Sisäinen pako kansainvälisen suojelun epäämisperusteena - erityisesti individuaalisen kohtuuden näkökulmasta
Al-Khafaji, Sima (2018)
2018
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-05-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201805031617
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201805031617
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan ulkomaalaislain mukaista sisäisen paon kohtuullisuutta. Kansainvälinen suojelu voidaan jättää myöntämättä, mikäli turvapaikanhakija voi saada jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa suojelua tai hänellä ei ole perusteltua aihetta pelätä joutuvansa siellä vainon uhriksi. Lain mukaan sisäisen paon mahdollisuus tulee olla paitsi turvallista myös laillista ja kohtuullista. Aihetta tarkastellaan individuaalisen kohtuuden lisäksi myös ihmisoikeusnäkökulmasta. Pääsääntöisesti tutkimus on metodiltaan oikeusdogmaattinen, mutta se saa paikoitellen myös oikeushistoriallisia vivahteita. Tutkimuksen tarkoituksena on muodostaa kuva siitä, minkälainen suojelunkeino sisäisen paon mahdollisuus on. Lisäksi, mitä seikkoja tulisi ottaa huomioon turvapaikkapäätöksenteossa arvioitaessa sisäisen paon kohtuullisuutta.
Tutkimuksen keskeisinä lähteinä toimivat lainsäädännön lisäksi kansallisten tuomioistuinten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut. Kohtuullisuuteen pureudutaan suhteellisuusperiaatteen kautta. Suhteellisuusperiaate tekee mahdolliseksi tapauskohtaisen, vahvasti kontekstisidonnaisen punninnan. Tutkimuksen tarkoituksena on nostaa esille, millaisin keinoin pyritään selvittämään sisäisen paon kohtuullisuus turvapaikanhakijalle. Millä tavoin siihen on esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottanut kantaa ratkaisuillaan.
Sisäisen paon kohtuullisuuden arviointi on erittäin haastavaa lain soveltamista, sillä se perustuu lain lisäksi vahvasti myös viranomaisen harkintaan. Kuitenkin, sisäisen paon soveltaminen asettaa lähes mahdottoman taakan turvapaikanhakijalle osoittamaan olevansa koko kotimaansa alueella vaarassa. Velvollisuus osoittaa koko kotimaan alueella olevansa vaarassa, vaatii hyvin tarkkoja ja kattavia maakohtaisia tietoja, joiden hankkiminen on turvapaikanhakijan näkökulmasta erittäin haasteellista. Sisäisen paon kohtuullisuutta on vaikea yksiselitteisesti määrittää, sillä sisäisen paon tapauksissa on yleensä kyse tapauskohtaisesta punninnasta. Kuitenkin sisäisen paon arviointia tulisi lähtökohtaisesti tarkastella suojelun näkökulmasta siten, että se olisi tosiasiallisesti mahdollista ja että se tähtäisi ensisijaisesti pysyvään ja pitkäaikaiseen suojelun mahdollisuuteen.
Tutkimuksen keskeisinä lähteinä toimivat lainsäädännön lisäksi kansallisten tuomioistuinten ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut. Kohtuullisuuteen pureudutaan suhteellisuusperiaatteen kautta. Suhteellisuusperiaate tekee mahdolliseksi tapauskohtaisen, vahvasti kontekstisidonnaisen punninnan. Tutkimuksen tarkoituksena on nostaa esille, millaisin keinoin pyritään selvittämään sisäisen paon kohtuullisuus turvapaikanhakijalle. Millä tavoin siihen on esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ottanut kantaa ratkaisuillaan.
Sisäisen paon kohtuullisuuden arviointi on erittäin haastavaa lain soveltamista, sillä se perustuu lain lisäksi vahvasti myös viranomaisen harkintaan. Kuitenkin, sisäisen paon soveltaminen asettaa lähes mahdottoman taakan turvapaikanhakijalle osoittamaan olevansa koko kotimaansa alueella vaarassa. Velvollisuus osoittaa koko kotimaan alueella olevansa vaarassa, vaatii hyvin tarkkoja ja kattavia maakohtaisia tietoja, joiden hankkiminen on turvapaikanhakijan näkökulmasta erittäin haasteellista. Sisäisen paon kohtuullisuutta on vaikea yksiselitteisesti määrittää, sillä sisäisen paon tapauksissa on yleensä kyse tapauskohtaisesta punninnasta. Kuitenkin sisäisen paon arviointia tulisi lähtökohtaisesti tarkastella suojelun näkökulmasta siten, että se olisi tosiasiallisesti mahdollista ja että se tähtäisi ensisijaisesti pysyvään ja pitkäaikaiseen suojelun mahdollisuuteen.