Psykologisen työstä irrottautumisen ja hyvinvoinnin vastavuoroiset yhteydet vuoden seurantatutkimuksessa
Heino, Mikael (2018)
2018
Psykologian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Psychology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2018-01-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201801231099
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201801231099
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, vaikuttaako vapaa-ajalla tapahtuva psykologinen työstä irrottautuminen koettuun hyvinvointiin vuoden seurannassa. Hyvinvointi käsitteellistettiin tutkimuksessa työn imulla, uupumusasteisella väsymyksellä ja psykosomaattisella oireilulla. Lisäksi selvitettiin mahdollista käänteistä yhteyttä eli sitä, vaikuttavatko hyvinvointitekijät psykologiseen työstä irrottautumiseen vuoden kuluttua. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin ponnisteluiden ja palautumisen mallia sekä voimavarojen säilyttämisteoriaa.
Tutkimus pohjautuu Tampereen yliopiston ”Työkuormituksesta palautuminen: työ- ja ympäristöpsykologisten näkökulmien yhdistäminen” -tutkimushankkeeseen. Aineisto kerättiin kahdessa vaiheessa keväisin vuosina 2013 ja -14. Sähköinen tai paperinen kyselylomake lähetettiin 11 eri aloilla toimivan organisaation työntekijöille. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 1347 työntekijää, ja vastausprosentiksi muodostui 37,5 %. Toisella mittauskerralla sähköinen kysely lähetettiin niille, jotka olivat vastanneet ensimmäiseen kyselyyn ja jotka olivat edelleen töissä samoissa orgaisaatioissa. Heistä kyselyyn vastasi 841 työntekijää. Seuranta-aineiston vastausprosentiksi muodostui siten 70,6 %. Vastaajien keski-ikä oli 47,1 vuotta. Naiset muodostivat enemmistön vastaajista 58,6 %:n osuudellaan. Tutkimuksessa tilastollisena päämenetelmänä käytettiin hierarkkista regressioanalyysia.
Tutkimuksessa havaittiin, että psykologinen työstä irrottautuminen vapaa-ajalla ennusti uupumusasteisen väsymyksen muutosta (laskua) vuoden kuluttua. Lisäksi irrottautuminen oli positiivisesti yhteydessä myöhemmin mitattuun työn imuun ja negatiivisesti yhteydessä psykosomaattisiin oireisiin. Irrottautuminen ei kuitenkaan selittänyt muutosta näissä hyvinvointitekijöissä. Tutkittaessa käänteistä yhteyttä havaittiin uupumusasteisen väsymyksen ja psykosomaattisten oireiden olevan negatiivisesti yhteydessä psykologiseen työstä irrottautumiseen vuoden kuluttua. Yhteyttä työn imun ja myöhemmän irrottautumisen välillä ei havaittu.
Tulosten perusteella voidaan todeta psykologisen työstä irrottautumisen olevan merkityksellinen keino hyvinvoinnista huolehtimisen kannalta. Lisäksi heikentynyt hyvinvointi osaltaan vaikeuttaa irrottautumista. Työntekijöiden olisikin hyvä ottaa työhönsä henkistä etäisyyttä vapaa-ajallaan. Tämä voi tapahtua erilaisten aktiviteettien, kuten sosiaalisen kanssakäymisen tai liikunnan avulla. Hyvinvoinnista tulisi huolehtia myös siksi, että psykologisen työstä irrottautumisen mahdollisuus säilytetään myös vastaisuudessa.
Tutkimus pohjautuu Tampereen yliopiston ”Työkuormituksesta palautuminen: työ- ja ympäristöpsykologisten näkökulmien yhdistäminen” -tutkimushankkeeseen. Aineisto kerättiin kahdessa vaiheessa keväisin vuosina 2013 ja -14. Sähköinen tai paperinen kyselylomake lähetettiin 11 eri aloilla toimivan organisaation työntekijöille. Ensimmäiseen kyselyyn vastasi 1347 työntekijää, ja vastausprosentiksi muodostui 37,5 %. Toisella mittauskerralla sähköinen kysely lähetettiin niille, jotka olivat vastanneet ensimmäiseen kyselyyn ja jotka olivat edelleen töissä samoissa orgaisaatioissa. Heistä kyselyyn vastasi 841 työntekijää. Seuranta-aineiston vastausprosentiksi muodostui siten 70,6 %. Vastaajien keski-ikä oli 47,1 vuotta. Naiset muodostivat enemmistön vastaajista 58,6 %:n osuudellaan. Tutkimuksessa tilastollisena päämenetelmänä käytettiin hierarkkista regressioanalyysia.
Tutkimuksessa havaittiin, että psykologinen työstä irrottautuminen vapaa-ajalla ennusti uupumusasteisen väsymyksen muutosta (laskua) vuoden kuluttua. Lisäksi irrottautuminen oli positiivisesti yhteydessä myöhemmin mitattuun työn imuun ja negatiivisesti yhteydessä psykosomaattisiin oireisiin. Irrottautuminen ei kuitenkaan selittänyt muutosta näissä hyvinvointitekijöissä. Tutkittaessa käänteistä yhteyttä havaittiin uupumusasteisen väsymyksen ja psykosomaattisten oireiden olevan negatiivisesti yhteydessä psykologiseen työstä irrottautumiseen vuoden kuluttua. Yhteyttä työn imun ja myöhemmän irrottautumisen välillä ei havaittu.
Tulosten perusteella voidaan todeta psykologisen työstä irrottautumisen olevan merkityksellinen keino hyvinvoinnista huolehtimisen kannalta. Lisäksi heikentynyt hyvinvointi osaltaan vaikeuttaa irrottautumista. Työntekijöiden olisikin hyvä ottaa työhönsä henkistä etäisyyttä vapaa-ajallaan. Tämä voi tapahtua erilaisten aktiviteettien, kuten sosiaalisen kanssakäymisen tai liikunnan avulla. Hyvinvoinnista tulisi huolehtia myös siksi, että psykologisen työstä irrottautumisen mahdollisuus säilytetään myös vastaisuudessa.