Arviointityön tulevaisuus tarkastuslautakunnissa : Suomen kuuden suurimman kaupungin näkökulma

Abstract

Tutkimuksen tavoite on selvittää käytännön tekijöiden ja asiantuntijoiden näkemyksiä tarkastuslautakuntien arviointityön nykytilasta ja lähitulevaisuudesta, ja näin luoda lisää käytännön arviointiin liittyvää tutkimustietoa. Tarkastuslautakuntiin liittyvän tieteellisen tutkimuksen vähyydestä johtuen tämän tutkimuksen toivotaan myös luovan tilaa uudelle keskustelulle. Tutkimuksen tutkimusongelma on: Miten tarkastuslautakuntia ja niiden arviointityötä voitaisiin kehittää lähitulevaisuudessa Suomen suurimpien kaupunkien näkökulmasta hyvän arvioinnin säilyttämiseksi?

Kohdejoukko koostuu Suomen kuudesta suurimmasta kaupungista (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu). Kaksitasoisen empirian ensimmäisessä osassa tehdään rajattu katsaus kohdekaupunkeihin. Siinä kartoitetaan lyhyesti vuosien 2014–2016 arviointikertomuksissa esille nousevia arviointityön kehityskohteita sekä vertailutietoja vuoden 2017 talousarvioiden sekä muun saatavilla olevan materiaalin avulla. Empirian toinen osa koostuu kuudesta parihaastattelusta ja kolmesta yksilöhaastattelusta. Haastateltavina ovat tarkastuslautakuntien puheenjohtajat ja esittelijät sekä kolme asiantuntijaa. Menetelmänä on käytetty teemahaastattelua, ja aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

Tutkimuksesta voidaan erottaa viisi päätulosta. 1) Tarkastuslautakuntien tiedonsaanti tulee varmistaa tehtäväkentän ja palvelujärjestelmien muuttuessa. 2) Maakuntien tarkastuslautakuntien täytyisi olla hyvin resursoituja ja koordinoituja, jotta niiden tuottamaa arviointitietoa voitaisiin hyödyntää kansallisesti. 3) Tarkastuslautakunnan ja valtuuston on tiivistettävä yhteistyötään strategiatasoisen tuloksellisuusarvioinnin merkityksen kasvaessa. 4) Laajojen itsearviointimallien käyttöönotto lisäisi tuotetun arviointitiedon määrää organisaatiossa ja antaisi yksiköille työkalut oman toimintansa seurantaan. 5) Seudullista arviointia tehdään yhä rajoitetusti lukuisista ylikunnallisista arviointikohteista huolimatta.

Tuloksien perusteella voidaan päätellä, että tarkastuslautakunta on Suomessa jo vakiintunut instituutio, minkä onnistuneisuutta osoittaa esimerkiksi se, että maakuntatasolle suunnitellaan samanlaisia elimiä. Tärkeää on ymmärtää, että tarkastuslautakuntien kenttä on silti hajaantunut. Pienten kuntien lautakunnilta puuttuvat resurssit ja osaaminen yhä monimutkaistuvaan arviointitehtävään, kun taas suurten kaupunkien lautakunnat ovat luoneet hyvinkin erilaisia toimivia toimintatapoja. Kunnat vastaavatkin tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin yhdessä, mutta kukin omalla tavallaan. Maakuntauudistus voisi toteutuessaan tuoda uudenlaista arviointia suomalaiselle julkiselle sektorille.