Metsään paenneet prinsessat : tyttöjen luontosuhde Disneyn animaatioissa Kaksin karkuteillä ja Urhea

Abstract

Tutkielma käsittelee prinsessahahmojen luontosuhdetta Walt Disney Animation Studiosin elokuvissa Kaksin karkuteillä (2010) ja Urhea (2012). Vertailen animaatioita yhtiön aikaisempiin satuadaptaatioihin Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937) ja Prinsessa Ruusunen (1959). Lähestyn elokuvia feministisestä ja ekokriittisestä näkökulmasta hyödyntäen myös lasten kulttuurin ja satujen tutkimusta. Selvitän, miten nainen, luonto ja niiden suhde on representoitu teoksissa, ja millaisia valta-asetelmia esittämiseen liittyy.

Kaksin karkuteillä ja Urhea pyrkivät erottautumaan Disneyn perinteisestä, feminististä kritiikkiä saaneesta naiskuvasta, mutta ne eivät käsittele luontosuhdetta, vaikka kasvutarinoiden ympäristö on metsä. Luonnon kuvauksen, jota ei ole tehty korosteisesti, kautta on kiinnostavaa selvittää, millaisia olettamuksia luonnosta ja tyttöjen suhteesta teoksista löytyy. Elokuvat toisintavat saduissa tyypillisiä vastakkainasetteluja lapsen ja aikusien, luonnon ja kodin sekä villin ja domestikoidun välillä. Kaksin karkuteillä jättää nämä dikotomiat enimmäkseen ennalleen, mutta Urheassa ne pyritään haastamaan. Feministisen kritiikin mukaisesti suhtaudun näihin dikotomioihin kyseenalaistaen ja osoitan niiden ongelmallisuuden.

Käyn läpi aluksi tutkielman lähtökohtia luvussa 2. Seuraavaksi keskityn erilaisiin elokuvissa tytöille asetettuihin rajoituksiin ja pohdin, miten metsät tarjoavat paikkana vapautuksen niille. Tähkäpää on perinteisen feminiininen tyttö, joka on elänyt alistetussa asemassa, Merida villi poikatyttö, joka samaistuu luonnossa sen maskuliinisiksi miellettyihin puoliin. Molempien kohdalla tarkastelen sukupuolen ja iän asettamia rajoituksia hahmolle sekä metsän merkitystä voimaantumisen ja itsenäisyyden saavuttamisessa.

Luvussa 4 vertaan elokuvien nuoria prinsessoja heidän vastavoiminaan toimiviin vanhempiin ja pahoihin naisiin. Disneyn animaatioissa naisen ikä ja moraalinen status määrittävät hänen luontosuhdettaan. Vapautumisen ja seikkailun sijaan naiset, joilla on tietoa ja valtaa, kuvataan luonnosta vieraantuneina. Luku 5 käsittelee dikotomiaa kodin ja luonnon välillä. Siinä pohdin mahdollisuutta paikkojen merkitysten muuttumiselle Urheassa, jossa Meridan kohtalon vastustaminen haastaa dikotomioiden vallan. Muutoksen lisäksi paikkojen kokemisella voidaan pitää kiinni muuttumattomuudesta, mitä pohdin prinsessan kotiinpaluun kohdalla.

Lopulta luvussa 6 käyn läpi, millä tavoin tyttöjen luontosuhde on prinsessa-animaatioissa muuttunut. 2010-luvulla tyttöjen on sallittua viettää luonnossa aikaa aikaisempaa vapaammin ja vuorovaikutteisemmin. Vielä viimeiseksi kokoan, mitä feministinen elokuva tämän aineiston herättämien ajatusten perusteella on ja ei ole sekä millaisia ongelmia feministisyyden määrittelyyn liittyy.