Kauhun keinot ja immersio Mia Vänskän Saattajassa ja Marko Hautalan Kuokkamummossa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan kauhun herättämistä lukijassa immersion keinoin Mia Vänskän Saattajassa (2011) ja Marko Hautalan Kuokkamummossa (2014). Tutkielman pohjavireenä toimii olettamus, että immersion voi ajatella toimivan yhtenä kauhun herättämisen keinona kauhukirjallisuudessa. Tutkielman teoreettisen kehyksen muodostavat kauhukirjallisuuden tutkimus ja immersion käsite. Kauhukirjallisuuden teoriassa painottuu pääasiassa Noël Carrollin (1990) kauhututkimus. Immersion käsite taas määrittyy pääosin Marie-Laure Ryanin (2001) käsitysten pohjalta, ja Ryanin kolmijako juoneen kiinnittyvään temporaaliseen, miljööseen kiinnittyvään spatiaaliseen ja henkilöhahmoihin kiinnittyvään emotionaaliseen immersioon toimii tutkielmaa jäsentävänä rakenteena.

Kohdeteosten juonten voidaan tulkita rakentuvan paljastumisen prosessiksi. Juoni kehittyy alun arvoituksellisten tapahtumien esittämisestä kohti niiden ratkaisua, jonka voidaan ajatella muodostavan juonellisen huippukohdan. Juonelliseksi huippukohdaksi voidaan tulkita hirviön kohtaaminen ja esittäminen, mikä toisaalta voidaan nähdä myös juonellisena haasteena kauhun herättämisen näkökulmasta. Juoneen immersoitumisessa painottuu sellainen lukijarooli, jossa hyväksytään juonen yliluonnollinen luonne, sekä koetaan kauhufiktiolle ominaisella tavalla kauhistuttavat ilmiöt samaan aikaan myös kiehtoviksi ja uteliaisuutta herättäviksi.

Kohdeteoksissa rakentuu miljöö, jossa yhdistyy sekä lukijan omasta luonnollisesta ympäristöstä tutut skeemat että kauhugenren traditiosta tutut skeemat. Kummankin teoksen miljööstä on osoitettavissa kohosteinen paikka, joka profiloituu kauhua herättäväksi paikaksi. Tämän paikan kauhistuttavuutta rakennetaan tuottamalla sinne tietynlaista ilmapiiriä pääasiassa henkilöhahmojen tulkintojen ja reaktioiden kautta. Tilallista immersiota tuotetaan ja kauhua herätetään lukijassa sijoittamalla lukija kerronnallisesti tuohon maisemaan.

Henkilöhahmojen voi tulkita toimivan kohdeteoksissa kahdella tavalla. Toisaalta lukija kokee heitä kohtaan empatiaa ja kauhistuu heidän puolestaan, jolloin korostuu henkilöhahmojen ja lukijan asemien eriarvoisuus. Toisaalta henkilöhahmon ja lukijan tajuntoja voidaan tulkita pyrittävän yhdistämään kerronnan kautta, jolloin korostuu lukijan asettuminen tarinamaailmaan henkilöhahmon kautta. Henkilöhahmon kauhun kokemisen kuvauksessa tulee kuitenkin esiin kokemuksen välittämisen mahdottomuus.