Vammaisten henkilöiden oikeus valita asuinpaikkansa riittävien sosiaalipalvelujen näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa selvitetään, miten vammaisten henkilöiden perustuslain (731/1999) 9.1 §:n mukainen oikeus valita asuinpaikkansa toteutuu sosiaalipalveluja koskevan lainsäädännön kokonaisuudessa. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus valita asuinpaikkansa, mutta vammaisten henkilöiden kohdalla tämän perusoikeuden käyttäminen voi edellyttää esimerkiksi asumista tukevia sosiaalipalveluja. Siten tutkielmaan kytkeytyy myös perustuslain 19.3 §, joka edellyttää julkisen vallan turvaavan riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Asuinpaikan valintaoikeuden kohdalla onkin katsottu, että perustuslain 9.1 §:n oikeuden toteuttaminen voi edellyttää julkiselta vallalta positiivisia toimenpiteitä.

Tutkielmassa selvitetään ensinnäkin se, millainen on vammaisia henkilöitä koskevien sosiaalipalvelujen lainsäädännön kokonaisuus. Miten perustuslain 19.3 § on toteutettu tavallisessa lainsäädännössä, ja miten vammaisten henkilöiden oikeus riittäviin sosiaalipalveluihin näkyy palveluja koskevassa lainsäädännössä? Toiseksi tarkastellaan sosiaalipalveluja koskevaa lainsäädäntöä perustuslain 9.1 §:n asuinpaikan valintaoikeuden näkökulmasta. Sisältyykö sosiaalipalveluja koskevaan lainsäädäntöön rajoituksia vammaisten henkilöiden oikeudelle valita asuinpaikkansa, ja jos sisältyy, millaisia nämä rajoitukset ovat ja ketä ne koskevat? Keskeiseen rooliin tutkielmassa nousevat kotikuntalain (201/1994) 3a §:n mukainen kotikunnan valintaoikeus sekä sosiaalihuoltolain (1301/2014) 60 §:n mukainen oikeus hakea toisen kunnan sosiaalipalveluja.

Keskeinen johtopäätös on, että sosiaalipalveluja koskevaan lainsäädäntöön sisältyy joitakin vammaisten henkilöiden oikeutta valita asuinpaikkansa koskevia rajoittavia tekijöitä. Rajoittavat tekijät liittyvät palvelujen määrärahasidonnaisuuteen, yhdenvertaisuuteen sekä kotikuntalain kotikunnan määräytymistä koskeviin rajoituksiin. Palvelujen määrärahasidonnaisuus voi johtaa siihen, että henkilö ei saa tarvitsemiaan palveluja kunnasta, johon haluaisi muuttaa. Kotikunnan valintaoikeus ja oikeus hakea toisen kunnan sosiaalipalveluja eivät ole poistaneet vammaisten henkilöiden asuinpaikan valintaoikeutta koskevia ongelmia, vaan ne ovat aiheuttaneet yhdenvertaisuuden kannalta ongelmallisia tilanteita. Kotikunnan määräytymistä koskevat rajoitukset voivat osaltaan rajoittaa vammaisten henkilöiden oikeutta valita asuinpaikkansa.