Rikoksestaan syyntakeettomana tuomitsematta jätetty oikeuspsykiatrinen potilas ja hänen hoitonsa : Potilaan, vanhempien ja hoitajien näkökulmat

Abstract

Oikeuspsykiatrisen potilaan hoito eroaa tavanomaisesta psykiatrisesta hoidosta monin tavoin. Oikeuspsykiatrinen hoitojärjestelmä on muuttumassa entistä potilaslähtöisemmäksi samaan aikaan, kun arvioidaan tuetun tai velvoitteellisen avohoidon käytön edellytyksiä psyykkisesti sairaiden väkivaltarikollisten hoidossa.

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata oikeuspsykiatrisen potilaan ja hänen läheistensä elämää ja hoitoa sekä tarkastella oikeuspsykiatrisen potilaan rikoksen, josta hänet on jätetty syyntakeettomana tuomitsematta, merkitystä potilaan ja hänen vanhempiensa elämässä ja tehdä näistä kuvauksista metasynteesi. Tässä tutkimuksessa metasynteesin tarkoituksena oli oikeuspsykiatrisen potilaan, potilaan vanhempien sekä hoitohenkilökunnan näkökulmia yhdistelemällä ja käsitteitä yhtenäistämällä tuoda esiin elementtejä, joita oikeuspsykiatrisen potilaan ja hänen vanhempiensa hoito sisältää. Tutkimus tuotti uutta, aiemmin kansallisesti ja kansainvälisesti tutkimatonta tietoa erittäin sensitiivisestä aiheesta, ja samalla yhdistettiin myös oikeuspsykiatrisen potilaan, hänen vanhempiensa ja oikeuspsykiatrisen hoitotahon edustajien kokemuksia ja näkemyksiä.

Tutkimus koostui kahdesta vaiheesta vuosina 2012–2018. Vaiheessa I kerättiin ja analysoitiin kahdeksan oikeuspsykiatrisen potilaan, kuuden oikeuspsykiatrisen potilaan vanhemman sekä kahdeksan valtion oikeuspsykiatrisen sairaalan hoitajan haastattelut. Oikeuspsykiatristen potilaiden haastattelujen aineisto analysoitiin narratiivisella menetelmällä. Oikeuspsykiatristen potilaiden vanhempien ja hoitohenkilökunnan haastattelut analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Vaiheessa II muodostettiin osajulkaisuiden tuloksista metasynteesi.

Tutkimuksen mukaan rikoksen, josta potilas on jätetty syyntakeettomana tuomitsematta, merkitys oikeuspsykiatrisen potilaan elämässä vaihtelee laajasti riippuen potilaan varsinaisesta rikoksesta, sen herättämistä mielikuvista ja tunteista sekä siitä, kuinka potilas arvioi selviytyneensä rikoksen jälkeen. Oikeuspsykiatrisen potilaan traumakokemukset suoritetuista pakkotoimista heijastuvat hoitoon pitkäksi ajaksi ja heikentävät hoitomyöntyvyyttä. Rikos vaikuttaa merkittävästi myös oikeuspsykiatrisessa hoidossa olleen potilaan vanhempien elämään, ja he tarvitsevat ohjausta ja emotionaalista tukea oman traumansa käsittelyyn.

Oikeuspsykiatrinen henkilökunta tarvitsee lisää tietämystä ja malleja potilaan rikoksen käsittelyyn. Oikeuspsykiatrisen potilaan tarinoissa ja kuvauksissa käyttämien identiteettityyppien tunnistaminen ja yksilöllinen huomioonotto voi suunnata hoitajan käyttämään uudenlaisia lähestymistapoja ja näin ohjaamaan potilasta pois haitallisista ajattelu- ja toimintamalleista. Kehittämällä aktiivista tiedonkulkua ja traumaattisten kokemusten käsittelyä, lisäämällä hyväksyvää ja tuomitsematonta asennetta sekä kehittämällä rikoksen läpikäyntiä voidaan parantaa oikeuspsykiatrisen potilaan ja hänen vanhempiensa hoidon laatua.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää oikeuspsykiatrisen potilaan hoidon laatua kehitettäessä huomioimalla tutkimuksen esiin tuomat potilaiden ja heidän vanhempiensa autenttiset kokemukset. Tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä kansallisesti tasalaatuisia hoitomalleja, jolloin oikeuspsykiatrisen potilaan saama hoito ei vaihtele eri hoitopaikoissa. Tutkimuksen tulokset antavat suuntaa siitä, mitä hoitomalleissa tulisi huomioida, kun kehitetään kliinistä hoitotyötä, oikeuspsykiatrista hoitojärjestelmää, hoitokulttuuria, perhekeskeistä työskentelyä ja traumatyöskentelyä.

The treatment of forensic psychiatric patients differs in numerous ways from conventional psychiatric care. The treatment system in forensic psychiatric care is becoming more patient centred at the same time as the practicality of supported or mandatory care in the community of mentally disturbed violent criminals is evaluated.

The purpose of the study was to describe the lives and treatment of forensic psychiatric patients and their significant others, to describe the offences of patients in their lives and the lives of their parents and to accomplish a metasynthesis of these descriptions. The purpose of the metasynthesis was, by combining the perspectives of the patient, the patient’s parents and the treating personnel, and by rendering the concepts consistent, to bring to the fore those elements embodied in the treatment of psychiatric forensic patients.

The study yielded new knowledge about an extremely sensitive and so far nationally and internationally unresearched subject, combining experiences and perspectives of patients, their parents and forensic psychiatric caregivers.

The study consists of two phases during the period 2012–2018. In the first phase interviews were conducted with eight forensic psychiatric patients, with the parents of six such patients and with eight nurses in a public forensic psychiatric hospital. The interviews were analysed. The interview data from the forensic psychiatric patients was analysed using a narrative method. The data from the forensic psychiatric patients’ parents and the treating personnel was analysed using inductive content analysis. In Phase 2 a metasynthesis was produced of the studies of which the dissertation is composed.

The study showed a wide variation in the significance of the offences in the lives of the forensic psychiatric patients, depending on the offences themselves, the images these invoked and feelings about how the patients expected to cope after the offence. The traumatic experiences of the forensic psychiatric patients of the compulsory measures experienced were for lengthy periods reflected in the treatment and undermined any positive attitudes to treatment. The offences also had a significant effect on the lives of the parents of patients in forensic psychiatric care, and they needed guidance and emotional support in the processing of their own trauma.

The forensic psychiatric personnel need more information and models for processing patients’ offences. Recognising and taking more individual account of the identity types in the stories and descriptions by forensic psychiatric patients can direct the nurse to use various approaches and so distract the patient from damaging models of thought and action. By developing active information transfer, by processing traumatic experiences, by increasing an accepting and non-judgmental attitude and also by developing the processing of the offences the quality of care for forensic psychiatric patients and their parents can be improved.

The findings of this study can be utilised in improving the quality of care of forensic psychiatric patients taking due note of the authentic experiences of patients and their parents brought to the fore in the study. The findings can be utilised in developing consistent treatment models nationally so that the treatment forensic psychiatric patients receive does not vary depending on where they are treated. The findings of the study give an indication of what should be taken into account in the further development of clinical treatment models, the forensic psychiatric system of care, the care culture, family-centred work and the processing of trauma.