Magical mystery term : Beatlesque-elementit populaarimusiikissa
Tenhunen, Sami (2018)
Tenhunen, Sami
2018
Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Journalism and Communication
Viestintätieteiden tiedekunta - Faculty of Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201808162368

Tiivistelmä
Beatlesque-musiikilla tarkoitetaan sellaista musiikkia, mikä ei ole The Beatles -yhtyeen itsensä esittämää, mutta siinä on havaittavissa selkeitä The Beatles -vaikutteita. Käsite ei sisällä ns. tribuuttibändejä, mitkä esittävät yksinomaan The Beatles -yhtyeen musiikkia sitä mahdollisimman hyvin jäljitellen, vaan sillä tarkoitetaan minkä tahansa yhtyeen tai artistin tekemää tai esittämää musiikkia, mikä tuo kuultuna jollain tavalla mieleen The Beatles -yhtyeen musiikin, oli tämä itse artistilta joko tarkoituksellista tai alitajuista. Mielleyhtymä voi olla melkein mitä tahansa laulullisesta elementistä instrumenttien yleissoundiin, sävellyksellisiin yksityiskohtiin tai vaikkapa viittaus vain yhteen yksittäiseen ääneen. Oleellisinta on kuitenkin se, että beatlesque-elementti on aina kuultu, ei nähty.
Tämän tutkielman aiheena oli tutkia sitä, mitkä ovat keskeisiä yleisesti miellettyjä beatlesque-elementtejä musiikissa ja mihin niiden alkuperä perustuu. The Beatles -yhtyeen jäsenten taustat sekä yhtyeen eri kehitysvaiheet vaikuttivat siihen, millaiseksi yhtyeen musiikki muotoutui. Näin ollen myös eri beatlesque-elementit muistuttavat yhtyeen eri vaiheista ja taustoista.
Tutkimus oli musiikkianalyyttinen tutkimus, mikä toteutettiin sekä tutkimushaastatteluilla, että sisällönanalyysiä käyttäen. Tutkimustuloksia analysoitiin musiikkianalyysin, kulttuuriantropologisen tutkimuksen sekä markkinamekanismien keinoin.
Keskeiset beatlesque-elementit jaettiin erilaisten pääryhmien alle, ja kulttuuri-antropologian teorioiden sekä markkinamekanismien huomattiin myös vaikuttavan beatlesque-elementteihin ja niiden esiintymiseen populaarimusiikissa. Kun jostain musiikikulttuurista tulee valtakulttuuri tai kun markkinatasapaino heilahtaa johonkin suuntaan, toinen taho reagoi siihen. Jos markkinoilla on paljon kysyntää Beatles-musiikista, sen tyyppistä tulee todennäköisesti myös tarjolle.
Tulevaisuuden tutkimuksen kannalta voisi olla mielenkiintoista miettiä, miten esim. psykologia pystyisi selittämään beatlesque-mielikuvia? Toinen tutkimus voisi puolestaan liittyä beatlesque-elementtien tunnistamiseen ja uudenlaiseen ryhmittelyyn. Pystyisikö yksittäisiä eri elementtejä vielä jakamaan pienemmiksi yksiköiksi ja saisiko siten eri kappaleista jonkilaisia ”beatlesque-kaavoja” aikaiseksi pienempiä eri tavalla ryhmitettyjä elementtejä yhdistelemällä?