“Let’s play the Missing Wife game!” : Lukijan ohjailu Gillian Flynnin rikosromaanissa Gone Girl

Abstract

Tutkielmassa käsitellään lukijan ohjailua ja tulkinnan rakentumista Gillian Flynnin rikosromaanissa Gone Girl (2012). Tutkielmassa tarkastelen, mitkä Flynnin kertomuksen elementit ohjailevat lukijan lukemisprosessia ja aiheuttavat lukijassa yllätyksen tai samaistumisen tunteita. Gone Girlin loppuratkaisu on herättänyt lukijoissa vahvoja reaktioita puolesta ja vastaan, ja myös näitä toisistaan poikkeavia tulkintoja otan huomioon tässä tutkielmassa. Tutkimuskysymykseni on, miten teksti ohjailee lukijaa ja mitä tästä seuraa teoksen eettisen ja esteettisen tulkinnan rakentumisen kannalta. Oletuksenani on, että rikosromaanin konventio, lukijan ennakko-oletukset, epäluotettava kerronta sekä kertomuksen tarkkaan suunniteltu ekspositio yhdessä vaikuttavat lukijan kokemukseen lukemisprosessista, kertomuksen henkilöhahmoista sekä kokonaistulkintaan teoksesta. Tutkielman teoreettisena kehyksenä toimii retorinen kertomusteoria, joka painottaa kertomuksen kerrontatilannetta ja etiikkaa tutkimuskohteenaan. Erityisesti tukeudun koulukunnan tunnetuimman edustajan James Phelanin teorioihin tekstuaalisesta dynamiikasta ja lukemisen dynamiikasta, jotka yhdessä muodostavat kertomuksen progression. Täydennän retorista kertomusteoriaa myös tuoreemmalla narratologisella tutkimuksella, joista tärkeimpinä mainittakoon Bo Petterssonin manipulatiivisen fiktion teoria ja Howard Sklarin narratiivisen sympatian teoria. Myös rikosromaanin genre ja sen määrittely liittyvät tutkielmaan, sillä genrekonventiot ja niiden rikkominen ovat olennaisessa osassa Gone Girlin jännityksen luomisessa. Tutkielmani keskeisiä johtopäätöksiä on, että kohdeteokseni luo lukijassa jännityksen tunnetta monin eri tavoin ja pyrkii näin pitämään lukijan mielenkiinnon teoksessa koko lukemisprosessin ajan. Kertomuksen tarkkaan suunniteltu ekspositio saa lukijan tuntemaan sympatiaa vuoroin kumpaakin päähenkilöhahmoa kohtaan, vaikka kertojien epäluotettavuus ja moraalittomuus vaikeuttaakin samaistumisen tunnetta. Lukijan suhtautuminen henkilöhahmoihin onkin avainasemassa siinä, miten lukija lopulta tulkitsee ja arvostelee koko romaania esteettisenä kokonaisuutena.