Successful aging among the oldest old
Nosraty, Lily (2018)
Nosraty, Lily
Tampere University Press
2018
Gerontologia - Gerontology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2018-05-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0723-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0723-3
Tiivistelmä
Vuosisatojen ajan ihmiset ja yhteiskunnat ovat tavoitelleet pidempää ja terveempää elämä ja parempaa elämän laatua. Nyt 21. vuosisadalla voimme todistaa vanhuusiän kuolleisuuden nopeaa laskua ja hyvin vanhan ikäryhmän ennennäkemätöntä kasvua. Elämän pidentyminen ei kuitenkaan välttämättä merkitse parempaa terveyttä ja elämän laatua. Siksi on tärkeää pohtia hyvän ja onnistuneen vanhenemisen edellytyksiä: miten ikääntyminen voi tapahtua mahdollisimman hyvällä ja tyydyttävällä tavalla? Hyvälle ja onnistuneelle vanhenemiselle ei kuitenkaan ole olemassa yleisesti hyväksyttyä määritelmää eikä vakiintunutta mittaamistapaa. Tässä tutkimuksessa onnistunutta vanhenemista lähestyttiin hyvin vanhojen ihmisten näkökulmasta. – Tässä lyhennelmässä käytetään suoraa käännöstä käsitteestä ”successful aging”, vaikka suomalainen muoto luontevimmin olisikin hyvä vanheneminen.
Tutkimustehtävänä oli selvittää onnistuneen vanhenemisen yleisyyttä, tunnistaa siihen yhteydessä olevia tekijöitä, sekä tutkia, missä määrin se ennustaa pitkäaikaishoitoon siirtymistä ja kuolleisuutta. Onnistunutta vanhenemista mitattiin käyttäen erilaisia malleja jotka kaikki sisälsivät fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen komponentin, mutta määrittelivät ”onnistumisen” eri tavoin. Ihmisten omia tapoja ymmärtää onnistunut vanheneminen ja sen ulottuvuudet tutkittiin haastattelemalla henkilöitä, jotka olivat jo ”onnistuneet” siinä mielessä, että olivat eläneet pitkään.
Tutkimusaineisto oli pääosin peräisin Tampereella tehtävästä Tervaskannot 90+ -tutkimuksesta. Se on koottu postikyselyin jotka kohdistuivat 90-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin vuosina 2001, 2003, 2007, 2010 ja 2014. Mukana olivat sekä kotona että ympärivuorokautisessa hoitopaikassa asuvat. Osallistujamäärä näissä poikkileikkaustutkimuksissa vaihteli 892:sta 1283:een ja vastausprosentti oli joka kerralla suunnilleen 80. Lisäksi 45 iältään 90-91-vuotiasta henkilöä osallistui elämäntarinahaastatteluun vuonna 2012; tavoitteena oli ymmärtää paremmin onnistunutta vanhenemista hyvin vanhan henkilön omasta näkökulmasta. Aineistoon yhdistettiin tietoja kahdesta kansallisesta rekisteristä. Väestörekisteriin perustuvat tiedot kuolinpäivistä saatiin Tilastokeskuksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä ja Sosiaalihuollon hoitoilmoitusrekisteristä saatiin tiedot pitkäaikaishoidosta.
Onnistuneen vanhenemisen yleisyys vaihteli 1.6%:sta 18%:iin riippuen käytetystä mallista. Onnistunut vanheneminen oli yhteydessä sukupuolen ja asuinpaikkaan. Joissakin malleissa onnistunut vanheneminen oli yhteydessä myös nuorempaan ikään, avioliitossa oloon ja korkeampaan koulutukseen. Sellaiset onnistuneen vanhenemisen mallit, joissa sairauksien poissaolo ja kyky vaativiin toimintoihin painottuivat vähemmän, ennustivat jäljellä olevaa elinaikaa ja pitkäaikaishoitoon siirtymistä paremmin kuin vaativimmat mallit.
Elämäntarinahaastatteluissa tuli esiin fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen toimintakyvyn merkitys. Haastateltavat pitivät kivuttomuutta tärkeämpänä kuin sairauksien puuttumista. Monet haastateltavat kuvasivat itsensä ”onnistuneina” vanhenijoina. Itsenäisyyttä sekä tasapainoista ja harmonista elämää pidettiin onnistuneen vanhenemisen tärkeimpinä edellytyksinä. Haastateltavat määrittelivät onnistuneen vanhenemisen prosessiksi. Heille se oli jatkumo menneisyydestä nykyisyyteen ja he toivoivat nykyisen hyvän vanhuuden jatkuvan tulevaisuudessakin. Hyvää kuolemaa pidettiin onnistuneen ja hyvän vanhenemisen osana.
Elämäntarinahaastatteluissa esiin tulivat esiin pääosin samat tekijät jotka yleensä sisältyvät yleensä myös onnistuneen vanhenemisen biolääketieteelliseen malliin. Sekä iäkkäät haastateltavat että tutkijat korostivat fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tärkeyttä onnistuneessa vanhenemisessa. Näiden tekijöiden mittaaminen on kuitenkin suuri haaste gerontologeille. Tämän tutkimuksen perusteella onnistuneen vanhenemisen tulisi olla mahdollista samanaikaisesti jonkinasteisten sairauksien ja toiminnanvajavuuden kanssa. On mahdotonta esittää yhtä yleistä onnistuneen vanhenemisen mallia, joka sopisi kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin ikäryhmin. Sen sijaan on tarpeellista ottaa huomioon vanhenemisen mukanaan tuomat muutokset ja pyrkiä tältä pohjalta muodostamaan parempi, pätevämpi ja käyttökelpoisempi onnistuneen vanhenemisen malli, joka soveltuu myös hyvin vanhoille.
Tutkimustehtävänä oli selvittää onnistuneen vanhenemisen yleisyyttä, tunnistaa siihen yhteydessä olevia tekijöitä, sekä tutkia, missä määrin se ennustaa pitkäaikaishoitoon siirtymistä ja kuolleisuutta. Onnistunutta vanhenemista mitattiin käyttäen erilaisia malleja jotka kaikki sisälsivät fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen komponentin, mutta määrittelivät ”onnistumisen” eri tavoin. Ihmisten omia tapoja ymmärtää onnistunut vanheneminen ja sen ulottuvuudet tutkittiin haastattelemalla henkilöitä, jotka olivat jo ”onnistuneet” siinä mielessä, että olivat eläneet pitkään.
Tutkimusaineisto oli pääosin peräisin Tampereella tehtävästä Tervaskannot 90+ -tutkimuksesta. Se on koottu postikyselyin jotka kohdistuivat 90-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin henkilöihin vuosina 2001, 2003, 2007, 2010 ja 2014. Mukana olivat sekä kotona että ympärivuorokautisessa hoitopaikassa asuvat. Osallistujamäärä näissä poikkileikkaustutkimuksissa vaihteli 892:sta 1283:een ja vastausprosentti oli joka kerralla suunnilleen 80. Lisäksi 45 iältään 90-91-vuotiasta henkilöä osallistui elämäntarinahaastatteluun vuonna 2012; tavoitteena oli ymmärtää paremmin onnistunutta vanhenemista hyvin vanhan henkilön omasta näkökulmasta. Aineistoon yhdistettiin tietoja kahdesta kansallisesta rekisteristä. Väestörekisteriin perustuvat tiedot kuolinpäivistä saatiin Tilastokeskuksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteristä ja Sosiaalihuollon hoitoilmoitusrekisteristä saatiin tiedot pitkäaikaishoidosta.
Onnistuneen vanhenemisen yleisyys vaihteli 1.6%:sta 18%:iin riippuen käytetystä mallista. Onnistunut vanheneminen oli yhteydessä sukupuolen ja asuinpaikkaan. Joissakin malleissa onnistunut vanheneminen oli yhteydessä myös nuorempaan ikään, avioliitossa oloon ja korkeampaan koulutukseen. Sellaiset onnistuneen vanhenemisen mallit, joissa sairauksien poissaolo ja kyky vaativiin toimintoihin painottuivat vähemmän, ennustivat jäljellä olevaa elinaikaa ja pitkäaikaishoitoon siirtymistä paremmin kuin vaativimmat mallit.
Elämäntarinahaastatteluissa tuli esiin fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen toimintakyvyn merkitys. Haastateltavat pitivät kivuttomuutta tärkeämpänä kuin sairauksien puuttumista. Monet haastateltavat kuvasivat itsensä ”onnistuneina” vanhenijoina. Itsenäisyyttä sekä tasapainoista ja harmonista elämää pidettiin onnistuneen vanhenemisen tärkeimpinä edellytyksinä. Haastateltavat määrittelivät onnistuneen vanhenemisen prosessiksi. Heille se oli jatkumo menneisyydestä nykyisyyteen ja he toivoivat nykyisen hyvän vanhuuden jatkuvan tulevaisuudessakin. Hyvää kuolemaa pidettiin onnistuneen ja hyvän vanhenemisen osana.
Elämäntarinahaastatteluissa esiin tulivat esiin pääosin samat tekijät jotka yleensä sisältyvät yleensä myös onnistuneen vanhenemisen biolääketieteelliseen malliin. Sekä iäkkäät haastateltavat että tutkijat korostivat fyysisen, psykologisen ja sosiaalisen toimintakyvyn tärkeyttä onnistuneessa vanhenemisessa. Näiden tekijöiden mittaaminen on kuitenkin suuri haaste gerontologeille. Tämän tutkimuksen perusteella onnistuneen vanhenemisen tulisi olla mahdollista samanaikaisesti jonkinasteisten sairauksien ja toiminnanvajavuuden kanssa. On mahdotonta esittää yhtä yleistä onnistuneen vanhenemisen mallia, joka sopisi kaikkiin ihmisiin ja kaikkiin ikäryhmin. Sen sijaan on tarpeellista ottaa huomioon vanhenemisen mukanaan tuomat muutokset ja pyrkiä tältä pohjalta muodostamaan parempi, pätevämpi ja käyttökelpoisempi onnistuneen vanhenemisen malli, joka soveltuu myös hyvin vanhoille.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4989]