Alussa, välissä ja lopussa oli käännös : autobiografinen prosessitutkimus sarjakuvan itsekääntämisestä

Abstract

Tämänhetkinen käännöstieteellisen tutkimus tukee käsitystä, että teoksen tekijä, joka on samalla itse sen kääntäjä, pystyy ottamaan käännöksen suhteen enemmän vapauksia kuin toinen kääntäjä. Lähtöoletukseni on, että myös oma käännösprosessini on erilainen, kun olen itse tuottanut alkuperäisen teoksen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, pitääkö tämä todellisuudessa paikkansa ja jos pitää, millä tavoin prosessi on erilainen. Tavoitteena on erityisesti kartuttaa ymmärrystä siitä, miksi (itse)kääntäjä kääntää kuten kääntää. Oletan, että sekä yhtymäkohtia että eroavaisuuksia tavalliseen kääntämiseen löytyy: myös allografisen kääntämisen voi nähdä luovana prosessina, uudelleenkirjoittamisena. Tutkielman lähtökohtaisesti väistämättömän henkilökohtaisesta luonteesta johtuen sovellan autoetnografisia tutkimusmenetelmiä ja -periaatteita, sillä on perusteltua olettaa, että erilaisiin ryhmiin kuulumisella on vaikutuksensa käännöstyön laatuun.

Itsekääntämisen myötä hallitsevina teemoina nousevat tässä tapauksessa esiin erityisesti suomesta (A-työkieli) englantiin (B-työkieli) kääntäminen ja toisaalta kaksisuuntaisuus. Tutkimus on rajattu koskemaan oman fantasiasarjakuvani ensimmäisen osan itsekäännöstä. Aineisto koostuu teoksen itsensä lisäksi tutkimuksen aikana laaditusta käännöspäiväkirjasta sekä teoksen ensimmäisestä, vuoden 2010 versiosta käännöksineen. Etsin yleisiä periaatteita ja erilaisten ajattelutapojen vaikutteita käännösvalintoihin analysoimalla pohdintoja yksittäisistä käännösongelmista. Lisäksi arvioin vanhan ja uuden käännöksen eroja ja erojen mahdollisia syitä. Keskiössä ovat itsekääntämiseen olennaisesti liittyvät havainnot, jotka osoittavat, millä tavoin tekijän hallussa oleva tieto ja visio teoksesta vaikuttavat lopputulokseen.

Tutkimus osoittaa, että itsekääntämisen suhteutuminen allografiseen kääntämiseen ei ole yksiselitteistä: toisaalta koin suurimman osan työstä samankaltaiseksi kuin tavallinen kääntäminen, mutta toisaalta siinä oli runsaasti piirteitä, jotka puuttuvat allografisesta kääntämisestä. Itsekääntäessä otteeni oli huomattavasti vapaampi kuin allografisessa työssä, mutta tarve tehdä muutoksia kumpusi ennemmin halusta parannella itse tekstiä kuin lähestyä kohdeyleisöä. Käännös luultavasti poikkeaisi lähdetekstistä huomattavasti enemmän, jos kääntämisen yhteydessä ei olisi ollut mahdollisuutta muokata samalla lähdetekstiä. Joskus kaksisuuntaisuutta ilmeni siten, että kohdekieliset ”käännökset” oli mietitty valmiiksi ennen lähdekielen vastineita. Ajoittain hyödynsin mahdollisuutta tehdä eri kieliversioista tarkoituksellisesti keskenään erilaiset. Vanhan käännöksen saattoi tosin katsoa uskollisemmaksi lähdetekstille sekä ilmaisun että rakenteen tasolla – käytännön osaamisen kartuttamisen lisäksi kääntäjänkoulutus, samoin itse tutkimusprosessi, ovat mahdollisesti kannustaneet tekemään lähdetekstiin muutoksia tavoilla, joita en kenties olisi tullut ajatelleeksi aikaisemmin.