Sivuvaikutusevaluaatio EU–Turkki-pakolaissopimuksen vastuunsiirtotavoista

Abstract

Tutkielma käsittelee maaliskuussa 2016 solmittua EU–Turkki-sopimusta, jonka tavoitteena oli Turkista Kreikan saarille suuntautuneen epäsäännönmukaisen muuttoliikkeen rajoittaminen. Sopimus oli jatkoa EU:n siirtolaispolitiikan ulkoistamiskehitykselle, jossa unioni käyttää erilaisia vastuunsiirtotapoja laajentaakseen kontrolliaan siirtolaisuudesta rajojensa ulkopuolelle. Tutkielmassa tarkastellaan sopimuksen vastuunsiirtotapoja ehdollisuuden teoretisointien sekä Schimmelfennigin ja Sedelmeierin ulkoisen kannustimen mallin, sosiaalisen oppimisen mallin ja oppimismallin kautta sekä esitetään vastuunsiirtotapojen sivuvaikutusevaluaatio.

Sopimuksessa käytettyjä suoria vastuunsiirtotapoja olivat siirtolaisten (ml. turvapaikanhakijoiden) palauttaminen Kreikasta Turkkiin ja uusien reittien synnyn estäminen. Epäsuoria vastuunsiirtotapoja olivat jäsenyysneuvottelujen, viisumivapauden ja taloudellisen tuen käyttäminen ehdollisuuteen ja palkinnolla vahvistamiseen perustuvassa strategiassa. Lisäksi unioni vähensi omia veto-toimijoitaan ja omaksumisen kustannuksiaan pitämällä Turkkia turvallisena kolmantena maana sekä tekemällä sopimuksesta juridisesti sitomattoman.

Käytetyt vastuunsiirtotavat olivat monilta osin heikkoja. Vaikka jäsenyysneuvottelujen ja viisumivapauden ottaminen mukaan sopimukseen oli merkittävää Turkin heikon demokratiakehityksen valossa, olivat etujen ulkoisen kannustimen mallin mukainen ehdottomuus ja uskottavuus vähäistä, jolloin riskit konflikteihin kasvavat, mikäli Turkin vastaeurooppalaistumiskehitys etenee. 3 miljardin euron lisärahoitus taas oli toimivampi sikäli, että siihen liittyi vähemmän Turkin kehitykseen liittyviä haasteita, joskin vastuunsiirtotavan legitimiteettiä vähensi rahoituksen sitominen muuttoliikkeen rajoittamiseen.

Sivuvaikutusevaluaatio osoittaa, että sopimuksen vastuunsiirtotavoilla oli huomattavia negatiivisia sivuvaikutuksia Kreikassa ja Turkissa oleville siirtolaisille. Samalla unionin politiikan ehdollisuus siirtyi kauemmaksi demokraattisesta ja acquis-ehdollisuudesta, ja sopimuksella voidaan analyysin perusteella katsoa olleen vaikutusta toimijoiden väliseen valtatasapainoon. Vastuunsiirtotavat korostivat Turkin asemaa EU:n portinvartijana ja vähensivät unionin mahdollisuuksia vaikuttaa Turkin demokratia- ja ihmisoikeuskehitykseen. Vastuunsiirtotavoilla oli lisäksi potentiaali aiheuttaa EU:lle arvovaltatappioita.

Tutkielman tulokset korostavat, että kestävä siirtolaispolitiikka edellyttää siirtolaisuuden juurisyihin puuttumista, ihmisoikeusnäkökulman integroimista osaksi päätöksentekoprosessia sekä siirtymistä kauemmaksi narratiivista, jossa muuttoliikkeitä hahmotetaan kriisin kautta.