Tapaustutkimus Raision perhepalveluiden ennaltaehkäisevän lastensuojelun kehittämisestä vuosina 2011–2017 - Sisällönanalyysi ennaltaehkäisyn määrittymisestä ja edellytyksistä
Alanen, Hanna (2018)
Alanen, Hanna
2018
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-09-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201809172549

Tiivistelmä
Tutkimukseni on tapaustutkimus Raision perhepalveluiden ennaltaehkäisevästä lastensuojelun kehittämisestä vuosina 2011–2017. Tutkimukseni perustuu hankeraporttien ja kehittämiseen liittyvien asiakirjojen analyysin. Tarkastelen Raision perhepalveluiden ennaltaehkäisevään kehittämiseen kohdennettuja opinnäytetöitä ja hankeraportteja käyttäen hyväksi sisällönanalyysiä. Kaksi tutkimuskysymystäni ovat: millä tavalla ennaltaehkäisy määrittyy Raision perhepalveluiden muutosprosessissa ja mihin mahdollistaviin tekijöihin perustuu ennaltaehkäisevän työn vahvistuminen Raision perhepalveluissa? Kehittäminen on suurimmaksi osaksi kohdistunut ennaltaehkäisevään työhön perhepalveluissa ja peruspalveluissa, mutta kehittämisen kohteena ovat olleet myös lastensuojelu ja erityispalvelut ainakin välillisesti. Tarkastelen tutkimuksessani ennaltaehkäisyä ennen lastensuojelun asiakkuutta. Tuon esiin erilaisia lapsiperheille suunnattuja peruspalveluja ja avaan palvelutarjonnan laajuutta. Taustana tutkimuksessani on 1990-luvun ennaltaehkäisevien palvelujen karsiminen ja ongelmien kasaantuminen korjaaviin palveluihin. Tuon esiin uuden sosiaalihuoltolain ja painopisteen siirtymisen takaisin ennaltaehkäisevään työhön niin, että perheillä on mahdollisuus saada apua ilman lastensuojelun asiakkuutta. Teoreettisena viitekehyksenäni toimii ennaltaehkäisy ja Rapoportin (1961) ennaltaehkäisyn eri tasot. Käyn tutkimuksessa läpi ennaltaehkäisyn eri tasoja ja käsitteen moninaisuutta sekä ennaltaehkäisyn lähtökohtia ja tutkimusta sekä siihen liittyvää hyvinvointi- ja riskipolitiikkaa. Käsittelen myös ennaltaehkäisyn ristiriitaista paikkaa sosiaalityössä.
Tarkastelen analyysissäni, miten ennaltaehkäisy on Raisiossa ymmärretty ja käsitteellistetty, mitä ennaltaehkäisyllä oikeastaan tarkoitetaan, onko se ehkäisyä, varhaista puuttumista vai riskien hallintaa? Sisällönanalyysin perustella muodostan neljä erilaista teemaa, joiden varaan ennaltaehkäisy määrittyy: ennaltaehkäisevä työ, yhteinen vastuu hyvinvoinnin ja voimavarojen kasvun edistämisessä, matalan kynnyksen oikea-aikaiset palvelut, varhaisen vaiheen tuki ja apu sekä varhaisen vaiheen ongelmien ehkäisy. Erilaisia ennaltaehkäisyyn viittaavia lähikäsitteitä käytetään hyvin sekavasti ymmärtämättä niiden sisältöä. Itse jakaisin ennaltaehkäisyn kolmeen eri tasoon; ensimmäinen taso olisi varsinaista universaalia ennaltaehkäisyä, toinen taso varhaista tukea ja kolmas taso varhaista puuttumista. Jako selventäisi käsitteiden sekavaa käyttöä. Toisen tutkimuskysymyksen kohdalla analysoin niitä tekijöitä, jotka mahdollistavat ja edistävät ennaltaehkäisevää työtä ja sen jatkuvuutta Raision perhepalveluissa. Tutkimusanalyysissä muodostan kuusi erilaista teemaa: monialainen ja asiakaslähtöinen yhteistyö, nopeat ja helposti lähestyttävät palvelut, innovatiiviset tavat ja työmenetelmät, johdon ja työyhteisön sitoutuminen, osaamisen ja työskentelytapojen levittäminen sekä positiivinen asenne ja näkyvyys. Ennaltaehkäisevän lastensuojelun kehittämisen onnistuminen onkin monen tekijän yhteisvaikutuksen aikaan saama. Ennaltaehkäisyyn, sen tutkimiseen ja palvelujen kehittämiseen tulisi panostaa, koska pitkällä aikavälillä se säästää rahaa ja parantaa hyvinvointia.
ABSTRACT
A Case Study on the Development of Preventive Social Work in Raisio Family Services 2011–2017 – a Content Analysis of the Definition and Requirements of Prevention
My research is a case study on the development of preventive child protection in family services in Raisio during 2011–2017. My research is based on an analysis of project reports and development documents. In the analysis I examine theses and project reports targeted at the development of preventive family services in Raisio using content analysis. My two research questions are: how is preventive social work defined in the change process of the family service in Raisio and what are the possible factors to be based on the strengthening of preventive work in the family services in Raisio? Development has largely focused on preventive work in family and basic services, but child protection and special services have also been targeted at least indirectly. In my research, I look at prevention before the child becomes a customer of child protection. I highlight basic services for families with children and present the expanse of diversity of services. My research background is the reduction of preventive services and the accumulation of problems to remedial services in the 1990s. I emphasize the new social welfare law and the shift of focus back to preventive work so that families can get help without being a customer of child protection. My theoretical reference framework is prevention in social work and especially the different levels of prevention as presented by Rapoport (1961). In my research, I go through the different levels of prevention and the diversity of the concept, the starting points and research of prevention, as well as related welfare and risk policy. I also address the contradictory situation of prevention in social work.
In my analysis, I look at how prevention is understood and conceptualized in Raisio, what is actually meant with prevention, whether it is prevention, early intervention or risk management? Based on the content analysis I highlight four different themes for which prevention is defined: preventive work, shared responsibility for promoting well-being and resource growth, timely delivery of low-threshold services, early-stage support and assistance as well as the prevention of early-stage problems. Different types of proxies for prevention are used in a confusing manner without understanding their content. I would divide prevention into three levels; the first level being the actual universal prevention, the second level being early support and the third level being early intervention. This would make the confusing use of concepts more clear. For the second research question, I analyze the factors that enable and promote the preventive work and its continuity in the family services in Raisio. After a research analysis, I develop six different themes: multidisciplinary and customer-oriented collaboration, quick and easy access to services, innovative ways and methods of work, commitment of management and work community, dissemination of know-how and working methods, and positive attitude and visibility. The success of the development of preventive child protection is the combination of many factors. Prevention, its research and the development of services should receive more resources, as it will save money and improve wellbeing over the long term.