Kansalaiset kahleissa : Äänestyskäyttäytyminen suljetuissa vankiloissa
Räsänen, Titta (2018)
Räsänen, Titta
2018
Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-06-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201806202057

Tiivistelmä
Poliittista osallistumista voidaan pitää yhteiskunnallisen hyvinvoinnin mittarina. Viime aikoina tuo mittari on osoittanut hälyttäviä merkkejä, joiden mukaan osallistuminen on keskittynyt lähinnä hyvin toimeentuleville kansanosille. Vangit ovat yhteiskunnallisesti huono-osainen ryhmä, jonka poliittista osallistumista ei ole tiettävästi tutkittu Suomessa aikaisemmin.
Tämän tutkielman aiheena on suljettuihin vankiloihin sijoitettujen vankeusvankien äänestyskäyttäytyminen vankeusaikana. Tutkielmassa sivutaan myös vankien suhtautumista demokratiaan ja politiikkaan. Lisäksi selvitetään, millaisia asioita vangit tahtoisivat poliittisen päätöksenteon keskiöön. Tutkielman ensisijainen tavoite on tuottaa uutta tietoa kyseisestä ilmiöstä.
Tutkielman kohdejoukkoon kuuluvat vuoden 2015 eduskuntavaalien aikaan vangittuna olleet henkilöt. Tutkielman aineisto kerättiin lomakekyselynä Helsingin, Turun, Riihimäen ja Sukevan vankiloissa 6.-19.3.2017. Kyselylomake jaettiin 205 vangille, joista 82 vastasi kyselyyn. Näin ollen kyselyn vastausprosentti on 40. Laitoskohtaiset vastausprosentit vaihtelevat 29 ja 47 prosentin välillä. Aineiston analyysi koostuu IBM SPSS Statistics -ohjelmalla tehdystä kuvailevasta kvantitatiivisesta tutkimuksesta sekä avovastausten sisällönanalyysistä. Lisäksi vankien vastauksia verrataan soveltuvin osin vuoden 2015 kansallisen eduskuntavaalitutkimuksen tuloksiin.
Tutkielman tulokset ovat jokseenkin yllättäviä. Vankien heikosta yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta heidän äänestysaktiivisuutensa ei juurikaan eroa kansallisesta tasosta: sekä tutkimukseen osallistuneista vangeista että kaikista äänioikeutetuista suomalaisista noin 70 prosenttia äänesti vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Vankien keskuudessa suosituimmat puolueet ovat Perussuomalaiset, Vihreä liitto sekä Vasemmistoliitto. Kysyttäessä mitä asioita politiikassa tulisi vankien mielestä edistää, useimmin mainittuja epäkohtia ovat työttömyys, vähävaraisuus ja asunnottomuus. Myös lasten, nuorten ja vanhusten asema mainitaan aineistossa lukuisia kertoja. Noin kolmannes tutkimukseen osallistuneista kokee vankeusrangaistuksen heikentäneen uskoaan kansalaisvaikuttamista kohtaan. Useimmiten siihen on syynä kyvyttömyys vaikuttaa itseä koskeviin päätöksiin vankeusaikana ja se, että poliittinen osallistuminen koettiin erinäisistä syistä hankalana vankilasta käsin. Joidenkin vastaajien poliittiseen osallistumiseen vankeudella on ollut kuitenkin myönteinen vaikutus.
English abstract:
A high level of political participation indicates societal well-being. Lately, worrying signs suggesting that it is mostly the well-off members of Finnish society who take part in political decision-making, have emerged. Prisoners are a marginalized group whose democratic participation has not been studied before. This study examines the voting behaviour of convict prisoners in closed prisons as well as investigates their views on democracy and politics.
The data was collected in Helsinki, Turku, Riihimäki and Sukeva prisons 6.-19.3.2017. The survey was focused on prisoners who were incarcerated during the parliamentary elections in 2015. The survey sheet was distributed to 205 prisoners of whom 82 took part in the research, therefore yielding a response rate of 40 percent. Descriptive statistical analysis of data was conducted with the IBM SPSS Statistics programme. The qualitative parts of data were summarized by using methods of content analysis. The results were further compared with the findings of Finnish National Election Study of 2015.
The findings are somewhat surprising: the voting percentage was equally high – around 70 percent – among prisoners as well as all voting-eligible Finnish citizens. The most popular parties among prisoners are True Finns, Green League and Left Alliance. The prisoners’ main concerns were unemployment, poverty and homelessness. Many of them were also worried about children's rights, the youth and elderly people's needs. One third of the prisoners said that their outlook on democracy had changed for the worse while incarcerated. However, some prisoners said that time spent in prison had made a positive impact on their will to participate politically.