Kuudesluokkalaisten kiusaamiskäyttäytyminen sekä siihen yhteydessä olevat perhetekijät

Abstract

Suomessa peruskoulutaivaltaan suoritti vuonna 2016 yli puoli miljoonaa oppilasta. Kouluikäisistä 4.–5.-luokkalaisista lapsista kiusatuksi vähintään kerran viikossa joutui 7,3 prosenttia ja kahden vuoden takaiseen verrattuna määrä on hieman kasvanut. 8.–9.-luokkalaisten kohdalla koulukiusaaminen näyttää puolestaan vähentyneen kahden vuoden aikajänteellä tarkasteltuna. Koulukiusaamista käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu monenlaisia lapsuus- ja nuoruusajan hyvinvointia uhkaavia ongelmia, jotka liittyvät niin terveyteen kuin heikentyneeseen opiskelumenestykseen ja -motivaatioon. Kiusaamisen haittavaikutukset ulottuvat usein myös aikuisikään saakka. Kyse on monimuotoisesta ongelmasta. Lasten kiusaamiskäyttäytymiseen tulee puuttua mahdollisimman tehokkaasti ja tästä syystä on tärkeä ymmärtää siihen yhteydessä olevia tekijöitä.

Tämän pro gradu-tutkielman ensimmäisenä tavoitteena oli tarkastella kuudesluokkalaisten koulukiusaamiskäyttäytymistä. Aihetta lähestyttiin selvittämällä, onko sukupuolella merkitystä lasten kiusaamiskäyttäytymisessä, kuten aikaisempi aiheeseen liittyvä tutkimus on osoittanut. Tutkielman toisena tavoitteena oli selvittää, ovatko erilaiset perhetekijät yhteydessä lasten kiusaamiskäyttäytymiseen. Tutkimusaineistona käytettiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen keräämää valtakunnallista Nuorisorikollisuus 2012-aineistoa ja otos (n=4008) koostui suomalaista peruskoulua käyvistä kuudesluokkalaisista tytöistä ja pojista. Analyysimenetelminä ryhmien välisissä vertailuissa käytettiin ristiintaulukointia, Khiin neliö(χ²)-testiä sekä Mann–Whitneyn U-testiä.

Tulokset tukivat aikaisempia tutkimustuloksia sukupuolten välisistä eroista lasten kiusaamiskäyttäytymisessä. Tulosten mukaan pojat olivat osallisina koulukiusaamiseen tyttöjä useammin ja heidän kiusaamiskäyttäytyminen oli fyysisempää kuin tyttöjen. Fyysisten ja psyykkisten kiusaamistapojen yhdistelmässä poikien osuus oli suurempi kuin tyttöjen, mutta pelkästään psyykkistä kiusaamiskäyttäytymistä esiintyi enemmän tyttöjen ryhmässä. Yksinään kiusaaminen oli yleisempää poikien kuin tyttöjen ryhmässä, kun taas tytöt kiusasivat poikia useammin kahdestaan. Myös suuremmalla kokoonpanolla tapahtuva kiusaaminen oli yleisempää tyttöjen kuin poikien ryhmässä, mutta ryhmien väliset erot eivät olleet huomattavia. Sen sijaan tyttöjen ja poikien välillä ei havaittu eroja kiusaamisen motiiveissa.

Perhetekijöiden yhteyksistä kiusaamiseen havaittiin, että koulukiusaamiseen osallistuneet olivat nähneet useammin vanhempiensa riitelyä ja humalajuomista verrattuna niihin lapsiin, jotka eivät olleet osallistuneet kiusaamiseen. Lisäksi kiusaajat raportoivat vähemmän vanhempien taholta tapahtuvaa valvontaa kuin lapset, jotka eivät osallistuneet koulukiusaamiseen.

Tietoisuus perhetekijöiden yhteydestä lasten kiusaamiskäyttäytymiseen voisi olla hyödyksi kiusaamiseen liittyvien toimenpideohjelmien suunnittelussa sekä ilmiön ehkäisemiseen liittyvissä toimenpiteissä. Systeemiteoreettinen ymmärrys perheestä kokonaisuutena ja sen erilaisten osa-alueiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta vahvistaa näkemystä, että koulukiusaamistilanteisiin liittyvien täytäntöönpanojen yhteydessä voisi olla hedelmällistä kohdistaa kokonaisvaltaista tukea myös kiusaajaan sekä tämän perheeseen.