Opettajan merkitys tukea tarvitsevan oppilaan koulupäivässä
Mäki-Havulinna, Johanna (2018)
Mäki-Havulinna, Johanna
Tampere University Press
2018
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2018-05-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0737-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0737-0
Tiivistelmä
Tässä etnografisessa tapaustutkimuksessa tarkastellaan opettajan ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta koulussa. Tutkimuksen tavoitteena on löytää vastauksia opettajan merkitykseen tukea tarvitsevan oppilaan koulupäivän arjessa. Tutkimuksessa kysytään, miten opettaja voi omilla toimillaan tukea oppilaiden kouluhyvinvointia ja opettaja-oppilas –vuorovaikutusta sekä millaisista laatutekijöistä hyvä opettajuus rakentuu muuttuneen perusopetuslain hengessä. Tutkimuksessa keskitytään opettajan toimintaan ja paneutumiseen tukea tarvitsevan oppilaan opiskelun eriyttämisen eri tasojen eli opiskelun laajuuden, syvyyden ja etenemisnopeuden vaihteluun, opettajan opetuksen sisältöihin, käytettäviin opetusmateriaaleihin ja -menetelmiin, työtapoihin sekä koulu- ja kotitehtävien määrään ja käytettävissä olevaan aikaan. Lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat oppimisympäristön ja työtapojen muokkaaminen, kuten opettajan tilaisuuk-sien luominen oppilaiden osallistumiseen, valinnanmahdollisuuksien tarjoaminen, tilankäytön sääteleminen, oppilaiden joustava ryhmitteleminen ja koulun ulkopuolella tapahtuvien oppimistilanteiden hyödyntäminen.
Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys ja kiinnostavuus perustuvat uuteen perusopetuksen lainmuutokseen, jossa tavoitteena on inklusiivisen opetuksen periaate. Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän perusteina ovat yhteisölliset ja oppimisympäristöön liittyvät ratkaisut sekä oppilaiden yksilölliset tarpeet. Tutkimuksen kontekstina on yläkoulun yleisopetuksen kaksi opetusryhmää, joissa aineenopettaja opettaa tukea tarvitsevia oppilaita. Tutkimusaineistoni opetusryhmät olivat enenevässä määrin heterogeenisiä lähikoulu –periaatteen hengessä, sillä yleisopetuksen opetusryhmissä oli tukea tarvitsevia oppilaita vähintään yksi tai enemmän tehostetun tai erityisen tuen piirissä. Oppilaan tuen tarve voi olla kielellisellä, sosioemotionaalisella tai muulla oppimisen alueella. Tutkimuskohteeksi valitussa koulussa oli tutkimusajankohtana yli 500 oppilasta. Tarkastelin kolmen aineenopettajan, erityisopettajan ja kahden opetusryhmän toimintaa tiettyjen oppituntien aikana.
Tutkimuksen menetelmäksi valittiin etnografisen lähestymistapa, joka soveltuu hyvin sosiaalisten tilan-teiden tutkimiseen. Tutkimuksessa observoitiin opettajaa ja oppilaita luokkahuoneessa, oppilaiden käyttäytymistä luokassa ja käytävillä sekä opettajien tekemisiä opettajanhuoneessa ja käytävillä. Tutkimuksen pyrkimyksenä oli havainnoida nimenomaan luokkatilanteen ja koulun autenttista toimintaa. Observoinnit toteutettiin nauhoittamalla ja/tai kenttämuistiinpanoja kirjoittaen.
Tutkimustulosten erittely perustuu tutkimuksen analyysin rakenteellisessa rungossa ja aineiston luokittelussa viitattuun Opetushallituksen opetusmenetelmiä ja työtapoja käsittelevään osioon. Osio on jaettu neljään osa-alueeseen. Ensimmäisessä osa-alueessa käsitellään sitä, miten opettaja kohtaa oppilaansa yksilöinä sekä opetusryhmänsä kokonaisuutena. Tämän tutkimuksen perusteella merkittävinä onnistuneen opetuksen tekijöinä ei ole niinkään opetuksen resurssointi, vaan opettajan luoma kiireettömyyden ilmapiiri sekä selkeä ja ennakoitavissa oleva struktuuri. Opettaja tekee opetuksestaan mielenkiintoista ja oppilasta kuuntelevaa nostaessa yhteiseen keskusteluun oppilaiden kiinnostuksen kohteita tai harrastustoiminnasta saatavaa tietoa. Opettajan henkilökohtaiset arviointikeskustelut oppilaan kanssa rakentavat luottamusta oppilaan ja opettajan välillä. Oppilaat viihtyivät paremmin oppitunneilla, joissa myös heikommin menestyvät oppilaat pystyvät itse omilla toimillaan vaikuttamaan arviointiinsa.
Toisessa osa-alueessa tarkastellaan opettajan paneutumista tukea tarvitsevan oppilaan tukemiseen. Tutkimuksen mukaan oppilaan onnistunut eriyttäminen perustuu vahvaan oppilastuntemukseen. Hyvän opettajan eriyttävät käytänteet tukevat oppilaan oppimista ja pitävät kaikki ryhmän oppilaat mukana oppimisprosessissa. Tukea tarvitsevan oppilaan eriyttäminen on varsin pinnallista, jos opettaja eriyttää oppilasta ilman perusteluja vain eriyttämisen vuoksi, esimerkiksi erilliseen luokkatilaan. Ammattitaitoisella opettajalla on realistinen ja kannustava suhtautuminen oppilaan osaamiseen, eikä hän ota henkilökohtaisena loukkauksena sitä, jos oppilas ei olekaan taidoiltaan opettajan odotuksien mukainen.
Kolmas osa-alue tarkastelee opettajan valmiuksia oppimisympäristön ja erilaisten työtapojen toteuttamiseen. Oppimisympäristössä pulpettien asettelulla voi merkittävästi vaikuttaa luokan toiminnallisuuteen ja oppilaiden väliseen yhteistyöhön. Oppilaan tukitoimet voi toteuttaa ilman, että tukea tarvitsevat oppilaat istuvat yhtenä ryhmänä omassa kulmauksessaan. Toisaalta kun luokassa tehdään paljon ryhmätöitä ja pistetyöskentelyä, oppilaat liikkuvat paikasta toiseen toiminnan mukaan. Silloin pulpettien järjestyksellä ei ole merkitystä, sillä tärkeintä on toiminta, eivät fyysiset puitteet luokkatilassa. Tutkimuksen mukaan opettajan opetus voi olla laadukasta ja toimivaa, vaikka opettajalla ei olekaan viimeisintä teknologiaa tai muodikkaita kalusteita luokassaan.
Neljännen osa-alueessa asiat liittyvät siihen, miten opettaja kokee ja hallitsee oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän eli kolmiportaisen tuen seikat työssään. Kun opettajat eivät hallitse oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmää teoriassa ja käytännössä, tuen prosessi ja sen toteuttaminen ulkoistetaan erityisopettajalle. Erityisopettajalla on edessään haastava urakka, jos hänet jätetään yksin ilman kollegiaalista tukea ja apua. Silloin tuen prosessista muodostuu tehtävä, jossa ei voikaan onnistua. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen edellyttämä lomakkeiden täyttäminen ei aina takaa tuen siirtymistä opetukseen. Opettaja voi antaa käytännössä laadukasta tukea ja hyvää opetusta, vaikka hän ei olisi erityisen innostunut tuen suunnitelmien laatimisesta.
Tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys ja kiinnostavuus perustuvat uuteen perusopetuksen lainmuutokseen, jossa tavoitteena on inklusiivisen opetuksen periaate. Oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän perusteina ovat yhteisölliset ja oppimisympäristöön liittyvät ratkaisut sekä oppilaiden yksilölliset tarpeet. Tutkimuksen kontekstina on yläkoulun yleisopetuksen kaksi opetusryhmää, joissa aineenopettaja opettaa tukea tarvitsevia oppilaita. Tutkimusaineistoni opetusryhmät olivat enenevässä määrin heterogeenisiä lähikoulu –periaatteen hengessä, sillä yleisopetuksen opetusryhmissä oli tukea tarvitsevia oppilaita vähintään yksi tai enemmän tehostetun tai erityisen tuen piirissä. Oppilaan tuen tarve voi olla kielellisellä, sosioemotionaalisella tai muulla oppimisen alueella. Tutkimuskohteeksi valitussa koulussa oli tutkimusajankohtana yli 500 oppilasta. Tarkastelin kolmen aineenopettajan, erityisopettajan ja kahden opetusryhmän toimintaa tiettyjen oppituntien aikana.
Tutkimuksen menetelmäksi valittiin etnografisen lähestymistapa, joka soveltuu hyvin sosiaalisten tilan-teiden tutkimiseen. Tutkimuksessa observoitiin opettajaa ja oppilaita luokkahuoneessa, oppilaiden käyttäytymistä luokassa ja käytävillä sekä opettajien tekemisiä opettajanhuoneessa ja käytävillä. Tutkimuksen pyrkimyksenä oli havainnoida nimenomaan luokkatilanteen ja koulun autenttista toimintaa. Observoinnit toteutettiin nauhoittamalla ja/tai kenttämuistiinpanoja kirjoittaen.
Tutkimustulosten erittely perustuu tutkimuksen analyysin rakenteellisessa rungossa ja aineiston luokittelussa viitattuun Opetushallituksen opetusmenetelmiä ja työtapoja käsittelevään osioon. Osio on jaettu neljään osa-alueeseen. Ensimmäisessä osa-alueessa käsitellään sitä, miten opettaja kohtaa oppilaansa yksilöinä sekä opetusryhmänsä kokonaisuutena. Tämän tutkimuksen perusteella merkittävinä onnistuneen opetuksen tekijöinä ei ole niinkään opetuksen resurssointi, vaan opettajan luoma kiireettömyyden ilmapiiri sekä selkeä ja ennakoitavissa oleva struktuuri. Opettaja tekee opetuksestaan mielenkiintoista ja oppilasta kuuntelevaa nostaessa yhteiseen keskusteluun oppilaiden kiinnostuksen kohteita tai harrastustoiminnasta saatavaa tietoa. Opettajan henkilökohtaiset arviointikeskustelut oppilaan kanssa rakentavat luottamusta oppilaan ja opettajan välillä. Oppilaat viihtyivät paremmin oppitunneilla, joissa myös heikommin menestyvät oppilaat pystyvät itse omilla toimillaan vaikuttamaan arviointiinsa.
Toisessa osa-alueessa tarkastellaan opettajan paneutumista tukea tarvitsevan oppilaan tukemiseen. Tutkimuksen mukaan oppilaan onnistunut eriyttäminen perustuu vahvaan oppilastuntemukseen. Hyvän opettajan eriyttävät käytänteet tukevat oppilaan oppimista ja pitävät kaikki ryhmän oppilaat mukana oppimisprosessissa. Tukea tarvitsevan oppilaan eriyttäminen on varsin pinnallista, jos opettaja eriyttää oppilasta ilman perusteluja vain eriyttämisen vuoksi, esimerkiksi erilliseen luokkatilaan. Ammattitaitoisella opettajalla on realistinen ja kannustava suhtautuminen oppilaan osaamiseen, eikä hän ota henkilökohtaisena loukkauksena sitä, jos oppilas ei olekaan taidoiltaan opettajan odotuksien mukainen.
Kolmas osa-alue tarkastelee opettajan valmiuksia oppimisympäristön ja erilaisten työtapojen toteuttamiseen. Oppimisympäristössä pulpettien asettelulla voi merkittävästi vaikuttaa luokan toiminnallisuuteen ja oppilaiden väliseen yhteistyöhön. Oppilaan tukitoimet voi toteuttaa ilman, että tukea tarvitsevat oppilaat istuvat yhtenä ryhmänä omassa kulmauksessaan. Toisaalta kun luokassa tehdään paljon ryhmätöitä ja pistetyöskentelyä, oppilaat liikkuvat paikasta toiseen toiminnan mukaan. Silloin pulpettien järjestyksellä ei ole merkitystä, sillä tärkeintä on toiminta, eivät fyysiset puitteet luokkatilassa. Tutkimuksen mukaan opettajan opetus voi olla laadukasta ja toimivaa, vaikka opettajalla ei olekaan viimeisintä teknologiaa tai muodikkaita kalusteita luokassaan.
Neljännen osa-alueessa asiat liittyvät siihen, miten opettaja kokee ja hallitsee oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän eli kolmiportaisen tuen seikat työssään. Kun opettajat eivät hallitse oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmää teoriassa ja käytännössä, tuen prosessi ja sen toteuttaminen ulkoistetaan erityisopettajalle. Erityisopettajalla on edessään haastava urakka, jos hänet jätetään yksin ilman kollegiaalista tukea ja apua. Silloin tuen prosessista muodostuu tehtävä, jossa ei voikaan onnistua. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen edellyttämä lomakkeiden täyttäminen ei aina takaa tuen siirtymistä opetukseen. Opettaja voi antaa käytännössä laadukasta tukea ja hyvää opetusta, vaikka hän ei olisi erityisen innostunut tuen suunnitelmien laatimisesta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4980]