"Mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua" : kuusi tarinaa päihteiden ongelmakäyttäjien elämästä ja selviytymisestä
Etelä-Aho, Elina (2017)
Etelä-Aho, Elina
2017
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori - Degree Programme in Social Work, Pori
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-11-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712122922

Tiivistelmä
Tämä tutkimus perustuu kuuteen päihteidenkäyttäjien elämästä kertovaan tarinaan. Tutkielmani tavoitteena oli tuoda esiin niitä asioita mitä päihteidenkäyttäjä haluaa kertoa elämästään ja päihteidenkäytöstään ja siitä selviämisestä. Tarinoista syntyi samalla selviytymistarinoita.
Tutkimusaineisto koostuu kuudesta puolistrukturoidusta haastattelusta. Haastatteluissa näkyy aikajanallisuus niin, että haastateltava aloittaa tarinaansa lapsuudestaan ja etenee aikuisuuteen. Analyysi on toteutettu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä litteroidusta aineistosta.
Tutkimus pohjautuu fenomenologiseen tulkintaan ihmisen elämäntodellisuudesta, joka tuo esiin myös ajatuksen siitä, että ihminen on perustaltaan yhteisöllinen ja jokaisen yksilön kokemusten tutkimus paljastaa jotain yleistä.
Tutkimustulosten keskiössä on kolme aihealuetta: päihdeongelman syntyminen ja vaikutukset elämänhallintaan, päihdeongelma ja sen vaikutukset sosiaalisiin suhteisiin sekä päihteistä luopuminen ja oman motivaation merkitys. Päihdeongelman kuvataan syntyneen joko varhaisesta nuoruudesta alkaen tai vasta aikuisiällä. Lisäksi ongelman syntymiseen ovat vaikuttaneet oma sosiaalinen ympäristö ja sen tuomat paineet. Päihdeongelman ollessa pahimmillaan kertojat kuvaavat heillä olleen vakavia elämänhallinnan ongelmia päivittäisissä toiminnoissaan. Päihdeongelmaa kuvataan kokonaisvaltaisena elämää hallitsevana tekijänä, joka on vaikuttanut voimakkaasti myös ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen verkostoon. Sosiaalinen verkosto nähdään myös raittiutta tukevana tekijänä. Kaikissa tarinoissa on kuvattu päihteidenkäytöstä selviämistä ja sitä tunnetilaa ja muutosta mikä syntyy, kun on ollut jonkin aikaa raittiina. Kertojat kuvaavat myös niitä asioita, jotka ovat auttaneet heitä tekemään elämässään muutoksen ja motivoineet raitistumiseen.
Tulosten perusteella voidaan todeta, että päihdeongelma vaikuttaa ihmiseen hyvin kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti ja yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua päihdeongelmiin ei ole. Tarinoista löytyy yhteneväisyyksiä, joista voidaan todeta, että niillä tekijöillä voisi olla yhteyttä henkilön päihdeongelmaan tai sen syntymiseen. Päihdeongelmaan liittyvissä tutkimuksissa ja kirjallisuudessa nousee esiin samoja teemoja kuten tässä tutkielmassa.