Opettavaisuus Kirsi Kunnaksen teoksissa Tiitiäisen satupuu ja Tiitiäisen tarinoita
Renvall, Marika (2017)
2017
Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Literary Studies
Viestintätieteiden tiedekunta - Faculty of Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-12-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712293025
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712293025
Kuvaus
TamPubissa tutkielman liitteetön versio. Täydellinen versio luettavissa Tampereen yliopiston Linna-kirjastossa.
The PDF is a limited version of the Master's thesis. The complete text is available in printed version in University of Tampere Linna library.
The PDF is a limited version of the Master's thesis. The complete text is available in printed version in University of Tampere Linna library.
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani Kirsi Kunnaksen kirjoittamia teoksia Tiitiäisen satupuu (1956) ja Tiitiäisen tarinoita (1957) opettavaisuuden näkökulmasta. Aihetta käsitellään tutkimalla, miten teosten satiirin ja nonsensen piirteet sekä kaksoisyleisön puhuttelu tuottavat opettavaisia elementtejä. Opettavaisuuden käsitettä lähestytään muutaman kehitysteorian kautta, joiden avulla selvitetään, mitä eri kognitiivisen tason taitoja lapsen on mahdollista kussakin kehitysvaiheessa oppia.
Satiirilla tutkielmassa viitataan satiirisiin piirteisiin rajaamatta teoksia tyypillisiksi satiireiksi. Myös nonsensen piirteet käsittävät laajan käyttöyhteyden ja näitä nonsensen piirteitä on myös löydettävissä kohdeteoksista. Kaksoisyleisön puhuttelu tutkielmassa viittaa ilmiöön, jossa sama teos puhuttelee sekä lapsi- että aikuislukijoita. Edellä esitettyjen kirjallisuuden keinojen yhteisvaikutus teosten tulkintaan ja sen kautta välittyvään opettavaisuuteen on mielenkiintoinen, sillä satiirin, nonsensen ja kaksoisyleisön puhuttelun ei yleensä koeta varsinaisesti tuottavan opettavaisuutta.
Tutkielmassa keskeiseksi ilmiöksi nousivat lastenkirjallisuuden yleisösuhteet sekä kaksoisyleisön puhuttelun luoma monitulkintaisuus. Implisiittisiä lukijoita tutkitaan erittelemällä sitä, miten lukijan esitieto vaikuttaa tulkintaan ja miten kaksoisyleisön puhuttelu mahdollistaa tilanteen, jossa myös vuorovaikutus tuottaa lisää oivalluksia ja tätä kautta opettavaisuutta. Yhtä tärkeänä opettavaisuutta tuottavana elementtinä esiintyy edellisen rinnalla myös tekstin rakenteiden välittämät mahdollista kehitystä tukevat ilmiöt. Sekä yleisösuhteet, että tekstin satiiriset ja nonsensen piirteet toimivat tutkimuksessa toisiaan tukevina ja täydentävinä keinoina.
Tutkittavat teokset eivät rakennu opettavaisuuden pohjalle. Pyrkimällä monitasoiseen rakenteeseen ja rikkaaseen sekä vaihtelevaan kielenkäyttöön edellä mainittujen kirjallisuuden keinojen avulla teokset kuitenkin tuottavat opettavaisia elementtejä.
Satiirilla tutkielmassa viitataan satiirisiin piirteisiin rajaamatta teoksia tyypillisiksi satiireiksi. Myös nonsensen piirteet käsittävät laajan käyttöyhteyden ja näitä nonsensen piirteitä on myös löydettävissä kohdeteoksista. Kaksoisyleisön puhuttelu tutkielmassa viittaa ilmiöön, jossa sama teos puhuttelee sekä lapsi- että aikuislukijoita. Edellä esitettyjen kirjallisuuden keinojen yhteisvaikutus teosten tulkintaan ja sen kautta välittyvään opettavaisuuteen on mielenkiintoinen, sillä satiirin, nonsensen ja kaksoisyleisön puhuttelun ei yleensä koeta varsinaisesti tuottavan opettavaisuutta.
Tutkielmassa keskeiseksi ilmiöksi nousivat lastenkirjallisuuden yleisösuhteet sekä kaksoisyleisön puhuttelun luoma monitulkintaisuus. Implisiittisiä lukijoita tutkitaan erittelemällä sitä, miten lukijan esitieto vaikuttaa tulkintaan ja miten kaksoisyleisön puhuttelu mahdollistaa tilanteen, jossa myös vuorovaikutus tuottaa lisää oivalluksia ja tätä kautta opettavaisuutta. Yhtä tärkeänä opettavaisuutta tuottavana elementtinä esiintyy edellisen rinnalla myös tekstin rakenteiden välittämät mahdollista kehitystä tukevat ilmiöt. Sekä yleisösuhteet, että tekstin satiiriset ja nonsensen piirteet toimivat tutkimuksessa toisiaan tukevina ja täydentävinä keinoina.
Tutkittavat teokset eivät rakennu opettavaisuuden pohjalle. Pyrkimällä monitasoiseen rakenteeseen ja rikkaaseen sekä vaihtelevaan kielenkäyttöön edellä mainittujen kirjallisuuden keinojen avulla teokset kuitenkin tuottavat opettavaisia elementtejä.