Nukuttamiskäytäntöjen yhteys univaikeuksiin varhaislapsuudessa

Abstract

Pienen lapsen univaikeudet ovat yleinen huolenaihe perheissä ja voivat pitkittyessään heikentää sekä lapsen että vanhempien hyvinvointia. Useiden vanhemman ja lapsen väliseen ilta- ja yöaikaiseen vuorovaikutukseen liittyvien tekijöiden, kuten rauhoittelutapojen, on havaittu olevan yhteydessä lapsen univaikeuksiin. Vaikka ulkomaista tutkimusta aiheesta jo onkin, ei laajaa kartoitusta suomalaisten lapsiperheiden nukuttamiskäytännöistä ole tehty. Lisäksi varhaislapsuuteen keskittyviä pitkittäistutkimuksia nukuttamiskäytännöistä ja univaikeuksista on vain vähän eikä isän merkitystä ole niissä juurikaan huomioitu. Tässä tutkimuksessa kartoitettiin nukuttamiskäytäntöjä suomalaisissa perheissä sekä tarkasteltiin niiden yhteyttä lapsen univaikeuksiin 8 ja 24 kuukauden iässä.

Tutkimus toteutettiin osana vuonna 2011 alkanutta Lapsen uni ja terveys -tutkimushanketta. Aineisto koostui 1290 perheestä, joista 894 perhettä tarkasteltiin vielä 24 kuukauden seuranta-ajankohtana. Tutkimukseen osallistuneissa perheissä vanhemmat arvioivat kumpanakin ajankohtana nukuttamiskäytäntöjään sekä lapsen unta kyselylomakkeiden avulla. Nukuttamiskäytäntöinä arvioitiin rauhoittelutapoja (vain 8 kk iässä), lapsen nukkumapaikkaa, nukkumaanmenojärjestelyjen säännöllisyyttä sekä vastuun jakautumista äidin ja isän välillä lapsen ilta- ja yöaikaisessa hoidossa.

Rauhoittelutavoista yleisimpiä 8 kuukauden iässä olivat fyysiset keinot, kuten silittäminen tai kanniskelu. Nukuttaminen vanhempien huoneessa sekä äidin hoitovastuun korostuminen olivat tavallisia vielä 8 kuukauden iässä, mutta 24 kuukauden ikäisillä tavallisin nukkumapaikka oli oma huone ja hoitovastuu jakautui äidin ja isän välillä tasaisemmin. Lähes kaikissa perheissä noudatettiin säännöllisiä nukkumaanmenojärjestelyjä molemmissa ikävaiheissa. Univaikeuksia oli 8 kuukauden iässä reilulla kolmasosalla ja 24 kuukauden iässä noin viidesosalla lapsista. Useiden nukuttamiskäytäntöjen havaittiin olevan yhteydessä lapsen univaikeuksiin. Aktiiviset ja passiiviset fyysiset rauhoittelutavat selittivät univaikeuksien suurempaa määrää, kun taas omassa huoneessa tai vanhempien huoneessa erillisessä sängyssä nukkuminen univaikeuksien vähäisempää määrää 8 kuukauden iässä. Sen sijaan vanhemman kanssa samassa sängyssä nukkuminen sekä nukkumapaikan vaihtuminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn selittivät univaikeuksien suurempaa määrää sekä 8 että 24 kuukauden iässä. Hoitovastuun jakautuminen äitien ja isien välillä tai nukkumaanmenojärjestelyjen säännöllisyys eivät selittäneet lapsen univaikeuksia. Nukuttamiskäytännöt 8 kuukauden iässä eivät selittäneet univaikeuksia 24 kuukauden iässä.

Tutkimus kartoitti laajasti suomalaisten pikkulapsiperheiden nukuttamiskäytäntöjä ja vahvisti aikaisempaa tutkimusnäyttöä nukuttamiskäytäntöjen ja lapsen univaikeuksien välisistä yhteyksistä. Vaikuttaa siltä, että erityisesti lapsen rauhoittelu fyysisin keinoin sekä vanhemman aktiivinen osallistuminen lapsen nukahtamishetkellä saattavat heikentää lapsen itsesäätelyn kehitystä ja siten kykyä rauhoittua itsenäisesti uneen. Tekijöiden välisistä syy-seuraussuhteista ei kuitenkaan ole varmuutta, ja jatkotutkimus esimerkiksi yhteyttä muuntavista tekijöistä olisikin tarpeen. Lisäksi tekijöitä tulisi tarkastella kyselylomakkeiden lisäksi myös muilla mittareilla. Tutkimus antoi tietoa vanhempien roolista lapsen univaikeuksien taustalla. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvoloissa ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa annettaessa tietoa ja ohjeistuksia vanhemmille. Lisäksi se voi auttaa suunnittelemaan toimivia interventioita pienten lasten univaikeuksiin.