Innovaatioalustat - Mistä on kyse? : kohti innovaatioalustan synteettistä määritelmää
Roth, Joakim (2017)
Roth, Joakim
2017
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-12-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201712122920

Tiivistelmä
Innovaatioalustaa käsitteenä ei ole vielä määritelty siten, että semanttisesti tutkijoiden välillä olisi jaettu konsensus. Tämä nykytilanne on tutkimuksen lähtökohta. Tutkimus käytännössä lähteekin siitä, että on tehtävä nykyisestä, sirpaleisesta innovaatioalustan määrittelyyn pyrkivästä aineistosta kokoava synteesi. Määrittelyn täydentämiseksi tutkimuksessa pohditaan myös sitä, mikä on innovaatioalustan ja toimijuuden välinen suhde.
Molemmat näkökulmat ratkaistaan aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Aineistona toimivat tähän mennessä löytyvät, innovaatioalustan määrittelyyn pyrkivät innovaatioalustakäsitykset, joissa on pyritty ottamaan joko eksplisiittisesti tai implisiittisesti kantaa myös innovaatioalustan ja toimijuuden väliseen suhteeseen. Innovaatioalustaa käytetään yleisesti itsenäisenä käsitteenä, ja siksi sisällönanalyysi metodina sopii paremmin kuin sellainen, jossa rakennetaan käsite eri osiensa yhteissumman kautta.
Innovaation ja alustan käsitteiden tarkasteleminen erikseen on silti keskeistä, koska sen avulla pystytään vertailemaan, miten innovaatioalusta käsitteenä kytkeytyy yksittäisiin osiinsa. Käsitteet innovaatio ja alusta muodostavatkin käsitteellinen viitekehys -luvun ytimen. Innovaatioalusta-käsitettä taustoittavana ylätason teoriapohjana voidaan pitää innovaatiojärjestelmät-konseptia, jossa innovaatioalusta nähdään yhtenä konkreettisena innovaatiojärjestelmien esimerkkimallina.
Tutkimus osoittaa, että innovaatioalustan määrittely sellaisenaan jää liian abstraktiksi ja jää kaipaamaan kontekstia. Johtopäätöksissä lähdetäänkin rakentamaan vielä kattavampaa innovaatioalustamääritelmää, joka ottaa huomioon tutkimuksessa aiemmin esiintuodun teoriataustan. Toimijuuteen liittyen keskeinen havainto on, että innovaatioalustan ja toimijuuden väliseen suhteeseen kytkeytyy eri koulukuntia. Jotkut näkevät innovaatioalustan itsessään toimijana, jotkut paikkana ja jotkut korostavat sitä, että innovaatioalusta tarjoaa vain kontekstin toimijuudelle. Kahden jälkimmäisen näkökulman myös voidaan ajatella konseptitasolla tarkoittavan samaa.
Kaiken kaikkiaan innovaatioalustamääritelmä, joka ottaa huomioon kaikki oleelliset näkökulmat, kuuluu tutkimukseen nojaten seuraavalla tavalla:
“Innovaatioalusta on toimintamalli, jossa fasilitoidaan konkreettisessa työympäristössä työskentelevää monitoimijaista kokoonpanoa arvoa luovaan kehittämistoimintaan ja yhteisten tavoitteiden ja haasteiden ratkaisuun. Innovaatioalustan voi nähdä joko toimijana tai toiminnan kontekstina. Innovaatioalustaa voidaan pitää luontialustoihin kuuluvana alustatyyppinä sekä konkreettisena esimerkkinä innovaatiojärjestelmistä.”