Harkinnan käyttö toimeentulotuen päätöksenteossa : oikeussosiologinen tutkimus harkinnan käytön merkityksistä toimeentulotuen päätöksenteossa

Abstract

Tutkielman aiheena on harkinnan käyttö ja sen merkitykset toimeentulotuen päätöksenteossa. Tutkielma on empiirinen oikeussosiologinen tutkimus. Ymmärrys oikeudesta ja harkintavallasta on laaja ja tutkielma sijoittuu oikeustieteen ja yhteiskuntatieteen rajapinnoille. Aineistona ovat yhdeksän toimeentulotuen päätöksiä tekevän sosiaalityöntekijän ja sosiaaliohjaajan haastattelut. Aineisto on kerätty kolmesta eri kokoisesta kunnasta eri puolilta Suomea aikuissosiaalityön ja lastensuojelun palveluista sekä perhepalveluista. Haastattelut on toteutettu teemahaastatteluina.

Tutkielman tavoitteena on saattaa oikeus- ja yhteiskuntatieteelliset käsitykset toimeentulotuen harkinnasta samaan tutkimukseen, konkretisoida toimeentulotuen päätöksenteon harkinnan käytön erilaisia merkityksiä sekä sanoittaa harkintavallan ilmiötä. Erityisessä tarkastelussa ovat harkinnan käytön merkitykset perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen näkökulmasta. Painopiste on päätöksentekijän eli lain soveltajan näkökulmassa ja lähestymistapa on käytännöllinen. Teoreettisessa viitekehyksessä tuodaan esille erilaiset harkintavallan käsitteellistämistavat sekä olennaiset päätöksentekoon vaikuttavat reunaehdot.

Empiirisen aineiston analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia, jonka avulla aineistosta on muodostettu erilaisia luokkia. Harkinnan käytön merkityksiä on tarkasteltu ensin harkinnan käytön keinojen avulla, joista muodostui neljä pääluokkaa: Ehkäisevät ja ylläpitävät keinot, Tukevat ja eteenpäin vievät keinot, Kontrolloivat keinot ja Työn organisointiin sitoutuvat keinot. Erilaisilla harkinnan käytön keinoilla toteutetaan erilaisia tavoitteita kuten ylläpidetään asiakkaan tilannetta, puretaan vaikea tilanne tai mahdollistetaan erilaisia asioita. Merkitykset muodostuvat olennaisiksi ja moninaisiksi yksilön, yhteiskunnan, sosiaalihuollon ammattilaisten ja oikeudellisten näkökohtien kannalta. Puolestaan harkinnan puutteiden seurauksista on muodostettu kaksi pääluokkaa: Sosiaalityön luonnetta koskevat seuraukset ja Yksilöä ja yhteiskuntaa koskevat seuraukset, jolla on edelleen kolme yläluokkaa: Syrjäytymisen kasvu, Eriarvoisuuden kasvu ja Kriisiytymisen lisääntyminen. Seuraukset ilmentävät harkinnan puutteisiin kietoutuvia uhkakuvia ja ongelmia.

Seuraavaksi merkityksiä on tarkasteltu erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Tulosten perusteella toimeentulotuen harkinnan käytöllä ei turvata ainoastaan perustuslain (731/1999) 19.1 §:n mukaista välttämätöntä toimeentuloa ja ihmisarvoisen elämän edellytyksiä, vaan myös aktiivisesti muita perus- ja ihmisoikeuksia keskeisimpinä oikeus asuntoon ja yhdenvertaisuuteen suhteessa muihin kansalaisiin. Yhteiskunnalla ja etenkin sosiaalihuollolla nähdään olevan vastuuta yksilön perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta, mutta vastuunjako Kelan ja kunnan välillä ei ole yksiselitteinen. Lisäksi perus- ja ihmisoikeuksilla on harkinnan käyttöä rajoittavia vaikutuksia.

Tutkimustulokset osoittavat toimeentulotuen päätöksenteon harkinnan käytön määrittyvän tärkeäksi ja asiakkaan tilanteeseen sidonnaiseksi. Silti myös harkinnan käytön rajoitteita ja merkitystä vähentäviä tekijöitä tunnistettiin näistä korostuneimpana asiakkaan omat toimet.