"Mikä meihin on mennyt? Sota?" : sodan kuvaaminen suomalaisessa talvi- ja jatkosodan aikaisessa elokuvassa
Alasmaa, Aino (2017)
Alasmaa, Aino
2017
Historian tutkinto-ohjelma - Degree Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-12-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712293028
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712293028
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten sotaa kuvataan suomalaisissa talvi- ja jatkosodan aikaisissa pitkissä näytelmäelokuvissa. Sota-ajan elokuva on perinteisesti etenkin vanhemmassa tutkimuksessa nähty viihteenä, joka pyrki ennen kaikkea tietynlaiseen todellisuuspakoisuuteen. Kuitenkin elokuva saattoi käsitellä myös ajankohtaista sotaa. Tässä tutkielmassa on elokuva-analyysin kohteena neljä aikakauden elokuvaa, joissa sota nousee keskeiseksi teemaksi: Niin se on poijaat! (1942), Jees ja just (1943), Kirkastettu sydän (1943) sekä Suomisen Olli yllättää (1945). Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisen kuvan sodasta nämä elokuvasta antavat, mutta myös pohditaan, miksi tämä kuva on sellainen kuin se on. Esille nousee niin eroavaisuuksia kuin samankaltaisuuksiakin eri elokuvien sotakuvauksien välillä.
Sotaa käyvässä Suomessa elokuvat nousivat merkittävän viihdemuodon asemaan, kun muita mahdollisuuksia huvitteluun ei juuri ollut. Elokuvia tuotettiin verrattain paljon ja ne myös löysivät yleisönsä. 1930-luvulla oli syntynyt ajatus kansallisesta elokuvasta, siitä, että suomalainen elokuva saattoi erityisen hyvin kuvata juuri suomalaisuutta ja olla näin suunnattu ennen kaikkea suomalaisille katsojille. Sodan sytyttyä elokuva sai tällaisen kansallisuuden kuvittamisen lisäksi merkityksen tärkeänä mielialanhoitajana. Elokuva muistutti, että elämässä oli muutakin kuin sotimista, ja piristi ihmisten mieliä ankeiden aikojen keskellä. Toisaalta elokuva oli myös omanlaistaan propagandaa, joka kannusti kansalliseen yhtenäisyyteen ja pyrki kääntämään katsojan huomion pois ikävistä asioista. Tällaiset elementit näkyvät myös tässä tutkimuksessa analysoitavissa elokuvissa.
Tutkimuksessa nousee esille ensinnäkin elokuvien komediallinen, viihteellinen sotakuvaus. Armeijamaailmaan sijoittuvissa komedioissa sotaa käsitellään iloisesta näkökulmasta, eikä sen ikäviä puolia juuri huomioida. Keskiöön nousevat hauskat hahmot ja heidän sotaseikkailunsa. Iloisuuden korostamisesta huolimatta näissä elokuvissa näkyy myös selkeän propagandistinen ote. Paitsi että ne kannustavat iloisuuteen ja reippauteen sodan edessä, luodaan niissä myös tietynlaista mielikuvaa niin suomalaisista kuin vastapuolta edustavista venäläisistäkin. Suomalaiset esiintyvät pääosin reippaina ja sotilaallisina, kun taas viholliset kuvataan jokseenkin hölmöinä ja outoina hahmoina.
Toisaalta sotaa saatettiin elokuvassa käsitellä myös vakavammasta näkökulmasta. Melodramaattinen, sodan suruihin keskittyvä elokuva saattoi olla omanalaistaan mielialanhoitoa siinä missä iloinen komediakin. Se auttoi katsojaa käsittelemään sotaan liittyviä ikäviä asioita nostamalla ne esille piilottelun sijaan. Analyysissa nousee esille myös isänmaallisuus ja kansallinen yhtenäisyys: elokuvan sota herättää ihmisissä ylvään kansallistunteen ja tuo kaikki suomalaiset yhteen taistelemaan maansa puolesta. Sota esiintyy suuren surun ja menetyksen lähteenä, mutta nämä murheet myös ylevöittävät ihmisen ja velvoittavat häntä jatkamaan taistelua.
Lopuksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten sotaa kuvattiin elokuvassa, kun rauhan aika oli juuri ja juuri saavutettu. Aikakaudella vallitsi yleinen sodanjälkeinen apeus ja pelko ihmisten moraalin rappeutumisesta, ja näitä aiheita käsiteltiin paljon myös elokuvissa. Tutkimuksen elokuva-analyysissa sota näyttäytyy kaikin puolin ikävänä asiana, mutta ratkaisu sen tuomiin ongelmiin on yksilön oma hyvä käytös ja ahkera työnteko. Tällöin myös koko yhteisön siirtyminen sodasta rauhanaikaan on mahdollinen. Sodan ongelmien ratkomisen lisäksi keskeiseksi nousee toiveikas tulevaisuudenusko: Suomi tulee vielä pääsemään yli kaikesta murheesta, jonka sota on aiheuttanut.
Sotaa käyvässä Suomessa elokuvat nousivat merkittävän viihdemuodon asemaan, kun muita mahdollisuuksia huvitteluun ei juuri ollut. Elokuvia tuotettiin verrattain paljon ja ne myös löysivät yleisönsä. 1930-luvulla oli syntynyt ajatus kansallisesta elokuvasta, siitä, että suomalainen elokuva saattoi erityisen hyvin kuvata juuri suomalaisuutta ja olla näin suunnattu ennen kaikkea suomalaisille katsojille. Sodan sytyttyä elokuva sai tällaisen kansallisuuden kuvittamisen lisäksi merkityksen tärkeänä mielialanhoitajana. Elokuva muistutti, että elämässä oli muutakin kuin sotimista, ja piristi ihmisten mieliä ankeiden aikojen keskellä. Toisaalta elokuva oli myös omanlaistaan propagandaa, joka kannusti kansalliseen yhtenäisyyteen ja pyrki kääntämään katsojan huomion pois ikävistä asioista. Tällaiset elementit näkyvät myös tässä tutkimuksessa analysoitavissa elokuvissa.
Tutkimuksessa nousee esille ensinnäkin elokuvien komediallinen, viihteellinen sotakuvaus. Armeijamaailmaan sijoittuvissa komedioissa sotaa käsitellään iloisesta näkökulmasta, eikä sen ikäviä puolia juuri huomioida. Keskiöön nousevat hauskat hahmot ja heidän sotaseikkailunsa. Iloisuuden korostamisesta huolimatta näissä elokuvissa näkyy myös selkeän propagandistinen ote. Paitsi että ne kannustavat iloisuuteen ja reippauteen sodan edessä, luodaan niissä myös tietynlaista mielikuvaa niin suomalaisista kuin vastapuolta edustavista venäläisistäkin. Suomalaiset esiintyvät pääosin reippaina ja sotilaallisina, kun taas viholliset kuvataan jokseenkin hölmöinä ja outoina hahmoina.
Toisaalta sotaa saatettiin elokuvassa käsitellä myös vakavammasta näkökulmasta. Melodramaattinen, sodan suruihin keskittyvä elokuva saattoi olla omanalaistaan mielialanhoitoa siinä missä iloinen komediakin. Se auttoi katsojaa käsittelemään sotaan liittyviä ikäviä asioita nostamalla ne esille piilottelun sijaan. Analyysissa nousee esille myös isänmaallisuus ja kansallinen yhtenäisyys: elokuvan sota herättää ihmisissä ylvään kansallistunteen ja tuo kaikki suomalaiset yhteen taistelemaan maansa puolesta. Sota esiintyy suuren surun ja menetyksen lähteenä, mutta nämä murheet myös ylevöittävät ihmisen ja velvoittavat häntä jatkamaan taistelua.
Lopuksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten sotaa kuvattiin elokuvassa, kun rauhan aika oli juuri ja juuri saavutettu. Aikakaudella vallitsi yleinen sodanjälkeinen apeus ja pelko ihmisten moraalin rappeutumisesta, ja näitä aiheita käsiteltiin paljon myös elokuvissa. Tutkimuksen elokuva-analyysissa sota näyttäytyy kaikin puolin ikävänä asiana, mutta ratkaisu sen tuomiin ongelmiin on yksilön oma hyvä käytös ja ahkera työnteko. Tällöin myös koko yhteisön siirtyminen sodasta rauhanaikaan on mahdollinen. Sodan ongelmien ratkomisen lisäksi keskeiseksi nousee toiveikas tulevaisuudenusko: Suomi tulee vielä pääsemään yli kaikesta murheesta, jonka sota on aiheuttanut.