"Kielemme ei voi kadota, sillä se on osa kulttuuriperintöämme" : tutkimus erään alkuperäiskielen muuttuneesta asemasta ja suhteesta kouluun indonesialaisessa kylässä

Abstract

Tutkimus käsittelee erään alkuperäiskielen muuttunutta asemaa itäindonesialaisessa kylässä. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten alkuperäiskielen asema on muuttunut, ja millainen paikallisen koululaitoksen rooli on tässä muutoksessa ollut, sekä miten paikalliset ihmiset näkevät alkuperäiskielen nykytilanteen ja tulevaisuuden. Kielelliset ihmisoikeudet, koulutuspolitiikka ja valtakysymykset eri ryhmien välillä nousevat keskeisiksi teemoiksi tutkimuksessa.

Tutkimuksen metodina on etnografia. Tutkimuksen aineisto koostuu haastatteluista, ryhmäkeskusteluista ja havainnoinnista, jotka ovat kerätty yhden kuukauden aikana tutkimuskylässä. Aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimuksessa selviää, että tutkimuskylän alkuperäiskielen asema on heikentynyt vuosikymmenten saatossa samalla kun indonesian kieli on yleistynyt. Tutkimuksessa käy ilmi, että kylän vanhemmilla asukkailla on traumaattisiakin kokemuksia kouluajoilta, kun alkuperäiskielen puhuminen koulussa on ollut kiellettyä. Tutkimushetkellä alkuperäiskielen puhumisesta koulussa ei enää rangaistu, mutta lapset eivät juurikaan enää puhuneet alkuperäiskieltä, vaan he käyttivät lähes yksinomaan indonesian kieltä leikeissään ja kanssakäymisessään muiden lasten kanssa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että paikallinen koululaitos on vaikuttanut negatiivisesti paikallisen alkuperäiskielen asemaan kiellettyään sen puhumisen, sekä pyrkimällä vaikuttamaan ihmisten asenteisiin eri kieliä kohtaan. Tutkimuksessa selviää, että paikallisten asukkaiden enemmistön näkemys alkuperäiskielen säilymisestä ja turvatusta asemasta on ristiriidassa nykytilanteen kanssa, jossa lapset eivät osaa puhua juurikaan alkuperäiskieltä. Suurin osa kylän asukkaista näki, että alkuperäiskielen integroiminen kouluopetukseen olisi positiivinen muutos. Tutkimuksessa kysyn, onko Indonesian koulutuspolitiikka oikeudenmukaista eri kieliryhmien näkökulmasta.

Tutkimuksen laajempana tavoitteena on tuoda esille alkuperäiskielten hälyttävä tilanne maailmassa ja kysyä, miten koulu voisi kohdella oikeudenmukaisemmin eri vähemmistökieliryhmiin kuuluvia lapsia. Valtaosalla alkuperäiskielistä on heikko asema formaalissa koulutuksessa. Vaikka usein valtakielien käyttöä opetuksessa perustellaan yhteisen edun vaalimisella, tällainen politiikka johtaa usein negatiivisiin seurauksiin: huonompien oppimistuloksien lisäksi se voi johtaa alkuperäiskielten katoamiseen, minkä myötä katoaa kieleen koodattu perinnetieto ja tietämys, uskomukset ja merkittävä osa kansan kulttuuriperintöä. Nämä alkuperäiskielet, joiden arvo on mittaamaton paitsi kansalle itselleen, saattavat olla myös tärkeässä asemassa tulevaisuudessa ympäristönmuutoksen vuoksi. Tutkimustulosten soveltamismahdollisuuksia tarkastellessa keskeiseksi teemaksi muodostui, miten alkuperäiskielen oppimista voitaisiin jatkossa tukea tutkimusalueella. Tässä tarkastelussa muotoilin viisi eri areenaa, joissa alkuperäiskielen oppiminen olisi mahdollista. Nämä areenat ovat koti, kyläyhteisö, koulu, sosiaalinen media ja uskonnolliset tapahtumat. On kuitenkin huomattava, että alkuperäiskielen aseman parantaminen edellyttää laadukkaan koulutuksen ja vanhempien tuen lisäksi poliittista tahtoa sekä taloudellisia resursseja.