Yleisen edunvalvonnan laillisuusvalvonta : päämiehen itsemääräämisoikeus ja muut perusoikeudet eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä
Helenius, Emma (2018)
2018
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-04-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201804201553
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201804201553
Tiivistelmä
Tämän pro gradu- tutkielman aiheena on yleisen edunvalvonnan laillisuusvalvonta. Tutkielman tarkoituksena on selvittää eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytäntöä tulkitsemalla, ovatko päämiesten itsemääräämisoikeus ja perusoikeudet turvattu yleisen edunvalvonnan piirissä. Tutkielmassa pyritään toisin sanoen selvittämään, ovatko yleiset edunvalvojat loukanneet tehtäviään hoitaessaan päämiehilleen kuuluvia oikeuksia.
Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisin keinoin edunvalvontaoikeudelle tyypillisiä periaatteita, yleisten edunvalvojien tehtäviä ja velvollisuuksia sekä heidän toimintansa valvontaa. Tutkielma painottaa eduskunnan oikeusasiamiehen toteuttaman laillisuusvalvonnan tarkastelua holhousviranomaisena toimivan maistraatin ja valtioneuvoston oikeuskanslerin toteuttaman valvonnan sijaan. Oikeusasiamiehen laatimien ratkaisuiden puitteissa tutkielmassa tarkastellaan itsemääräämisoikeutta sekä edunvalvontaoikeudelle tyypillisiä perusoikeussäännöksiä. Itsemääräämisoikeutta ei luokitella tässä tutkielmassa varsinaiseksi perusoikeussäännökseksi, vaan sen ajatellaan ilmenevän eri perusoikeuksien kautta. Varsinaisista perusoikeussäännöksistä tutkielmassa painottuvat etenkin yhdenvertaisuus (PL 6 §), oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (PL 7 §), yksityiselämän suoja (PL 10 §), omaisuuden suoja (PL 15 §) sekä oikeusturva (PL 21 §).
Tutkielmassa käsiteltävien oikeusasiamiehen ratkaisuiden perusteella voidaan todeta, ettei yleisen edunvalvonnan piirissä ole 2010- luvulla ilmennyt suuria päämiesten itsemääräämisoikeuteen ja perusoikeuksiin liittyviä ongelmia. Kyseenalaiseksi kuitenkin nousee, tulisiko holhoustoimesta annetun lain (HolhL, 442/1999) erinäisiä säännöksiä täsmentää, jotta päämiesten itsemääräämisoikeus ja perusoikeudet olisivat paremmin turvattu edunvalvonnan piirissä. Itsemääräämisoikeuden kannalta yleisten edunvalvojien ja päämiesten välistä yhteistoimintaa koskevan holhoustoimilain 43 §:n 1 momentin voidaan esimerkiksi ajatella sisältävän semanttisia tulkintaongelmia sen suhteen, mikä merkitys asian ymmärtävän päämiehen mielipiteelle voidaan todellisuudessa antaa. Vastaavasti esimerkiksi yksityiselämän suojan kannalta yleisten edunvalvojien salassapitovelvollisuutta koskevaa holhoustoimilain 92 §:n 2 momenttia (649/2007) voidaan nykyisessä muodossaan pitää harhaanjohtavana, sillä se ei sisällä erillistä mainintaa siitä, ettei salassapitosäännöksen loukkauksesta ole kyse silloin, kun tiedon luovuttamisesta ei aiheudu haittaa päämiehelle tai hänen läheisilleen. Keskeistä on lisäksi huomioida, että päämiesten itsemääräämisoikeus ja perusoikeudet ovat varmemmin turvattu silloin, kun yleiset edunvalvojat pitävät kyseiset säännökset mielessään tehtäviä hoitaessaan.
Tutkielmassa tarkastellaan lainopillisin keinoin edunvalvontaoikeudelle tyypillisiä periaatteita, yleisten edunvalvojien tehtäviä ja velvollisuuksia sekä heidän toimintansa valvontaa. Tutkielma painottaa eduskunnan oikeusasiamiehen toteuttaman laillisuusvalvonnan tarkastelua holhousviranomaisena toimivan maistraatin ja valtioneuvoston oikeuskanslerin toteuttaman valvonnan sijaan. Oikeusasiamiehen laatimien ratkaisuiden puitteissa tutkielmassa tarkastellaan itsemääräämisoikeutta sekä edunvalvontaoikeudelle tyypillisiä perusoikeussäännöksiä. Itsemääräämisoikeutta ei luokitella tässä tutkielmassa varsinaiseksi perusoikeussäännökseksi, vaan sen ajatellaan ilmenevän eri perusoikeuksien kautta. Varsinaisista perusoikeussäännöksistä tutkielmassa painottuvat etenkin yhdenvertaisuus (PL 6 §), oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen (PL 7 §), yksityiselämän suoja (PL 10 §), omaisuuden suoja (PL 15 §) sekä oikeusturva (PL 21 §).
Tutkielmassa käsiteltävien oikeusasiamiehen ratkaisuiden perusteella voidaan todeta, ettei yleisen edunvalvonnan piirissä ole 2010- luvulla ilmennyt suuria päämiesten itsemääräämisoikeuteen ja perusoikeuksiin liittyviä ongelmia. Kyseenalaiseksi kuitenkin nousee, tulisiko holhoustoimesta annetun lain (HolhL, 442/1999) erinäisiä säännöksiä täsmentää, jotta päämiesten itsemääräämisoikeus ja perusoikeudet olisivat paremmin turvattu edunvalvonnan piirissä. Itsemääräämisoikeuden kannalta yleisten edunvalvojien ja päämiesten välistä yhteistoimintaa koskevan holhoustoimilain 43 §:n 1 momentin voidaan esimerkiksi ajatella sisältävän semanttisia tulkintaongelmia sen suhteen, mikä merkitys asian ymmärtävän päämiehen mielipiteelle voidaan todellisuudessa antaa. Vastaavasti esimerkiksi yksityiselämän suojan kannalta yleisten edunvalvojien salassapitovelvollisuutta koskevaa holhoustoimilain 92 §:n 2 momenttia (649/2007) voidaan nykyisessä muodossaan pitää harhaanjohtavana, sillä se ei sisällä erillistä mainintaa siitä, ettei salassapitosäännöksen loukkauksesta ole kyse silloin, kun tiedon luovuttamisesta ei aiheudu haittaa päämiehelle tai hänen läheisilleen. Keskeistä on lisäksi huomioida, että päämiesten itsemääräämisoikeus ja perusoikeudet ovat varmemmin turvattu silloin, kun yleiset edunvalvojat pitävät kyseiset säännökset mielessään tehtäviä hoitaessaan.