Seizure-related Inflammation in Refractory Epilepsy Patients : A video-EEG study
Alapirtti, Tiina (2018)
Alapirtti, Tiina
Tampere University Press
2018
Neurologia - Neurology
Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta - Faculty of Medicine and Life Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2018-04-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0695-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0695-3
Tiivistelmä
Epilepsialla tarkoitetaan taipumusta saada poikkeavan hermosolujen purkaustoiminnan seurauksena epilepsiakohtauksia ilman välitöntä altistavaa tekijää. Purkauksen alkamispaikka ja leviäminen aivoissa vaikuttavat kohtauksen luonteeseen. Epilepsia on 30 prosentilla sairastuneista edelleenkin vaikeahoitoinen, eli lääkityksestä huolimatta kohtauksettomuutta ei ole saavutettu. Paikallisalkuinen kohtaus alkaa usein ohimolohkon alueelta. Viimeisen 20 vuoden aikana on kiinnostuttu lisääntyvästi epilepsian vaikeahoitoisuuteen liittyvistä tulehduksellisista tekijöistä.
Neljästä osatyöstä koostuvan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erilaisiin epilepsiakohtauksiin liittyviä tulehdusreaktiota ja niihin vaikuttavia tekijöitä luotettavasti analysoidussa kohtauksessa neljän vuorokauden video-EEG -tutkimuksen aikana vaikeahoitoisilla epilepsiapotilailla. Tutkimukseen osallistui 78 potilasta, joista 51 sai yhden tai useampia epilepsiakohtauksia rekisteröinnin aikana. Heiltä otettiin verinäytteitä tulehdusmerkkiaineiden analysointiin ennen kohtausta sekä 3, 6, 12 ja 24 tunnin kuluttua kohtauksesta.
Sytokiinit ovat proteiinirakenteisia solujen viestinnän välittäjäaineita, jotka tunnetaan tulehdusreaktiota säätelevistä vaikutuksistaan. Kokeellisissa malleissa interleukiini(IL)-6 ja IL-1β ovat vaikuttaneet kohtauksia lisäävästi, ja IL-1 reseptoriantagonistilla(Ra) on ollut kohtauksia estävää vaikutusta. Sytokiinien määritys verestä voi antaa tietoa potilaiden kohtauksiin liittyvästä tulehduksesta. Ensimmäisessä osatyössä määritettiin sytokiinianalyysit 20 potilaasta, ja verrattiin kohtauksen jälkeisiä pitoisuuksia ennen kohtausta otettuihin näytteisiin. Epilepsiapotilaista vain ohimolohkopotilaiden ryhmässä tapahtui IL-6:n nousua. Sytokiinien IL-1Ra- ja IL-1β -pitoisuudet eivät eronneet merkittävästi lähtötilanteen pitoisuuksiin.
Ensimmäistä työtä jatkettiin määrittämällä IL-6 -pitoisuudet 49 kohtauksen saaneelta potilaalta. IL-6 kohosi kaikissa aikapisteissä kohtauksen jälkeen. IL-6:n nousu oli suurempi kolme ja kuusi tuntia paikallisalkuisesta yleistyneen kohtauksen jälkeen verrattuna paikalliseksi jääneen kohtauksen jälkeen. Ohimolohkoepilepsiassa IL-6:n maksimimuutos oli merkitsevästi korkeampi muihin epilepsiaryhmiin verrattuna. Ohimolohkoepilepsiassa kohtaus nosti IL-6 -pitoisuuksia tilanteissa, joissa kohtaus kesti yli 100 sekuntia, IL-6 -pitoisuus oli matalampi ennen kohtausta ja mikäli kohtauksia oli edeltävästi vuoden aikana vähemmän kuin kymmenen kuukaudessa.
Kolmannessa osatyössä 31 vaikeahoitoisen epilepsiapotilaan analyysissa todettiin lähtötilanteessa CRP:n pitoisuuden olevan merkitsevästi korkeampi kuin terveiden verrokkien CRP-pitoisuus. Kaikilla viidellä epilepsiapotilaalla, joilla CRP oli lähtötilanteessa koholla, oli ohimolohkoepilepsia, mutta ei yhdelläkään muiden aivolohkojen epilepsiaa sairastavilla. Epilepsiakohtauksen tyyppi vaikutti kohtauksen jälkeiseen nousuun siten, että yleistyneet kohtaukset nostivat CRP:n pitoisuutta, mutta paikalliseksi jäävät kohtaukset eivät. Epilepsiatyypillä ei ollut vaikutusta nousuun.
Neljännessä osatyössä 51 kohtauksen saaneesta potilaan verinäytteistä määritettiin cell-free DNA (cf-DNA) eli tulehduksen ja solukuoleman merkkiaineiden pitoisuudet. Lähtötilanteessa muista kuin ohimolohkoista alkaneissa kohtauksissa cf-DNA oli matalampi verrattuna terveiden verrokkien pitoisuuteen, ohimolohkoepilepsia ei eronnut verrokeista. Yli 18 vuotta epilepsiaa sairastaneiden cf-DNA:n pitoisuudet olivat kohtauksen jälkeen matalampia kuin alle 18 vuotta sairastaneiden. Cf-DNA:n pitoisuus oli kohtauksen jälkeen korkeampi potilailla, joilla painoindeksi eli body mass index (BMI) oli ≥ 25 verrattuna potilaisiin, joilla BMI oli <25.
Väitöstutkimuksen tulosten mukaan vaikeahoitoisilla epilepsiapotilailla tapahtuu kohtaukseen liittyviä tulehdusreaktioita. Ohimolohkoepilepsiassa tulehdusvasteet eroavat muista lohkoista alkavista epilepsioista yksittäisen kohtauksen jälkeen. Uutena löydöksenä oli ohimolohkoepilepsiassa IL-6:n nousu, jos IL-6 -pitoisuus oli matala tai kohtauksia oli vähemmän edeltäneen vuoden aikana. Jos kohtauksia oli enemmän tai IL-6 -pitoisuus oli korkeampi, ei yksittäinen kohtaus nostanut IL-6:n pitoisuutta. Yleistyneet ja pidempään kestäneet kohtaukset nostavat yksittäisen kohtauksen jälkeen IL-6:n ja CRP:n pitoisuuksia. Tulokset viittaavat myös cf-DNA:n osallisuuteen vaikeahoitoisessa epilepsiassa; jos sairaus on kestänyt pidempään, reaktio yksittäisen kohtauksen jälkeen on heikompi. Voidaan todeta, että tulehdusreaktioilla voi olla merkitystä vaikeahoitoisessa epilepsiassa tapahtuviin pitkäkestoisiin muutoksiin, kuten solukatoon tai aivojen eri osien väliseen toiminnan koordinaatioon. Tulehdusreaktiot voivat suojata vaurioilta tai lisätä niitä.
Neljästä osatyöstä koostuvan tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää erilaisiin epilepsiakohtauksiin liittyviä tulehdusreaktiota ja niihin vaikuttavia tekijöitä luotettavasti analysoidussa kohtauksessa neljän vuorokauden video-EEG -tutkimuksen aikana vaikeahoitoisilla epilepsiapotilailla. Tutkimukseen osallistui 78 potilasta, joista 51 sai yhden tai useampia epilepsiakohtauksia rekisteröinnin aikana. Heiltä otettiin verinäytteitä tulehdusmerkkiaineiden analysointiin ennen kohtausta sekä 3, 6, 12 ja 24 tunnin kuluttua kohtauksesta.
Sytokiinit ovat proteiinirakenteisia solujen viestinnän välittäjäaineita, jotka tunnetaan tulehdusreaktiota säätelevistä vaikutuksistaan. Kokeellisissa malleissa interleukiini(IL)-6 ja IL-1β ovat vaikuttaneet kohtauksia lisäävästi, ja IL-1 reseptoriantagonistilla(Ra) on ollut kohtauksia estävää vaikutusta. Sytokiinien määritys verestä voi antaa tietoa potilaiden kohtauksiin liittyvästä tulehduksesta. Ensimmäisessä osatyössä määritettiin sytokiinianalyysit 20 potilaasta, ja verrattiin kohtauksen jälkeisiä pitoisuuksia ennen kohtausta otettuihin näytteisiin. Epilepsiapotilaista vain ohimolohkopotilaiden ryhmässä tapahtui IL-6:n nousua. Sytokiinien IL-1Ra- ja IL-1β -pitoisuudet eivät eronneet merkittävästi lähtötilanteen pitoisuuksiin.
Ensimmäistä työtä jatkettiin määrittämällä IL-6 -pitoisuudet 49 kohtauksen saaneelta potilaalta. IL-6 kohosi kaikissa aikapisteissä kohtauksen jälkeen. IL-6:n nousu oli suurempi kolme ja kuusi tuntia paikallisalkuisesta yleistyneen kohtauksen jälkeen verrattuna paikalliseksi jääneen kohtauksen jälkeen. Ohimolohkoepilepsiassa IL-6:n maksimimuutos oli merkitsevästi korkeampi muihin epilepsiaryhmiin verrattuna. Ohimolohkoepilepsiassa kohtaus nosti IL-6 -pitoisuuksia tilanteissa, joissa kohtaus kesti yli 100 sekuntia, IL-6 -pitoisuus oli matalampi ennen kohtausta ja mikäli kohtauksia oli edeltävästi vuoden aikana vähemmän kuin kymmenen kuukaudessa.
Kolmannessa osatyössä 31 vaikeahoitoisen epilepsiapotilaan analyysissa todettiin lähtötilanteessa CRP:n pitoisuuden olevan merkitsevästi korkeampi kuin terveiden verrokkien CRP-pitoisuus. Kaikilla viidellä epilepsiapotilaalla, joilla CRP oli lähtötilanteessa koholla, oli ohimolohkoepilepsia, mutta ei yhdelläkään muiden aivolohkojen epilepsiaa sairastavilla. Epilepsiakohtauksen tyyppi vaikutti kohtauksen jälkeiseen nousuun siten, että yleistyneet kohtaukset nostivat CRP:n pitoisuutta, mutta paikalliseksi jäävät kohtaukset eivät. Epilepsiatyypillä ei ollut vaikutusta nousuun.
Neljännessä osatyössä 51 kohtauksen saaneesta potilaan verinäytteistä määritettiin cell-free DNA (cf-DNA) eli tulehduksen ja solukuoleman merkkiaineiden pitoisuudet. Lähtötilanteessa muista kuin ohimolohkoista alkaneissa kohtauksissa cf-DNA oli matalampi verrattuna terveiden verrokkien pitoisuuteen, ohimolohkoepilepsia ei eronnut verrokeista. Yli 18 vuotta epilepsiaa sairastaneiden cf-DNA:n pitoisuudet olivat kohtauksen jälkeen matalampia kuin alle 18 vuotta sairastaneiden. Cf-DNA:n pitoisuus oli kohtauksen jälkeen korkeampi potilailla, joilla painoindeksi eli body mass index (BMI) oli ≥ 25 verrattuna potilaisiin, joilla BMI oli <25.
Väitöstutkimuksen tulosten mukaan vaikeahoitoisilla epilepsiapotilailla tapahtuu kohtaukseen liittyviä tulehdusreaktioita. Ohimolohkoepilepsiassa tulehdusvasteet eroavat muista lohkoista alkavista epilepsioista yksittäisen kohtauksen jälkeen. Uutena löydöksenä oli ohimolohkoepilepsiassa IL-6:n nousu, jos IL-6 -pitoisuus oli matala tai kohtauksia oli vähemmän edeltäneen vuoden aikana. Jos kohtauksia oli enemmän tai IL-6 -pitoisuus oli korkeampi, ei yksittäinen kohtaus nostanut IL-6:n pitoisuutta. Yleistyneet ja pidempään kestäneet kohtaukset nostavat yksittäisen kohtauksen jälkeen IL-6:n ja CRP:n pitoisuuksia. Tulokset viittaavat myös cf-DNA:n osallisuuteen vaikeahoitoisessa epilepsiassa; jos sairaus on kestänyt pidempään, reaktio yksittäisen kohtauksen jälkeen on heikompi. Voidaan todeta, että tulehdusreaktioilla voi olla merkitystä vaikeahoitoisessa epilepsiassa tapahtuviin pitkäkestoisiin muutoksiin, kuten solukatoon tai aivojen eri osien väliseen toiminnan koordinaatioon. Tulehdusreaktiot voivat suojata vaurioilta tai lisätä niitä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4850]