Équivalents finnois du participe présent et du gérondif français : une analyse contrastive de textes juridiques et littéraires

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani kuvailen ranskan partisiipin preesensin ja gerundin käyttötapoja sekä määrittelen korpusanalyysin avulla, mitkä ovat kyseisten muotojen suomenkieliset vastineet. Työn alussa esitellään toinen predikaatio (prédication seconde), johon osa partisiipin preesensin ja gerundin käyttötavoista kuuluu. Partisiipin preesensit ja gerundit lajitellaan sen perusteella, minä lauseenjäseninä ne toimivat ja mitä tulkintoja ne saavat. Korpuksen suomenkieliset vastineet esitellään ensin määrällisesti, minkä jälkeen ne lajitellaan ranskalaisten muotojen käyttöyhteyksien ja/tai tulkintojen perusteella. Samalla pohditaan, miksi vastineet on valittu ja miten ne vastaavat ranskalaisia muotoja. Tutkimus on siis sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen.

Korpuksenani käytin kahta romaania ja kahta Euroopan unionin tekstiä suomennoksineen: Jean Echenozin Je m’en vais (sivut 32–52) ja Michel Houellebecqin La carte et le territoire (sivut 152–172) sekä julkisasiamiehen ratkaisuehdotus 62005CC0431 (kohdat 1–39) ja kansainvälinen sopimus valtioiden keskinäisestä oikeusavusta 22004A0129(01) kokonaisuudessaan. Kaunokirjalliset tekstit ja lakitekstit antavat kattavan kuvan ranskalaisten muotojen erilaisista käyttötavoista ja niiden erilaisista suomenkielisistä vastineista.

Partisiipin preesensiä ja gerundia ei voi yleensä vaihtaa keskenään, koska adnominaalinen ja staattinen partisiipin preesens yhdistyy substantiiviin tai koko lauseeseen ja kuvaa tapahtumaa toisesta näkökulmasta, kun taas adverbiaalinen ja dynaaminen gerundi yhdistyy yleensä verbiin ja kuvaa erillistä tapahtumaa. Ne voivat kuitenkin esiintyä yhdessä, kun ne ovat pilkulla erotettuja irrallisia lisäyksiä (adjoint détaché). Korpuksen mukaan gerundia käytetään kirjallisessa viestinnässä huomattavasti vähemmän kuin partisiipin preesensiä, erityisesti juridisten tekstien tapauksessa. Partisiipin preesensin yleisin käyttötapa oli irralliset lisäykset ja toisiksi yleisin nominaalilausekkeen määritteet. Gerundeista hieman yli puolet oli määreitä ja loput irrallisia lisäyksiä. Gerundi ilmaisi useimmiten samanaikaisuutta, mutta myös tapa ja keino olivat yleisiä tulkintoja.

Partisiipin preesensin yleisimmät vastineet olivat verbimuotoon yhdistetyt rinnastuskonjunktiot ja relatiivipronomini joka, mutta myös VA-partisiippeja ja alistuskonjunktioita esiintyi paljon. VA-partisiippi voi olla vastineena vain, jos kyseessä on substantiivia välittömästi seuraava muoto. Gerundien yleisimmät vastineet olivat E-infinitiivin inessiivi ja instruktiivi sekä verbiin yhdistyvä ja-konjunktio. Samanaikaisuutta ilmaisi useimmiten E-infinitiivin inessiivi. Monet vastineista saivat tulkintansa vasta koko lauseen kontekstista. Lisäksi vastineiden ryhmä oli heterogeeninen, ja tietyt rakenteet johtuivat esimerkiksi kääntäjän valinnasta. On siis vaikeaa määritellä, mitkä suomenkieliset rakenteet toimivat parhaiten partisiipin preesensin tai gerundin eri käyttötapojen vastineina.