Pojasta polvi paranee? : Nottbeckien kolme sukupolvea Finlayson & Co:ssa 1836 - 1907

Abstract

Finlaysonin tehtaanpatruunan Wilhelm von Nottbeckin kuoltua vuonna 1890 tehtaan johtoon tuli palkkajohtajaksi isännöitsijä Arthur Sommer. Wilhelm oli ollut vahva johtaja, mutta luottiko hän ennemmin palkkajohtajaan yhtiön johdossa kuin omiin poikiinsa? Tutkin työssäni johtajan roolin muutosta ja siihen johtaneita syitä. Tutkimuskysymyksenä esitän, miksei kukaan Wilhelm von Nottbeckin lukuisista pojista jatkanut isänsä työtä tehtaan johdossa kolmannessa polvessa. Millainen oli tehdaspatruunan suhde poikiinsa ja odotukset? Haluan tutkia, puuttuiko pojilta kykyä vai halua, vaikka osalla heistä oli insinöörikoulutusta ja ilmenikö keskinäistä kilpailua. Pojat kasvoivat aatelisina, eivät kauppiaina kuten isänsä ja isoisänsä ja omasivat siten erilaiset verkostot. Tarkastelen Nottbeckien toimintaa sukupolvittain perheyhtiössä, koska tutkimuskysymykseni nivoutuu suurempaan dilemmaan taloushistoriassa, nimittäin usein esiin tulleeseen kolmannen polven kykenemättömyyteen hoitaa liiketoimia menestyksekkäästi. Tämänkaltaista kehitystä perheyhtiöissä kutsutaan kolmannen polven syndroomaksi tai Buddenbrook-syndroomaksi. Ajankohdaksi valitsen Nottbeckien ajan Finlayson & Co -yhtiössä vuodesta 1836 vuoteen 1907, sillä kolmannen polven syndroomaa tarkastellessa tulee analysoida myös aiemmat kaksi sukupolvea osana ilmiötä. Tämä tutkimus lähtee perusolettamuksesta, että perheen kolmannen sukupolven kohdalla toteutui jossakin määrin samankaltainen kehitys kuin kolmannen polven syndroomassa.

Aineistona käytän alkuperäisiä kirjeitä Wilhelm von Nottbeckiltä pojalleen Eduard von Nottbeckille vuodelta 1889. Kirjeiden arvelen tuovan lisävalaistusta tutkimuskysymykseeni poikien mahdollisuudesta jatkaa tehtaan johdossa. Lisäksi tutkin samasta arkistosta veljien Wilhelm, Peter ja Alexander kirjeitä Eduardille. Kirjeet ovat alkuvuodelta 1890 yhtä lukuun ottamatta. Peterin toinen kirje on syksyltä 1889. Selvitän, missä määrin näissä yksityisissä kirjeissä käsitellään yhtiön liiketoimintaa ja johtajakysymystä. Myös otan tarkasteltavaksi kyseiseltä ajanjaksolta kaksi kirjettä Arthur Sommerilta Eduardille. Toisena keskeisenä aineistona tutkin sanomalehtiä koskien Nottbeckeja ja palkkajohtajia perheyhtiössä vuosina 1836 - 1907. Ne ilmaisevat yhtiön johtajista ja omistajista välittynyttä julkisuuskuvaa, heidän rooleistaan ja verkostoistaan, ja mainetta. Keskeisen osan muodostavat nekrologit. Käytän sanomalehtiä myös kertovina lähteinä. Tärkeänä aineistona ovat lisäksi yhtiökokouspöytäkirjojen kopiot vuosilta 1889 ja 1890, koska silloin päätettiin yhtiön johtajasta sukupolven vaihtuessa, ja vuosilta 1900 ja 1907, koska ne valaisevat omistajuuden ja johdon muutoksia yhtiössä. Ne ovat dokumentteja, joihin on kirjattu kokousten osallistujat ja käsitellyt asiat. Sukuverkoston selvittelyyn hyödynnän suvusta laadittua sukukirjaa.

Yhtiön historiaa Nottbeckien perheen osalta tarkastelen Buddenbrook-syndrooman avulla. Thomas Mannin roomaanin perustuvasta perheyhtiön elinkaaren fiktiosta on muotoutunut yleistävä käsite muillekin ajanjaksoille eli ilmiötä käsittelevä teoria. Tämän ilmiön sekä johtajan roolin että verkostojen tutkiminen auttavat jäsentyneiden tapahtumakokonaisuuksien rakentamista tapana analysoida tutkimuksen kohdetta. Verkostojen roolin tutkiminen on luontevaa, kun aineistona on kirjeitä, yhtiön dokumentteja ja sanomalehtitekstiä. Syntyneen sosiaalinen pääoman tarkastelu on osa tutkimusta. Verkostojen merkitys ja sosiaalinen pääoma liittyvät oleellisesti valitsemaani näkökulmaan ja käyttämääni teoreettiseen taustaan. Kirjeaineiston tutkimusmenetelmänä käytän kvalitatiivista kirjeiden lähilukua eli sisällön laadullisen analyysin pohjalta hahmotan toimijoiden roolit verkostossa ja vastuut, valintojen ja päätöksenteon prosessit sekä liiketoiminnan käytänteet. Näin päästään teoriaan verkostoista ja niiden merkityksestä. Oleellinen osa Buddenbrook-syndroomaa on johtajan roolin analysointi, jonka kuvaa ja kehitystä tarkastelen sanomalehtiaineiston laadullisella sisältöanalyysillä. Lehdet välittävät myös tietoa suvun ja yhtiön vaiheista. Yhtiökokouspöytäkirjojen kopioita analysoin laadullisesti tutkimuskysymyksestäni käsin.

Menneisyyden yritysten johtajien tutkiminen on tarpeen, jotta ymmärrämme nykyaikaista johtamista ja miksi meillä on nykyisen kaltaisia yrityksiä ja yritysjohtajia. Ilmiötä käsittelevän teorian soveltaminen osoittaa, että Nottbeckin sukupolvien välillä oli merkittäviä eroja perheyrityksen hoitamisessa. Nottbeckien ensimmäisessä ja toisessa polvessa kehitys noudatti samantapaisia prosesseja kuin Buddenbrook-syndroomassa, mutta kolmannessa polvessa osittain, koska Nottbeckeista ei noussut enää yhtiön isännöitsijää johtoon. Aineiston pohjalta osoittautuu, että jo ennen patruunan kuolemaa yhtiössä oli alkanut valtataistelu yhtiön johtopaikasta. Rauchien suku asetti omia ehdokkaita isännöitsijäksi. Samoin Nottbeckien toinen ja kolmas polvi olivat eri mieltä jatkajasta. Kirjeiden perusteella isä olisi halunnut nähdä poikansa Peterin uutena isännöitsijänä, vaikka osoittautuu, että ennemmin poika Wilhelm oli aktiivinen yhtiön asioiden hoidossa. Isä ei osoittanut kuitenkaan luottamusta Wilhelmiä kohtaan päätellen siitä, ettei hän antanut valtakirjaa yhtiökokoukseen. Toisaalta isä oli tyytyväinen, kun pojat olivat yksimielisiä keskenään. Kirjeiden ja Wilhelmin veljiltä saamien valtakirjojen perusteella ei ilmennyt veljesten välistä kilpailua, vaan veljet antoivat tukensa Wilhelmille. Yhdessä he vastustivat Rauchien pyrkimyksiä. Pojat eivät olleet enää yhtiön asioista kiinnostuneita isän ja isoisän tapaan, mutta heitä kuitenkin kiinnosti yhtiömuoto ja riittävä osinkotuotto. Wilhelm pääsi vaikuttamaan ja johtamaan valtuusmiehen roolissa. Rooli oli varmasti sopiva kykyihin ja haluun nähden, sillä isännöitsijän tehtävä olisi vaatinut erilaista asiantuntemusta ja sitoutumista, jollaista löytyi ammattijohtajilta. Vaikuttaa siltä, että Wilhelm uskoi pystyvänsä valtuusmiehenä vaikuttamaan isännöitsijään. Omistus ja johtaminen näin erkaantuivat yhtiössä. Kolmannessa polvessa perheyhtiön rappiota ei tapahtunut, joten kehitys ei sen osalta noudattanut samankaltaisia prosesseja kuin Buddenbrook-syndroomassa. Yksi Nottbeckin pojista pysyi merkittävässä asemassa yhtiön johdossa ja siirtyminen palkkajohtajuuteen takasi yhtiön menestyksen jatkossa.