Yhteiskuntavastuun vaikutus yrityksen kannattavuuteen suomalaisissa pörssiyhtiöissä
Linninen, Aada (2018)
Linninen, Aada
2018
Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Business Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-09-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201809192560

Tiivistelmä
Yrityksen yhteiskuntavastuusta on tullut yritysmaailmassa tärkeä aihe viime vuosikymmenien aikana. Yritykset ottavat päätöksenteossaan yhä aktiivisemmin huomioon yhteiskuntavastuulliset asiat. Yrityksen velvollisuuksien on esitetty ulottuvan tuloksen tuottamista laajemmalle ja yhteiskuntavastuun kasvattaessaan suosiotaan yritykset ovat alkaneet raportoida vastuullisuudestaan. Yritykset ovat tunnistaneet myös yhteiskuntavastuun raportoinnin ja tiedottamisen potentiaaliset hyödyt ja ryhtyneet tiedottamaan sitoutumisestaan yhteiskuntavastuuseen. Tieteellinen kiinnostus aiheeseen on herännyt tämän seurauksena ja tutkijat ovat halunneet selvittää yhteiskuntavastuun vaikutuksen yritystoiminnan kannattavuuteen.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia yrityksen yhteiskuntavastuun ja kannattavuuden välistä suhdetta ja sitä miten yrityksen yhteiskuntavastuu vaikuttaa sen taloudelliseen suorituskykyyn. Yhteiskuntavastuun ja kannattavuuden välistä suhdetta on tutkittu paljon ja pitkään, mutta tutkimustulokset ovat olleet ristiriitaisia ja aihe herättää edelleen kiinnostusta alan kirjallisuudessa. Tämän vuoksi tutkimuksen tarkoituksena on tutkia aihetta edelleen sekä tutkia ilmiötä erityisesti Suomessa ja suomalaisissa pörssiyhtiöissä.
Tutkielman teoreettisessa osuudessa käsitellään yhteiskuntavastuun tutkimukseen liittyviä keskeisiä ongelmia ja aiheita, kuten yhteiskuntavastuun käsitettä, mittaamista ja raportointia sekä sidosryhmäteoriaa. Teoreettisen osuuden lähdeaineisto koostuu pääasiassa tieteellisistä julkaisuista.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin regressioanalyysiä. Tutkimusaineisto koostui suomalaisten pörssiyritysten tilinpäätöstiedoista ja niistä lasketuista taloudellisen kannattavuuden tunnusluvuista sekä CSRHub-tietokannasta kerätyistä vastuullisuusindekseistä. Aineisto kerättiin vuosilta 2013–2017.
Ympäristövastuulla on vähäinen negatiivinen vaikutus vaihteluihin yrityksen oman pääoman tuottoasteessa. Muilla yhteiskuntavastuun osa-alueilla ei havaittu yhteyttä kannattavuuteen. Kun regressiomalleissa huomioitiin toimialan vaikutus, myös yhteiskuntavastuun kokonaisindeksin ja yhteisövastuun havaittiin vaikuttavan kannattavuuteen negatiivisesti. Pidemmällä aikavälillä yhteiskuntavastuun ja kannattavuuden välillä ei löydetty yhteyttä.