijuuden kautta. Ne, joille osaaminen oli saatua koulutusta ja hankittua kokemusta tai asennetta, mutta alalle oli motivoinut saatu apu tai esimerkki tai jotka olivat sattumalta päätyneet alalle, kuvasivat ammatillista identiteettiään muita useammin kasvattajana (kirkon, kristillinen) tai oman työalansa kautta. Ohjaajana toimimisen kautta (työn, oman työalan tai ohjaamistoiminnan ohjaamisen) identiteettiään kuvasivat ne, joille osaaminen oli taitoja tai persoonan ominaisuuksia, ja motivoituminen alalle tapahtunut saadun avun ja erimerkin tai sattuman kautta.