Vieraan tuntuma : kosketus taiteellisessa prosessissa tekijyyden jakajana

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia miten kosketus jakaa tekijyyttä taiteellisessa prosessissa. Kosketus ymmärretään tässä tutkimuksessa laajana monimutkaisena ilmiönä ja tapahtumisena, ei pelkästään moniaistisena tai edes näkyvissä olevana tekona. Myös tekijyyttä tarkastellaan laajennetusti; tekijyys taiteen kontekstissa voi käsittää niin inhimilliset (taiteilija, osallistuja tai satunnainen ohikulkija) kuin ei-inhimilliset tekijät (sää, tila, auto tai atmosfääri). Pohdintani viitekehyksenä olen käyttänyt fenomenologista ajattelua.

Tutkimustani on motivoinut teatterin ja taiteen osallistavien piirteiden eettiset kysymykset. Mistä tarpeesta osallistaminen syntyy? Kuka osallistaa ja ketä ja millaisesta orientaatiosta käsin? Miten taiteilija-tekijä voi jakaa tekijyyttään ja laajentaa tekijyyden käsitettä? Kuka nähdään tekijäksi osallistavissa teoksissa? Pääkysymykseni on, voiko kosketuksen ilmiönä ja tekona ajatella olevan olennainen osa tekijyyden jakautumista sen kahdensuuntaisen luonteen vuoksi?

Kun ajattelemme kahden ihmisen kättelyä, on epäselvää kumpi käsi koskettaa toista. Kättelyn tekijyys ja omistajuus jakautuu. Koskija tulee aina myös kosketetuksi. Kosketuksen tarkastelussa on olennaista myös kosketuksen fyysisten ja mentaalisten ulottuvuuksien yhteenkietoutuminen. Kosketus nivoutuu vahvasti osaksi kokemusta ja on olennainen osatekijä kanssakäymisissä toistemme kanssa. Tämän tutkielman keskeisin havainto onkin, että kosketuksessa tekijyys jakautuu väistämättä.

Tutkielman aineistona oli vuosina 2014-2016 toteutettu P*lluralli-esitystapahtuma, jonka taiteelliseen työryhmään itse kuuluin. Tarkastelen sekä yhteistoiminnallista esitystapahtumaa että kollaboratiivisesti toiminutta taiteellista työryhmää. Esittelen aineiston avulla kosketuksen muodostavan välitilan, erityisen paikan eri osapuolten/tekijöiden välillä. Kosketuksen välitilassa on mahdollista tapahtua neuvottelua, sopimuksia, kysymistä ja muuttumista.

Kosketuksen välitilassa ollaan juuri taiteelle ominaisen hallitsemattoman, tuntemattoman ja vieraan tuntuman äärellä. Kosketus kantaa aina mukanaan myös hankausta, kitkaa, jännitettä, vastusta, jopa jotain liiallista. Juuri tämä paattisuus tuo keskiöön etiikan; se mahdollistaa toisen perustavanlaatuisen eron, vierauden havaitsemisen. Koskettaminen, joka unohtaa toisen perustavanlaatuisen eron ja sen kunnioituksen, voi olla väkivaltaista, koska se pyrkii palauttamaan toisen vierauden omaan tuttuuteen. Taiteen avulla voimme kuitenkin havaita ne törmäyskohdat, joissa oma ajattelumme ei pysty tavoittamaan toisessa olevaa vierautta. Kosketuksen voi nähdä muutosvoimaisena tekijänä, joka taiteen kontekstissa harjoittaa kykyä sietää vierasta, uutta ja yllättävää, ymmärrystä toisenvaraisuudesta, erillisyydestä ja sellaisuudesta.

Kosketusta ei sinänsä voi pitää taiteilija-tekijän tekijyyttä jakavana strategiana sen ambivalentin luonteen vuoksi. Kosketusta voi pikemminkin ajatella taiteilija-tekijän eettisenä asenteena tai orientaationa. Taiteilija-tekijä voi olla tietoinen kosketuksen ulottuvuuksista ja tapahtumisesta. Hänellä voi olla vieraan tuntuma, joka korostaa vieraan kunnioitusta ja auttaa meitä antamaan vieraan olla mitä on.