Isovanhempien eliniän vaikutus yksilön vanhenemismuutoksiin
Hirvilammi, Vili (2018)
2018
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Degree Programme in Medicine
Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta - Faculty of Medicine and Life Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-05-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201805181716
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201805181716
Tiivistelmä
Ihmisen vanhetessa eri elinjärjestelmien, kuten rasvakudoksen ja immuunijärjestelmän, toiminta häiriintyy, minkä seurauksena ihminen riski sairastua moniin sairauksiin kasvaa. Vanhenemista tapahtuu myös molekyylitasolla, sillä DNA:ssa tapahtuu vanhetessa epigeneettisiä muutoksia. Elinikä on osittain perinnöllistä ja pitkäikäisten ihmisten jälkeläiset sairastuvat vanhuuteen liittyviin sairauksiin myöhemmin. Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, miten isovanhempien elinikä vaikuttaa jälkeläisten vanhenemiseen mittaamalla ja vertaamalla jälkeläisten rasvakudoksen, rasva-aineenvaihdunnan, immuunijärjestelmän ja DNA:n vanhenemismuutoksia.
Aineistona käytettiin Lasten Sepelvaltimotautien Riskitekijät -tutkimuksessa kerättyä aineistoa (n = 3 596), jota on kerätty eri puolilta Suomea vuodesta 1980 alkaen. Selvitettiin, miten tapausten isovanhempien eliniän pituus vaikuttaa tapausten rasvakoostumukseen, rasva-arvoihin, tulehdusarvoihin ja DNA-metylaatioikään, sillä näiden muuttujien arvojen suuruus on yhteydessä yksilön ikään. Analyysi tehtiin jakamalla tapaukset isovanhempien eliniän perusteella 55–74 vuotta ja yli 75 vuotta eläneiden isovanhempien lapsenlapsiin. Näissä ryhmissä verrattiin keskiarvoja ja mediaaneja kunkin muuttujan osalta. Muuttujille, joissa oli eroja ryhmien välillä, tehtiin joko kahden riippumattoman otoksen t-testi ja Mann-Whitney U-testi.
Selvisi, että isovanhempien yli 75 vuoden elinikä on yhteydessä naispuolisten lastenlasten alhaisempaan BMI:hin (1,7 BMI yksikköä alhaisempi), rasvaprosenttiin (5,4 prosenttiyksikköä alhaisempi) ja miespuolisten lastenlasten alhaisempiin triglyserideihin (0,21 mmol/l alhaisempi). Näihin tuloksiin vaikuttavat vanhenemisen ohella monet muutkin tekijät, kuten lihavuuteen vaikuttavat geenit, elämäntavat ja sosioekonominen asema. Muiden vanhenemismuutoksia kuvaavien muuttujien ja isovanhempien eliniän välillä ei kuitenkaan ollut merkitseviä yhteyksiä, joten isovanhempien eliniän vaikutuksesta nimenomaan jälkeläisten vanhenemiseen ei voitu tehdä johtopäätöksiä.
Aineistona käytettiin Lasten Sepelvaltimotautien Riskitekijät -tutkimuksessa kerättyä aineistoa (n = 3 596), jota on kerätty eri puolilta Suomea vuodesta 1980 alkaen. Selvitettiin, miten tapausten isovanhempien eliniän pituus vaikuttaa tapausten rasvakoostumukseen, rasva-arvoihin, tulehdusarvoihin ja DNA-metylaatioikään, sillä näiden muuttujien arvojen suuruus on yhteydessä yksilön ikään. Analyysi tehtiin jakamalla tapaukset isovanhempien eliniän perusteella 55–74 vuotta ja yli 75 vuotta eläneiden isovanhempien lapsenlapsiin. Näissä ryhmissä verrattiin keskiarvoja ja mediaaneja kunkin muuttujan osalta. Muuttujille, joissa oli eroja ryhmien välillä, tehtiin joko kahden riippumattoman otoksen t-testi ja Mann-Whitney U-testi.
Selvisi, että isovanhempien yli 75 vuoden elinikä on yhteydessä naispuolisten lastenlasten alhaisempaan BMI:hin (1,7 BMI yksikköä alhaisempi), rasvaprosenttiin (5,4 prosenttiyksikköä alhaisempi) ja miespuolisten lastenlasten alhaisempiin triglyserideihin (0,21 mmol/l alhaisempi). Näihin tuloksiin vaikuttavat vanhenemisen ohella monet muutkin tekijät, kuten lihavuuteen vaikuttavat geenit, elämäntavat ja sosioekonominen asema. Muiden vanhenemismuutoksia kuvaavien muuttujien ja isovanhempien eliniän välillä ei kuitenkaan ollut merkitseviä yhteyksiä, joten isovanhempien eliniän vaikutuksesta nimenomaan jälkeläisten vanhenemiseen ei voitu tehdä johtopäätöksiä.