Kyllikki, Irmeli ja sinimopedimies : Väkivaltaisesta kuolemasta tuotettu tarina 1950- ja 1960-lukujen Suomessa

Abstract

Tutkielman aiheena on väkivaltaisesta kuolemasta kerrotut ritualisoidut tarinat 1950- ja 1960-luvun suomalaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä. Uutisointia tarkastellaan kolmen surmatapauksen: Kyllikki Saaren surman, Tulilahden kaksoissurman ja Bodominjärven kolmoissurman kautta. Kerrontaa ja siihen sisältyviä käsityksiä ja moraalisia arvotuksia tutkitaan valituista tapauksista kerrotun tarinan kaaren kautta. Tutkimuksessa tarkastellaan uhriin, rooliin ja yhteisöön liitettyjä käsityksiä.

Aihetta lähestytään temaattisesta näkökulmasta ja tutkimuksessa on käytetty metodina lähilukua ja teoriaohjautuvaa sisällönanalyysia. Tutkimuksen lähteenä ovat olleet Sanoma- ja aikakauslehdistä Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Suomen Kuvalehti ja Seura. Helsingin Sanomien materiaali on selvästi korostunut lähdemateriaalissa, tämä siitä, että lehti ilmestyi muita useimmin. Aikakauslehtien artikkelit olivat kuitenkin laajempia ja sisälsivät tutkimuksen kannalta olennaista yksityiskohtaisempaa kuvailua tapauksista.

Tutkimuksessa tarkastellut väkivaltaisesta kuolemasta tuotetut tarinat ovat keskenään samankaltaisia ja vahvasti ritualisoituja. Tarinat myös noudattavat samankaltaista tarinan kaarta. Samantyyppistä kerrontaa voi huomata myös vertailukohteena käytetyissä talvi- ja jatkosodan sankarivainajien kohdalla. Väkivaltaisesta kuolemasta kerrotuissa tarinoissa kuolemaa seuraa välivaihe ennen hautajaisia, jotka ovat päätös vainajan maalliselle matkalle. Väkivaltaisen kuoleman tarinankaari ei kuitenkaan pääty hautajaisiin, niiden jälkeen alkaa syyllisen etsiminen. Tarkastelluissa tapauksissa syyllistä ei saatu kiinni ja tuomittua. Yhteisö toipui unohtamalla, vaikka konventionaalista päätöstä tarinalle ei saatu.

Kerronnan vaiheissa kuvastuu erilaisia tunteita ja roolit kuvataan hyvin vastakohtaisina karikatyyreinä. Uhreja ja heidän perhettään kuvattiin kunnollisina, uskonnollisina ja työteliäinä. Syyllisiin liitettiin piirteitä kuten alkoholismi, vilpillisyys, vähämielisyys, perversiot ja poikkeavuus. Naisiin kohdistuneen väkivallan ja ruumiiden kuvaukset ovat yksityiskohtaisia. Miksi naisista kerrottu väkivaltainen kerronta on normaalia, kun taas miehistä ei tuoteta samanlaista kerrontaa. Väkivallan kuvailua miehisen kuoleman yhteydessä olisi mielenkiintoista tarkastella enemmän, jotta aiheesta saadaan tarkempia tutkimustuloksia.

Tarkastelemassani uutisoinnissa käy ilmi kirjoittajien käsitys suomalaisen yhteiskunnan moraalisesta rappiosta, joka johtui maallistumisesta, kuolemanrangaistuksen toimeenpanovaatimus ja paheksunta nuorten retkeilyharrastusta kohtaan. Kuolemankulttuuri näyttäisi olleen murroksessa tarkastellulla aikakaudella, sillä kerronnan samankaltaisuudesta huolimatta on havaittavissa eroja siinä, miten esimerkiksi hautajaisia vietettiin.