Kunnan asukkaan oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan palvelutoimintaan
Ala-Luhtala, Henna (2018)
Ala-Luhtala, Henna
2018
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-06-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201807042261

Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan kunnan asukkaan osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kunnan asukkaan tiedonsaantioikeuden toteutumista kunnan palvelutoiminnassa, jolla tarkoitetaan myös muun kuin peruskunnan tuottamia palveluita. Vuonna 2015 uudistettu kuntalaki (410/2015) sisältää kunnan toiminta –käsitteen, joka käsittää juridisen kuntakonsernin lisäksi kuntien yhteistoiminnan, kunnan omistukseen perustuvan toiminnan ja ostopalvelutoiminnan. Kunnan toiminta on monimuotoistunut ja kunnat eivät välttämättä enää tuota palveluita itse, vaan kunnan oman palveluntuotannon rinnalle on tullut myös muita palveluntuotantotapoja. Kunnan toiminta -käsitteellä halutaan huomioida kunnan toiminnan monimuotoistuminen.
Suomen perustuslaissa (731/1999) on säännökset osallistumisen ja vaikuttamisen lähtökohdista ja yleiset säännökset kunnalliseen päätöksentekoon osallistumisesta on koottu kuntalakiin. Perustuslain 12.2 §:ssä säädetään asiakirjajulkisuus perusoikeudesta ja laissa viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) tarkennetaan oikeuden sisältöä. Kuntalaki sisältää säännöksiä, joilla toteutetaan julkisuusperiaatetta kunnan hallinnossa ja mahdollistetaan kunnan asukkaan tiedonsaanti kunnan toiminnasta. Julkisuutta ja tiedonsaantia koskevat säännökset luovat kunnan asukkaalle edellytyksiä osallistua ja vaikuttaa.
Kunnan asukkaan kuntalain mukaiset osallistumis- ja vaikuttamiskeinot ovat käytettävissä pitkälti riippumatta siitä, miten kunta on päättänyt palvelun tuottaa. Jälkikäteisenä osallistumis- ja vaikuttamiskeinona pidettävät muutoksenhakukeinot ovat käytettävissä vain kunnan toimielimien ja viranomaisten tehdessä päätöksiä. Kuntalain muutoksenhakua koskevia säännöksiä sovelletaan yhteiseen toimielimeen ja kuntayhtymiin. Hankittaessa palvelua yksityiseltä palveluntarjoajalta tai kuntayhtiön hoitaessa tehtävää, kunnan asukkaalla ei ole madollisuutta käyttää kuntalain mukaisia muutoksenhakukeinoja. Lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta ei sovelleta kuntayhtiöön tai yksityiseen palveluntarjoajaan, jonka vuoksi niiltä ei ole mahdollisuutta saada tietoa lain nojalla. Tällöin julkisuusperiaate ei toteudu. Kuntalain viestintää koskeva säännös velvoittaa kuntaa tiedottamaan sen toiminnasta sekä sen järjestämistä palveluista, vaikka kunta ei palvelua itse tuottaisi. Lisäksi pykälä velvoittaa kuntaa tiedottamaan omistamansa yhtiön toiminnasta. Tällä tavoin kunnan asukkaalla on mahdollisuus saada tietoa myös silloin kun palvelua tuottaa joku muu taho, kuin kunta itse.