Perheväkivaltaa käyttäneen naisen minuus : Realistinen synteesi perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista

Abstract

Naisten perheväkivaltakäyttäytyminen on yhteiskunnassamme heikosti tunnistettu ja tunnustettu ilmiö. Naiset kuitenkin käyttävät perheissä fyysistä ja emotionaalista väkivaltaa kumppania ja lapsia kohtaan melkein yhtä paljon kuin miehet. Perheväkivaltakäyttäytymiseen liittyvät usein ylisukupolviset perheväkivallan kokemukset.Se tarkoittaa lapsuuden kaltoinkohtelukokemusten siirtymistä osaksi omaa käyttäytymistä aikuisuudessa. Naisten perheväkivaltakäyttäytymiseen liittyy myös koettu parisuhdeväkivalta. Vapaaehtoisesti apua hakeville naisille perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseksi on vielä vähän apua tarjolla. Olemassa olevien naisten perheväkivaltakäyttäytymiseen vähenemiseen tähtäävien interventioiden vaikuttavuutta on testattu harvoin.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata naisten perheväkivaltakäyttäytymiseen liittyviä kokemuksia ja muodostaa realistinen synteesi naisten perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista. Realistisen synteesin avulla tarkastellaan, keitä interventio auttaa, millaisissa olosuhteissa ja miten interventio tuottaa mekanismien avulla tuloksia. Intervention mekanismit ja tulokset ovat yhdessä intervention vaikutuksia. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta naisista perheväkivallan tekijöinä sekä arvioida ja kuvata vapaaehtoisuuteen perustuvan, naisten perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksia.

Tutkimus muodostui kolmesta osasta, vuosien 2014–2017 aikana. Ensimmäisen osan aineiston muodostivat naisten kokemukset itsestä aikuisuudessa ja lapsuudessa (N=19) sekä naisten perheväkivaltakäyttäytymisen kuvaaminen (N=134). Toisen osan aineiston muodostivat naisten kokemukset interventiosta (N=19) ja naisten perheväkivaltakäyttäytymisessä ja itsetuntemuksessa tapahtuneet muutokset intervention aikana ja sen jälkeen (I mittaus N=134, II mittaus N=128 ja III mittaus N=110). III mittaus suoritettiin kuusi kuukautta intervention päättymisen jälkeen. Kokemukset analysoitiin laadullisin menetelmin käyttämällä induktiivista sisällönanalyysia. Perheväkivaltakäyttäytymisen ja itsetuntemuksen muutokset analysoitiin tilastollisin menetelminkäyttämällä Wilcoxonin merkkitestiä ja Mann-Whitneyn U -testiä. Tutkimuksen kolmannessa osassa muodostettiin realistinen synteesi naisten perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävän intervention vaikutuksista tutkimuksen I ja II osan tulosten avulla.

Realistisen synteesin tuloksena muodostui hypoteesi: Perheväkivaltaa käyttäneillä naisilla on lapsuudestaan kaltoinkohtelukokemuksia, jotka näyttäytyvät heidän aikuisuuden minuudessaan. Naisilla on lapsuuden kaltoinkohtelukokemusten lisäksi aikuisuudesta parisuhdeväkivaltakokemuksia. Naisten on vaikea saada perheväkivatakäyttäytymiseensä apua. Osallistuessaan perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemiseen tähtäävään interventioon naiset työstävät kokemuksiaan itsetuntemustyöskentelyn menetelmin. Naiset hyötyvät interventiosta, ja tulokset ovat pysyviä.

Synteesissä näyttäytyvät naisten kuvaamat kontekstit, jotka ovat perheväkivaltaa käyttäneiden naisten minuus, intervention vaiheet ja yhteiskunta. Intervention mekanismit näkyvät intervention vaiheissa häpeän helpottumisena ja vertaisuuden kokemuksina. Intervention tavoitteiden mukaisesti naisten itsetuntemuksessa tapahtuu positiivisia muutoksia: itsen arvostamisen lisääntymistä, riittämisen mahdollistumista, uskallusta tuntea tunteita ja menneisyyden hyväksymistä osana nykyisyyttä. Intervention tuloksena on perheen vuorovaikutussuhteiden koheneminen naisten perheväkivaltakäyttäytymisen vähenemisen seurauksena.

Tutkimuksen tuottaman tiedon avulla voi kehittää terveydenhuollon ja sosiaalialan henkilöstön osaamista naisten perheväkivaltakäyttäytymisen tunnistamiseksi sekä edelleen kehittää tutkittua interventiota saavuttamaan naisia jo varhaisemmassa vaiheessa. Lisäksi tuotettu tieto haastaa tarkastelemaan naisten perheväkivaltakäyttäytymiseen liittyviä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia asenteita.

Woman as a family violence perpetrator is poorly acknowledged and recognized in society even though women use physical and emotional violence against their partners and children. Family-violence perpetration is often intergenerational. That means that those who experiences maltreatment in childhood might continue maltreatment in their adult families. However, only a few interventions have been de-veloped for women who voluntarily seek help for their family-violence perpetration, and there is even less knowledge of the effectiveness of these programs.

The purpose of this study was to explore women’s experiences related to their family violence perpetration and to develop a realistic synthesis of a group intervention intended to decrease female family-violence perpetration. The aim of the realistic synthesis was to identify who benefitted from the intervention, in what circumstances, and through which mechanisms. In this study, the mechanisms and the outcomes were both considered to be intervention effects.

The study was performed in three phases over 2014–2017. The aim of the first phase was to describe women’s (N=19) adulthood and childhood experiences of self, as well as describe what kind of violence the women had perpetrated (N=134). The aim of the second phase was to describe the women’s experiences of the intervention (N=19) and to assess its outcomes and its effectiveness by measuring changes in the women’s family-violence perpetration and self-knowledge in the beginning of the intervention (N=134), in the end of the intervention (N=128) and 6 months after it (N=110). Women’s experiences were qualitatively analyzed with the inductive content analysis, and the effectiveness of the intervention at effecting changes in family-violence perpetration and self-knowledge were analyzed quantitatively with the Wilcoxon Signed test and Mann-Whitney U test. In the third phase, a realistic synthesis was developed based on the results from phases I and II.

The following hypothesis was developed as a result of the realistic synthesis: women who perpetrated family violence had childhood experiences of maltreatment that affected their adulthood experiences of self. Along with childhood experiences of maltreatment, the women had adulthood experiences of intimate-partner violence. However, it was difficult for the women to get help for their family-violence perpetration. When participating in the intervention designed to decrease their family-violence perpetration, the women processed their past experiences. They benefitted from attending the intervention, and the results persisted after six months.

The synthesis revealed three contexts: the self of the women who have perpetrated family violence, stages of the intervention, and society. The mechanisms across the three stages of the intervention manifested as the reduction of shame and experiences with peers. Aligning with the purpose of the intervention, it resulted in positive changes in self-knowledge, such as respect for the self, possibil-ities to experience being good enough, courage to experience emotions, and acceptance of the past as a part of the presence. As an outcome of the intervention, the family interdependency improved as the women’s family-violence perpetration decreased significantly.

The study results may be used to improve health care professionals’ knowledge of and ability to recognize women’s family-violence perpetration and to further develop the studied intervention to reach women in earlier stages. The contributed knowledge points to the need to examine social and cultural attitudes regarding female family-violence perpetration.