Kirosanat ja kiroilua ilmaisevat fraseologismit itä- ja länsisaksalaisessa käännöskirjallisuudessa : Vertailussa Väinö Linnan ja Veijo Meren teosten saksannokset

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan kirosanoja ja kiroilua ilmaisevia fraseologismeja itä- ja länsisaksalaisessa käännöskirjallisuudessa. Tavoitteena on selvittää, miten kiroiltaessa käytettäviä suomenkielisiä ilmaisuja on käännetty ja miten erilaiset käännökset vaikuttavat henkilökuviin. Toinen tavoite on selvittää kiroilun eroja ja yhtäläisyyksiä itä- ja länsisaksalaisen käännöskirjallisuuden sekä suomen- ja saksankielisen kaunokirjallisuuden välillä. Tutkimusmenetelmänä toimii käännösvertailu. Kiroilulla on moninaisia käyttötapoja useissa maailman kielissä, mutta ilmiötä on kuitenkin vaikea määritellä, ja sitä on tutkittu melko vähän. Kiroiltaessa käytettävät ilmaisut tarjoavat erittäin mielenkiintoisen tutkimuskohteen niiden monikäyttöisyyden ja vahvan kulttuurisidonnaisuuden vuoksi.

Tutkielman teoriaosassa käsitellään kiroilua kirjoitetussa ja puhutussa kielessä sekä suomalaisessa että saksalaisessa kulttuurissa. Lisäksi eritellään kiroilun funktioita ja motiiveja, ja esitellään kiroilua ilmaisevat fraseologismit, emotiiviset ilmaisut ja verbi-idiomit. Samoin keskustellaan kiroiltaessa käytettävien ilmaisujen kääntämisestä esimerkiksi normi-käsitteen kautta.

Aineistoon on valittu kolme suomenkielistä romaania, jotka ovat Väinö Linnan Tuntematon sotilas (1954) sekä Veijo Meren Manillaköysi- (1957) ja Sujut romaanit (1961). Aineiston itäsaksalaisen osan muodostavat Der unbekannte Soldat (1973) ja Der Wortbruch -käännökset (1969). Länsisaksalaisia käännöksiä puolestaan edustavat Kreuze in Karelien (1955) ja Das Manilaseil (1964). Kustakin aineistoon kuuluvasta suomenkielisestä romaanista on rajattu tutkittavaksi alue, jolla esiintyy noin 50 kirosanaa ja käännöksistä on tutkittu vastaavat alueet. Lähtötekstien analyysissä on keskitytty erityisesti kiroilun funktioihin ja motiiveihin sekä siihen, miten ne vaikuttavat henkilökuviin. Käännösten analyysissä on kiinnitetty huomiota siihen, miten suomenkielisiä kiroiltaessa käytettyjä ilmaisuja on käännetty vai onko ne jätetty kokonaan kääntämättä. Lisäksi huomioidaan kirosanojen ja kiroilua ilmaisevien fraseologismien muodossa olevat lisäykset. Analyysissä tarkastellaan myös, säilyvätkö lähtöteksteissä havaittavat kiroilun funktiot ja motiivit myös käännöksissä. Lisäksi eritellään, miten erilaiset käännösratkaisut vaikuttavat henkilökuviin. Kiroilun eroja ja yhtäläisyyksiä on vertailtu kvalitatiivisesti ja kvantitatiivisesti sekä suomenkielisten lähtötekstien ja saksankielisten käännösten että itä- ja länsisaksalaisten käännösten välillä.

Tutkimustuloksena on, että suomenkielisten kirosanojen käännöksinä käytetään saksankielisiä kirosanoja, kiroilua ilmaisevia fraseologismeja, emotiivisia ilmauksia ja verbi-idiomeja. Monen suomenkielisen kirosanan kohdalla kääntäjä on päätynyt lievempään saksankieliseen ilmaisuun, mutta aineistossa on myös tapauksia, joissa käännös on lähtötekstiä karkeampi. Kuitenkin suurin osa käännöksistä on lähtötekstiään lievempää kielenkäytöltään. Valitettavasti tulosten perusteella ei kuitenkaan voida tehdä yleistettäviä johtopäätöksiä itä- ja länsisaksalaisen käännöskirjallisuuden eroista. Tämä johtuu jo aineiston suppeudesta, mutta myös siitä, ettei käännösten välillä ollut havaittavissa selviä eroavaisuuksia.