Searching for the roots of exclusion : animals in the sociologies of Westermarck and Durkheim

Abstract

Ihmisen suhde muihin eläimiin on muodostunut viime vuosikymmeninä yhä merkittävämmäksi poliittiseksi kysymykseksi. Eläinten kognitiivisia ja sosiaalisia kykyjä koskevan tieteellisen tiedon kasvun seurauksena joudumme kysymään, ovatko tapamme kohdella eläimiä oikeutettavissa esimerkiksi nykyisen kognitiivisen eläintutkimuksen tarjoaman tiedon valossa. Tämä haaste vaatii meitä kehittämään uudenlaisia tapoja käsitteellistää ja kohdata muut elävät olennot kuin ihmiset.

Vahva ihminen–eläin -eronteko on ollut keskeinen osa sosiologian teoriaperinnettä kymmenien vuosien ajan. Eläimet ovat olleet hyvin näkymättömiä sosiologisissa yhteiskunta-analyyseissä ja näkemyksissä ihmisen sosiaalisuudesta. Nämä seikat on todettu useaan otteeseen viime vuosina voimakkaasti kasvaneen sosiologisen eläintutkimuksen alalla. Aiemmin ei ole kuitenkaan lähdetty selvittämään tämän eronteon ja eläinten sosiologisen näkymättömyyden juuria: onko eläinten voimakas ulossulkeminen sosiologian tutkimuskentästä vallinnut jo tieteenalan alkuvuosista lähtien, vai onko eläin nähty jossain vaiheessa toisin – ovatko eläimet olleet voimakkaammin esillä varhaisemmissa sosiologisissa teksteissä.

Tutkimukseni pureutuu luonto–kulttuuri -kahtiajaon vähän tutkittuun puoleen: yhteiskuntatieteilijöiden omilla käsitteillään toteuttamaan eläinten ja eläimellisen sulkemiseen sosiaalisen ulkopuolelle. Aineistoni muodostaa ranskalaisen Émile Durkheimin ja suomalais-englantilaisen ja Marokkoa tutkineen Edvard Westermarckin tuotanto. Analysoin väitöskirjassani muotoja ja käyttötarkoituksia, joissa eläin ja eläimet esiintyvät sosiologian klassisen vaiheen teksteissä ja sitä, millaiset sosiologiset teemat tuovat eläimet esiin. Käytän analyysini tukena posthumanistisia ja muita post-dualistisia lähestymistapoja. Eläinten ulossulkeminen sosiologian perinteestä liittyy antroposentriseen tieteelliseen traditioon, jota kohtaan posthumanismi on suunnannut kritiikkiä. Tutkimuksessani on siis kyse käsitteitä ja oppihistoriaa koskevasta tutkimuksesta.

Klassisen sosiologian ajanjakso oli myös teollistumisen, kaupungistumisen ja maallistumisen aikakausi. Esimerkiksi Darwinin evoluutioteoria horjutti ihmisen erityisasemaa ja korosti ihmisen ja muiden eläinten jatkumoa. Sosiologian ihmis- ja eläinkuvan muotoutuminen oli osa prosessia, jossa ihmisen asemaa ja merkitystä määriteltiin uudelleen. Tätä ihmisen aseman uudelleen määrittämistä tehtiin varhaisvaiheen sosiologiassa useilla tavoilla, ja jotkut näistä tavoista ovat erilaisia, kuin mihin myöhemmässä sosiologian kaanonissa on totuttu.

Tutkimukseni osoittaa, että sosiologian varhaisvaiheessa vallitsi keskenään hyvin erilaisia eläin- ja ihmiskäsityksiä ja esimerkiksi evoluutioteorian merkitys ihmisen ja muiden eläinten ymmärtämiselle tulkittiin hyvin eri tavoin. Westermarck ja Durkheim kirjoittavat keskenään paljolti samoista teemoista, mutta heidän ihmis- ja eläinkäsityksensä ja tätä myöten näkemykset sosiologiasta tieteenalana eroavat toisistaan huomattavasti. Westermarck ja Durkheim ottivat evoluutioteorian eri tavoin vastaan ja heidän käsityksensä moraalin alkuperästä ja uskonnon merkityksestä eroavat toisistaan. Nämä erilaiset näkemykset molemmille keskeisistä teemoista saivat heidät kommentoimaan toistensa ajattelua teksteissään.

Moraali ja sen alkuperä olivat keskeinen aihe varhaisessa sosiologiassa, ja se on sekä Durkheimin että Westermarckin tuotannon ydinteemoja. Moraalin käsittely myös tuo eläimet molempien teksteihin, mutta erilaisin tavoin. Tämä johtuu heidän erilaisista näkemyksistään ihmisen moraalin luonteesta. Westermarck painottaa moraalin evolutiivista kehitystä, minkä tähden hän näkee ihmisen jakavan tiettyjä moraalin piirteitä muiden eläinten kanssa. Durkheimin näkökulma korostaa moraalin syntyä ihmisen sosiaalisen elämän ja yhteiskunnan seurauksena ja näiden laadullista ainutlaatuisuutta.

Moraalin ohella uskonto kuuluu Westermarckin ja Durkheimin laajasti käsittelemiin aiheisiin. Molempien harjoittama uskontojen vertailu tuo eläimet ja ihmisten asenteet eläimiä kohtaan näkyviin, mutta toisistaan poikkeavin tavoin. Westermarck on kiinnostunut erityisesti uskontojen eläinkäsityksistä ja opeista eläinten oikeasta kohtelusta. Durkheim analysoi eläinten keskeisyyttä totemismissa ja totemismin ajatusta ihmisten ja eläinten välisestä sukulaisuudesta.

Westermarckin ja Durkheimin näkemykset ihmisen ja eläinten suhteesta heijastuvat heidän ajatuksiinsa ihmisen sosiaalisen käyttäytymisen olemuksesta, sosiologian oikeasta metodista ja myös heidän näkemyksiinsä ​​sosiologian ja muiden tieteenalojen suhteesta. Westermarckin ja Durkheimin eläinkäsitysten ja ihmiskäsitysten analyysi tuo esiin myös erilaisten ihmisryhmien toiseuttamisen ja eläinkäsitysten yhteyksiä sekä eläimen ja eläinten merkitystä ihmisryhmien välisten hierarkioiden rakentamisessa.

Tutkimukseni osoittaa, että varhaisessa, klassisen vaiheen sosiologiassa eläimiä käsiteltiin enemmän ja eläinkäsitykset olivat moninaisempia kuin myöhemmässä sosiologian kaanonissa. Eläimet esiintyvät monenlaisissa muodoissa, niin yleistettynä ”eläimenä” ja eläimellisyytenä kuin lukuisina erilaisin lajeina ja jopa eläinyksilöinä. Eläimillä on näissä teksteissä useita käyttötarkoituksia, mutta keskeisimpänä nousee esiin ihmisen, ihmisen sosiaalisen elämän ja sosiologian määrittely. Etenkin Durkheimin teksteissä näkyy ja tapahtuu eläinten ulossulkeminen osana sitä prosessia, jossa sosiologia määritellään ihmisten yhteisöjä tutkivaksi tieteeksi. Mutta tutkimukseni kertoo, että sosiologian historiasta löytyy tapoja hahmottaa maailma vähemmän ihmiskeskeisesti, lajien väliset – myös moraaliset – yhteydet tunnistaen. Westermarckin tekstien keskeinen piirre on jatkumoiden korostaminen, myös ihmisen ja muiden eläinlajien välillä.

Durkheimin, Westermarckin ja klassisen sosiologian kauden jälkeen eläimiä koskeva tieteellinen ymmärryksemme on lisääntynyt valtavasti. Oletus ylittämättömästä, ihmisen muista eläimistä erottavasta laadullisesta erosta on kuitenkin säilynyt yleisenä oletuksena sekä sosiologiassa että laajemmin yhteiskunnassa. Tämä on saattanut vaikuttaa ihmisten ja muiden eläinten välisten suhteiden merkityksen aliarviointiin ja eläinten yhteiskunnallisen merkityksen huomiotta jättämiseen, eläinten kohtelun eettisten ongelmien lisäksi. Eläinten sisällyttäminen analyysiimme yhteiskunnasta ja ihmisen sosiaalisuudesta syventäisi ymmärrystämme näistä ilmiöistä.

Lisätäksemme todella ymmärrystä sosiaalisesta elämästämme, meidän pidettävä ovet avoimina kaikkien mahdollisten kysymysten esittämiselle ja myös kaikille vastauksille. Tämä pitää sisällään myös sen vastauksen, että me ihmiset olemme eläimiä, mikä tarkoittaa, että muut eläimet jakavat joitain olennaisia ominaisuuksia kanssamme.

In recent decades, our relationship with other animals has become an increasingly important socio-political question. As a result of the increasing scientific knowledge of cognitive and social abilities of animals, we are forced to reconsider whether our current way of treating other animals is legitimate. This challenge also requires us to develop new ways of both conceptualising other animals and conducting our relations with them.

A clear distinction between humans and other animals has been a central part of sociological theory construction for decades. Animals have also been almost invisible in the sociological analysis of society and human sociality. Sociological animal studies, a relatively new field of research that has been growing rapidly since the end of the 20th century, has identified this exclusion of animals time and again, but there has been little research on the reasons for this sociological view on animals; have animals consistently been excluded from sociological research, or was there more discussion on animals and more variety in the ways they were portrayed in the early sociological texts?

In this study, I explore the forms in which animal and animals appear in the texts of the classical era of sociology and the sociological themes that bring animals into them. My study focuses on the texts of two early sociologists, the Frenchman Émile Durkheim and the Finnish–English Edward Westermarck, who also carried out research in Morocco. I examine the significance of animals in their texts, how they are used and when they are needed in their sociological theory construction. So, this work is about study of concepts and the history of ideas.

The so-called classical period of sociology was also an era of industrialisation, urbanisation, and secularisation. The formation of sociological ideas on human and animal was part of a more general process in which the status and significance of ‘man’ had to be redefined. Darwin's evolutionary theory and the general secularisation were threatening the special status of humans. The idea of humans as a result of special creation was questioned. This human status was redefined in several ways in early sociology, some of them differing from those that have been employed in the later sociological canon. This study shows that in the early period of sociology there was a range of conceptions of animal and human: for example, the meaning of the evolutionary theory for understanding humans and other animals was interpreted in distinct ways.

Durkheim and Westermarck shared an interest in many sociological questions, but they had diverging outlooks on human and animal, and hence views of sociology as a discipline. Morality and its origins were a major theme in early sociology and were a central topic in both Durkheim’s and Westermarck's body of work. In their consideration of morals, they both discussed animals, but in contrasting ways. This is because of their differing views on the nature of human morality. Westermarck emphasizes the evolutionary development of morality, so that he sees humans as sharing certain moral features with other animals. Durkheim's perspective emphasizes the emergence of morality as a result of human social life and society in concert with human social development and the qualitative uniqueness and purely human nature of these phenomena.

Alongside morality, religion is one of the topics covered by both Westermarck and Durkheim. To identify the significance of religion they analysed and compared religions. Animals and people's perceptions of animals appear in their texts as a result, but in differing ways. Westermarck is particularly interested in religious beliefs about animals and teachings about their proper treatment, whereas Durkheim examines the importance of animals mainly in totemism, especially belief in the shared ancestors of humans and animals and the divine nature given to animals in these belief systems. Their conflicting views on themes of common interest led them to comment on each other's interpretations in their texts.

Westermarck’s and Durkheim's views on the relation between man and animal are reflected in their thoughts on the essence of human social behaviour, the correct methodology of sociology, and their views on the relationship between sociology and other disciplines. The analysis of Westermarck’s and Durkheim’s perceptions on humans and animals also reveals connections between othering of groups of humans and othering of animals, as well as the importance of the human–animal boundary in building hierarchies between people.

I use posthumanist and other post-dualistic approaches in this study of the roots of exclusion of animals in sociology. This work is part of the re-analysis of anthropocentrism and the dichotomist tradition in social sciences. But my study is not only about critique. It is also about searching for a way to include animals and non-dichotomist ideas in sociology. This study shows that in the early years of sociology, animals were discussed more and perceptions of animals were more varied than in the later sociological canon. Animals occurred in a wide variety of forms, as generalized "animal" and animal nature, as a variety of species and even animal individuals. Animals have many uses in these texts, but the most important one is to define human, social life and sociology. Especially in the texts of Durkheim, the exclusion of animals is apparent as part of the process of defining sociology as a study of uniquely human societies.

In the history of sociology there have nevertheless been ways to perceive the world less anthropocentrically, recognizing continuities and connections – including moral ones – between species. The history of sociology has not been as uniform and single-toned as the sociological canon has led us to believe. A key feature of Westermarck's texts is to emphasize continuities, including between humans and other animal species.

Since the era of Durkheim, Westermarck and classical sociology, our scientific understanding of animals has increased tremendously. However, the presumption of a qualitative boundary between humans and other animals has remained a common premise both in sociology and in society more generally. This may have contributed to the underestimation of the importance of relationships between humans and other animals and the dismissal of the social significance of animals, in addition to the ethical problems of their treatment. Inclusion of animals in our study of society and human social behaviour would deepen our understanding of these phenomena.

If we respect the idea of sociological imagination, we should keep doors as open as possible, so that all the questions can be asked as freely as possible and all the possible answers can be considered. This includes the answer that we are animals too, which means that other animals share some essential characteristics with us.