Uusi oppimisympäristö, oppimisen ilo opettajien näkökulmasta
Ollonen, Briitta (2018)
Ollonen, Briitta
2018
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-06-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201806272096

Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia modernin ja nykyaikaisen koulun oppimisympäristössä ja toimintakulttuurissa opettajien näkemyksiä oppimisen ilosta. Tutkimukseen osallistuivat myös uudessa koulussa tutkimuksen aikana toimineet vierailevan koulun opettajat. Tutkimuksella pyrittiin saamaan vastauksia kysymyksiin: 1. Minkälainen oppimisympäristö tuottaa oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia vierailevan koulun opettajille? 2. Minkälainen toimintakulttuuri tuottaa oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia uuden koulun opettajille? Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Tampereen kaupungin ja osallistavan oppimisen ympäristöjä ja elinkaarimallia lasten palvelujen tuottamisessa kehittävän PALM-hankkeen kanssa.
Tutkimusaineistona on 34 valokuvaa kuvateksteineen, jotka koulun opettajat tuottivat hankkeen aikana. Heitä pyydettiin ottamaan valokuvia oppimisympäristöstä ja toimintakulttuurista, jotka tuottavat oppimisen iloa ja onnistumista.
Valokuvaamiseen ja kuvateksteihin osallistuivat 6 uuden koulun opettajaa ja 6 vierailevan koulun opettajaa, yhteensä 12 opettajaa.
Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa toimivat opettajien ottamat valokuvat ja niihin kirjoitetut kuvatekstit uuden koulun oppimisympäristöstä ja toimintakulttuurista, jotka tuottavat oppimisen iloa ja onnistumisen kokemuksia.
Tutkimustulokset valottavat opettajien näkökulmia oppimisen iloon uuden koulun oppimisympäristössä ja toimintakulttuurissa –ja sitä, kuinka oppimisympäristö ja toimintakulttuuri mahdollistavat hyvällä tavalla opettajan pedagogisen toimijuuden. Opettajalle oli tärkeää, että oppimisympäristö ja toimintakulttuuri olivat toimivia ja niissä tapahtuva työ sujuvaa. Opettajalle oppimisympäristön tuli olla sellainen, että se mahdollisti pedagogiset lähtökohdat oppilaiden kanssa ja sitä oli helppo muunnella tarpeiden mukaan. Helppous ja keveys esim tiloissa, väliseinissä ja kalusteissa auttoi opettajan työtä. Kalusteita ja seiniä oli nopeaa ja käytännöllistä siirrellä ja liikutella. Myös esteetön näkyvyys oli tärkeää. Opettaja näki joka paikkaan ja silloin oppilaita pystyi sijoitella eri puolille luokkaa ja jopa käytävälle, esim eriyttäminen pienempiin ryhmiin, kun lasiseinät lisäsivät näkyvyyttä. Myös teknologian tuli olla helposti saatavissa, toimia tarkoituksenmukaisesti ja olla liikuteltavissa sinne missä sitä haluttiin käyttää. Teatteri ja draama nousivat voimakkaasti esiin vierailevan koulun opettajien vastauksissa oppimisympäristössä oppimisen iloa tuottavaksi asiaksi. Oma rauhallinen luokka ja lepo ja rauha tulivat lähinnä esiin erityisluokan tarpeista. Uuden koulun opettajien vastauksissa kirjoitettiin paljon yhteistyön merkityksestä. Osa uuden koulun opettajista olivat koulun aloitusvaiheesta asti tehneet yhteisopettajuutta ja yhteistyön merkitys korostui heidän vastauksissaan. “Työkaveri nappaa kopin hommasta kuin hommasta.” Vastaus kertoi saumattomasta yhteistyöstä, jossa kumpikin oli motivoitunut saamaan keskeneräiset työt valmiiksi. Tutkimuksessa pelaaminen oli tärkeä osa oppimisen iloa. Koulun ympärillä oleva luonto koettiin rauhoittavana elementtinä ja näin oppimisen iloa tuottavana.