"Mä elin vaan järjettömästi sitä koulua varten" - Neljän luokanopettajan kokemuksia työuupumuksesta

Abstract

Suomessa opettajilla on suurempi todennäköisyys sairastua työuupumukseen kuin millään muulla ihmissuhde- ja korkeakoulutetulla alalla (Hakanen, Bakker & Schaufeli 2006, 496). Luokanopettajan työhön kohdistuukin yhä enemmän vaatimuksia niin yhteiskunnan, kuntien kuin perheidenkin taholta. Koulutukseen tehdyt leikkaukset ja muuntuvat oppimisympäristöt vaativat opettajilta muuntautumiskykyä ja voimavaroja.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää työuupumuksen kokeneiden luokanopettajien kokemuksia uupumuksesta sekä parantumisprosessista. Tutkimuskysymykset olivat: 1. Millaisia kokemuksia luokanopettajilla oli työuupumukseen johtaneista syistä ja sen alkuvaiheesta 2. Miten luokanopettajat kuvailevat työuupumuksen aikaisia kokemuksiaan? 3. Millaisia kokemuksia luokanopettajilla oli työuupumuksesta toipumisesta ja työhön palaamisesta?

Tässä tutkimuksessa aineisto kerättiin teemahaastatteluin. Tutkimukseen osallistui neljä työuupumuksen takia sairauslomalla ollutta henkilöä, jotka uupumuksen aikaan työskentelivät luokanopettajina. Vastaajien viimeisimmästä työuupumussairauslomasta oli kulunut vähintään viisi kuukautta. Haastattelut analysoitiin hyödyntäen juonirakenneanalyysiä, jonka perusteella kokemuksista oli löydettävissä yhteisiä piirteitä. Työuupumuksen prosessista on tehty vaiheittaisia malleja myös aikaisemmissa tutkimuksissa, mutta tämän tutkimuksen tavoitteena oli raportoida näiden käännekohtien merkitys haastateltaville itselleen ja näin lisätä inhimillistä ymmärrystä opettajien uupumuksesta.

Aikaisemmissa tutkimuksissa työuupumuksen tyypillisiksi oireiksi on todettu uupumusasteinen väsymys, kyyninen asenne työtä kohtaan sekä ammatillisen itsetunnon heikkeneminen. Haastateltavien kertomuksista oli havaittavissa työuupumuksen tyypilliset oireet, mutta tarinoissa korostui eniten fyysinen ja emotionaalinen uupumus. Kuormittumisen taustalla nähtiin ennen kaikkea töiden suuri määrä ja tukiresurssien puute suhteessa oppilasmäärään. Työn vaatimukset koettiin siis liian suuriksi suhteessa työntekijälle tarjottuihin vaikutusmahdollisuuksiin ja heidän henkilökohtaisiin voimavaroihinsa.

Jokaisen haastateltavan kertomuksesta oli löydettävissä alkuvaiheen ja nykyisen tilanteen lisäksi neljä vaihetta käännekohtineen, joilla oli merkittävä joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus uupumusprosessiin. Käännekohdat olivat yksilöllisiä tapahtumia, mutta niiden merkitys ja herättämät tunteet olivat samankaltaisia kaikilla haastateltavilla.

Opettajat kuvailivat uupumuksen olleen raskas, mutta opettavainen kokemus, joka muutti asennetta työhön olennaisesti. Vastaajat toivat esille, että vaikka työuupumus voi uusiutua, kuormituksen hallintaan on myös aiempaa parempia välineitä. Korostettiin, että opettajuus oli edelleen tärkeä osa identiteettiä, vaikka sitä oli pohdittu kriittisestikin ammattilaisen tuella.

Luokanopettajan ammattiryhmään kohdistuu jatkuvasti suuria vaatimuksia. Ongelmiin on puututtava konkreettisilla toimilla mahdollisimman pian. Resurssipula ja opettajien kuormitus heijastuvat väistämättä lasten kehitykseen ja oppimiseen. Opettajien työhyvinvointia on tärkeää tutkia myös tulevaisuudessa, jotta alalle riittää jatkossakin motivoituneita hakijoita ja nykyisten työntekijöiden ammattitaitoa voidaan hyödyntää kestävällä tavalla.