Collective Poetics : Community in the Modern American Short Story Sequence

Abstract

Tutkielmani kategorisoi, analysoi ja tulkitsee kerronnallisia keinoja, joilla kirjallisuus voi tuottaa kokemuksia kollektiivisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Tutkimalla yhteisöjen ja kollektiivisten kokemusten representaatioita yhdysvaltalaisessa modernistisessa kirjallisuustraditiossa selvitän, miten kollektiivisuuden poetiikkaa on tuotettu tietyssä historiallisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. Koska tutkimuskysymykseni on laaja, rajaan työni käsittelemään teoksia, jotka edustavat paikallismodernismin (regional modernism) ja novellisekvenssin (short story sequence) genrejä. Kohdeteokseni kattavat noin sadan vuoden mittaisen ajanjakson modernismin kulta-ajalta, 1900-luvun alkupuoliskolta, aina sen 2000-luvun nykyseuraajiin asti. Kahtena tärkeimpänä kohdeteoksena, ja tämän ajanjakson ääripäinä, toimivat Sherwood Andersonin Winesburg, Ohio (1919) ja Elizabeth Stroutin Olive Kitteridge (2008). Näiden lisäksi analysoin muun muassa William Faulknerin, Katherine Anne Porterin ja John Steinbeckin novellimuotoisia teoksia.

Tutkimukseni sijoittuu teoreettisesti narratologian ja modernismitutkimuksen risteykseen. Tämä teorioiden ja kohdeteosten yhdistelmä pyrkii siirtämään aiemman kirjallisuudentutkimuksen painopisteitä sellaisiin aiheisiin, jotka ovat aiemmin jääneet tutkimuksellisesti marginaaliin. Modernismitutkimus on perinteisesti painottanut kaupunkikuvauksia paikallismodernismin maaseutukuvausten kustannuksella, kun taas kysymykset kollektiivisuudesta ja novelliteoriasta ovat kulkeneet paljon suositumpien aiheiden, kuten yksilökuvausten ja romaanitutkimuksen, jäljessä.

Narratologiassakin kysymykset yhteisöllisistä äänistä ja kollektiivisuuden kuvauksista ovat nousseet esiin vasta viime vuosien aikana kognitiivisen narratologian uusien mieli-käsitysten myötä. Vaikka nykykognitiotieteistä ammentava kognitiivinen narratologia onkin tuottanut mielenkiintoisia väitteitä ajattelumme sosiaalisesta ja ruumiillisesta olemuksesta, kohdeteokseni kyseenalaistavat tällaisten käsitysten epähistoriallisuutta ja universaalisuutta. Vaikka narratologia, sekä klassisessa että jälkiklassisessa muodossaan, toimii tutkimukseni tärkeimpänä teoreettisena viitekehyksenä, on teorian ja kohdeteosteni tulkinnan välinen suhde jännitteinen. Työkalupakkina toimimisen sijaan narratologia onkin yksi tutkimukseni kohteista, jota pyrin muokkaamaan diakroniseen ja kontekstualisoivaan suuntaan.

Ehdotan kollektiivisuuden poetiikan tutkimiseen kolmea tasoa: fiktiiviset mielet, henkilöhahmot ja kerronnalliset hierarkiat. Osoitan muun muassa, että sosiaalinen mieli voi toimia taiteellisena ja fiktiivisenä keinona tuottaa illuusio kollektiivisuudesta, ja että yksittäiset henkilöhahmot voivat yhdistää kyläyhteisöjä toimimalla suullisen tarinankerronnan kohteina ja tuottajina. Samalla tutkimukseni haastaa perinteisen käsityksen autoritäärisen ja kaikkitietävän kerronnan katoamisesta modernismissa ja tuo esiin, miten paikallismodernismi ottaa osaa ideologisiin keskusteluihin amerikkalaisuudesta, ja paljastaa yhdysvaltalaisten paikallisyhteisöjen sukupuolittuneet ja rodullistuneet jakautumiset.