Kärsimyksen kohtaaminen sosiaalityössä
Hämeenkorpi, Suvi (2018)
2018
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-02-14
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201802161246
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201802161246
Tiivistelmä
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää kärsimys-termin käytettävyyttä sosiaalityössä. Sosiaalityössä kohdataan inhimillistä kärsimystä, mutta kärsimystä terminä ei kuule sosiaalityön arjessa. Kärsimys terminä liitetäänkin usein muihin aloihin, kuten uskontoon tai terveydenhuoltoon. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten sosiaalityöntekijät määrittävät kärsimystä, miten kärsimyksen kohtaaminen vaikuttaa sosiaalityöntekijään ja voiko sosiaalityössä puhua kärsimyksestä?
Tutkielman aineistona on kahdeksan teemahaastattelua, jotka on kerätty vuoden 2017 aikana käytännön asiakastyötä tekeviltä sosiaalityöntekijöiltä, neljästä eri sosiaalityön organisaatiosta. Tutkimuksen analysointi on tehty teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, teemoittelemalla haastattelut.
Tutkielman tuloksena on, että kärsimys-termi sopii huonosti viranomaisrooliin ja hallinnolliseen työskentelyyn, mutta soveltuu käytettäväksi silloin, kun käsiteltävän tilanteen vakavuutta halutaan korostaa tai herätellä toimijoiden kykyä reagoida asioihin. Sosiaalityöntekijät tunnistavat asiakkaiden kärsimystä monestakin eri näkökulmasta käsin, ja nimeävät kärsimyksen aiheuttajiksi fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Sosiaalityöntekijöiden työssään kohtaama kärsimys vaikuttaa työntekijään kasvattamalla tätä sekä ammatillisesti että ihmisenä. Kärsimyksen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden ammatillisen identiteetin kehittymiseen. Tämän edellytyksenä on paitsi ammattilaisen oma kyky reflektioon, myös työyhteisöltä saatu tuki. Työyhteisöltä saatu tuki toimii sosiaalityöntekijälle sekä työn kuormittavuutta lieventävänä että ammatti-identiteettiä kehittävänä tekijä.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että kärsimys-termiä voi sosiaalityössä käyttää työnohjauksellisena tai työn kehittämiseen liittyvänä terminä, joka avaa mahdollisuuden monipuoliseen eettiseen reflektioon. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden työyhteisöltä saatua tukea pitäisi vahvistaa ja hyödyntää työssä kehittymisessä paremmin, kuin mitä tällä hetkellä tehdään.
Tutkielman aineistona on kahdeksan teemahaastattelua, jotka on kerätty vuoden 2017 aikana käytännön asiakastyötä tekeviltä sosiaalityöntekijöiltä, neljästä eri sosiaalityön organisaatiosta. Tutkimuksen analysointi on tehty teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, teemoittelemalla haastattelut.
Tutkielman tuloksena on, että kärsimys-termi sopii huonosti viranomaisrooliin ja hallinnolliseen työskentelyyn, mutta soveltuu käytettäväksi silloin, kun käsiteltävän tilanteen vakavuutta halutaan korostaa tai herätellä toimijoiden kykyä reagoida asioihin. Sosiaalityöntekijät tunnistavat asiakkaiden kärsimystä monestakin eri näkökulmasta käsin, ja nimeävät kärsimyksen aiheuttajiksi fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät. Sosiaalityöntekijöiden työssään kohtaama kärsimys vaikuttaa työntekijään kasvattamalla tätä sekä ammatillisesti että ihmisenä. Kärsimyksen kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden ammatillisen identiteetin kehittymiseen. Tämän edellytyksenä on paitsi ammattilaisen oma kyky reflektioon, myös työyhteisöltä saatu tuki. Työyhteisöltä saatu tuki toimii sosiaalityöntekijälle sekä työn kuormittavuutta lieventävänä että ammatti-identiteettiä kehittävänä tekijä.
Tutkielman johtopäätöksenä on, että kärsimys-termiä voi sosiaalityössä käyttää työnohjauksellisena tai työn kehittämiseen liittyvänä terminä, joka avaa mahdollisuuden monipuoliseen eettiseen reflektioon. Lisäksi sosiaalityöntekijöiden työyhteisöltä saatua tukea pitäisi vahvistaa ja hyödyntää työssä kehittymisessä paremmin, kuin mitä tällä hetkellä tehdään.