Zebrafish Model for Studying the Disease Spectrum of Tuberculosis
Hammarén, Milka (2017)
Hammarén, Milka
Tampere University Press
2017
Kokeellinen immunologia - Experimental immunology
Lääketieteen ja biotieteiden tiedekunta - Faculty of Medicine and Life Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-12-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0603-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0603-8
Tiivistelmä
Tuberkuloosi on yksi maailman tappavimmista infektioista: vuosittain 1,8 miljoonaa ihmistä kuolee Mycobacterium tuberculosis -bakteerin aiheuttamaan tautiin. Tuberkuloosibakteerin aiheuttama tautikirjo on laaja, ja bakteerille altistuminen voi johtaa akuuttiin infektioon tai latenttiin eli oireettomaan tautiin, joka saattaa aiheuttaa vakavan taudin jopa vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen. Mykobakteerien pitkälle kehittyneet virulenssimekanismit estävät ja muovaavat isäntäeliön puolustusjärjestelmän toimintaa, mikä mahdollistaa mykobakteerien selviytymisen elimistössä. Nykyisen tuberkuloosirokotteen heikon tehon ja turvallisuusongelmien vuoksi rokote on poistettu suomalaisesta rokoteohjelmasta, ja lisääntyvä antibioottiresistenssi hankaloittaa taudin hoitoa yhä enenevissä määrin. Uusien, tehokkaampien rokotteiden ja hoitomuotojen kehittämiseen tarvitaan yksityiskohtaista tietoa taudilta suojaavien immuunivasteiden luonteesta.
Suuri osa mykobakteeri-infektioiden patogeneesin yksityiskohdista on selvitetty soluviljelymalleja käyttäen. Koska bakteerin ja eri tyyppisten isäntäsolujen yhteispeli vaikuttaa infektion kulkuun monimutkaisella tavalla, laajempien tutkimuskysymysten selvittelyyn tarvitaan eläinmalleja. Tätä väitöstutkimusta varten olen kehittänyt metodiikkaa, joka hyödyntää aikuisen seeprakalan (Danio rerio) ja Mycobacterium marinum -infektion uudenlaisena ihmisen tuberkuloosimallina. M. marinum on luontainen kalapatogeeni, joka on läheistä sukua M. tuberculosis -bakteerille. M. marinumia on käytetty menestyksekkäästi seeprakalan poikasmallissa mykobakteerien ja synnynnäisen immuniteetin solujen välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen. Koska hankinnaisen immuniteetin tiedetään vaikuttavan keskeisesti tuberkuloosin patogeneesiin, tässä väitöstutkimuksessa käytettiin aikuisia kaloja, joilla nämäkin mekanismit ovat pitkälle kehittyneet.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että suuren M. marinum -annoksen (n. 2000 bakteeria) injektointi aiheutti vakavan taudin suurelle osalle kaloista ensimmäisten viikkojen aikana. Pienen annoksen infektio (<100 bakteeria) sen sijaan aiheutti ihmisen luonnolliselle tuberkuloosi-infektiolle tyypillisen laajan tautikirjon, jossa n. 10 % kykeni välttämään infektion, n. 10 % sai aktiivisen primääri-infektion, n. 65 % kehitti latentin infektion ja n.15 % itsekseen uudelleen aktivoituneen taudin latentin vaiheen jälkeen. Matalan annoksen infektio oli suurimmalla osalla kaloista oireeton koko 8 kuukauden seurantajakson ajan. Latenttia infektiota kantavista kaloista pystyttiin todentamaan uinuvia mykobakteereja sekä qPCR:n että tässä tutkimuksessa kehitetyn maljausmenetelmän avulla. Latentin infektion aktivaatio voitiin aiheuttaa kokeellisesti poistamalla lymfosyyttejä gammasäteilytysmenetelmällä.
Lymfosyyttien poistamisen aiheuttama latentin taudin aktivaatio oli yksi osoitus näiden solujen tärkeydestä kalan M. marinum -infektiossa. Hankinnaisen immuniteetin tärkeys varmistui kokeissa, joissa matalan annoksen M. marinum -infektio aiheutti lymfosyyttipuutteisille rag1 (-/-) -kaloille vakavan taudin. Verrattuna villityypin kaloihin, rag1-mutanttien infektiossa bakteerimäärät kasvoivat korkeammiksi, uinuvia bakteereja oli vähemmän ja kalojen kuolleisuus oli korkeampi.
Tarkoituksiimme sopiviksi kehittämieni qPCR:ään perustuvien menetelmien avulla oli mahdollista mitata mykobakteerien määrää, kalan immuunivastetta ja mykobakteerin uinumista samasta yksilöstä ja etsiä yhteyksiä immuunivasteen ja mykobakteerien kasvun välillä. Itsestään uudelleen aktivoituneeseen infektioon liittyi T-solujen kokonaismäärän kasvu. Erityisesti säätelevään auttaja-T-soluvasteeseen liittyvän foxp3:n tuotto lisääntyi. Säätelevien T-soluvasteiden merkitys ihmisen latentin tuberkuloosin aktivaatiolle on mielenkiintoinen tulevaisuuden tutkimusaihe. Oireettomassa populaatiossa korkea T-solujen kokonaismäärä oli yhteydessä isännän kykyyn rajoittaa mykobakteerien kasvua. Korkea mykobakteerimäärä oli yhteydessä matalaan tyypin 2 auttaja-T-soluvasteeseen (Th2). Th2-vaste oli matala myös uudelleenaktivoituneessa taudissa. Ihmisen tuberkuloosidiagnostiikassa ja rokotteiden kehityksessä on tähän asti korostettu Th1-vasteita. Olisi syytä tutkia, voisiko Th2-vasteita mitata ihmisen verinäytteistä latentin taudin aktivoitumisriskin arvioimiseksi. Th2-vasteiden mahdollista hyödyllisyyttä tuberkuloosirokotteissa olisi myös hyvä arvioida uudelleen.
Seeprakalamallissa testattiin myös immuunivastetta muokkaavia aineita, joita injektoitiin kaloihin ennen infektointia. Tarkoituksena oli löytää käsittely, joka aktivoisi immuunivastetta tuhoamaan mykobakteereja tehokkaammin. Lämpötapetun Listeria monocytogenes -bakteerin injektointi päivää ennen matalan annoksen M. marinum -infektiota laski mykobakteerien määrää sekä lisäsi infektoitumiselta suojautuneiden kalojen osuutta. Käsittely suojasi myös lymfosyyttipuutteisia rag1 (-/-) -kaloja. Käsittely aiheutti tuumorinnekroositekijä alfaa (Tnfα) sekä typpioksidisyntaasi 2b:ä (Nos2b) koodaavien geenien ilmentymisen lisääntymistä ja superoksididismutaasi 2:a (Sod2) koodaavan geenin ilmentymisen vähenemistä, mikä viittaa solunsisäisten tappomekanismien tehostumiseen. Löydökset ovat tärkeitä uudentyyppisten, isännän immuunivasteita ohjailevien hoitomuotojen kehittämisen kannalta.
Aikuisen seeprakalan M. marinum infektio on yksinkertainen ja käyttökelpoinen malli, jossa voidaan tutkia tuberkuloosin tautikirjoa. Seeprakalassa kehittyy latentti infektio, jossa nähdään myös uinuvia mykobakteereja. Se on lupaava in vivo -malli, jossa voitaisiin tutkia aivan uudenlaisia, latenssia ja uudelleenaktivaatiota estäviä rokotteita sekä etsiä uinuviin bakteereihin tehoavia hoitomuotoja. Tässä työssä kehitetyllä herkällä qPCR-menetelmällä voidaan havaita sekä aktiiviset että uinuvat mykobakteerit seeprakalan kaikista kudoksista. Seeprakalan M. marinum -infektio on näin ollen verraton työkalu tuberkuloosi-infektion sterilointiin tähtäävien hoitomuotojen kehittämiseen.
Suuri osa mykobakteeri-infektioiden patogeneesin yksityiskohdista on selvitetty soluviljelymalleja käyttäen. Koska bakteerin ja eri tyyppisten isäntäsolujen yhteispeli vaikuttaa infektion kulkuun monimutkaisella tavalla, laajempien tutkimuskysymysten selvittelyyn tarvitaan eläinmalleja. Tätä väitöstutkimusta varten olen kehittänyt metodiikkaa, joka hyödyntää aikuisen seeprakalan (Danio rerio) ja Mycobacterium marinum -infektion uudenlaisena ihmisen tuberkuloosimallina. M. marinum on luontainen kalapatogeeni, joka on läheistä sukua M. tuberculosis -bakteerille. M. marinumia on käytetty menestyksekkäästi seeprakalan poikasmallissa mykobakteerien ja synnynnäisen immuniteetin solujen välisen vuorovaikutuksen tutkimiseen. Koska hankinnaisen immuniteetin tiedetään vaikuttavan keskeisesti tuberkuloosin patogeneesiin, tässä väitöstutkimuksessa käytettiin aikuisia kaloja, joilla nämäkin mekanismit ovat pitkälle kehittyneet.
Tässä väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että suuren M. marinum -annoksen (n. 2000 bakteeria) injektointi aiheutti vakavan taudin suurelle osalle kaloista ensimmäisten viikkojen aikana. Pienen annoksen infektio (<100 bakteeria) sen sijaan aiheutti ihmisen luonnolliselle tuberkuloosi-infektiolle tyypillisen laajan tautikirjon, jossa n. 10 % kykeni välttämään infektion, n. 10 % sai aktiivisen primääri-infektion, n. 65 % kehitti latentin infektion ja n.15 % itsekseen uudelleen aktivoituneen taudin latentin vaiheen jälkeen. Matalan annoksen infektio oli suurimmalla osalla kaloista oireeton koko 8 kuukauden seurantajakson ajan. Latenttia infektiota kantavista kaloista pystyttiin todentamaan uinuvia mykobakteereja sekä qPCR:n että tässä tutkimuksessa kehitetyn maljausmenetelmän avulla. Latentin infektion aktivaatio voitiin aiheuttaa kokeellisesti poistamalla lymfosyyttejä gammasäteilytysmenetelmällä.
Lymfosyyttien poistamisen aiheuttama latentin taudin aktivaatio oli yksi osoitus näiden solujen tärkeydestä kalan M. marinum -infektiossa. Hankinnaisen immuniteetin tärkeys varmistui kokeissa, joissa matalan annoksen M. marinum -infektio aiheutti lymfosyyttipuutteisille rag1 (-/-) -kaloille vakavan taudin. Verrattuna villityypin kaloihin, rag1-mutanttien infektiossa bakteerimäärät kasvoivat korkeammiksi, uinuvia bakteereja oli vähemmän ja kalojen kuolleisuus oli korkeampi.
Tarkoituksiimme sopiviksi kehittämieni qPCR:ään perustuvien menetelmien avulla oli mahdollista mitata mykobakteerien määrää, kalan immuunivastetta ja mykobakteerin uinumista samasta yksilöstä ja etsiä yhteyksiä immuunivasteen ja mykobakteerien kasvun välillä. Itsestään uudelleen aktivoituneeseen infektioon liittyi T-solujen kokonaismäärän kasvu. Erityisesti säätelevään auttaja-T-soluvasteeseen liittyvän foxp3:n tuotto lisääntyi. Säätelevien T-soluvasteiden merkitys ihmisen latentin tuberkuloosin aktivaatiolle on mielenkiintoinen tulevaisuuden tutkimusaihe. Oireettomassa populaatiossa korkea T-solujen kokonaismäärä oli yhteydessä isännän kykyyn rajoittaa mykobakteerien kasvua. Korkea mykobakteerimäärä oli yhteydessä matalaan tyypin 2 auttaja-T-soluvasteeseen (Th2). Th2-vaste oli matala myös uudelleenaktivoituneessa taudissa. Ihmisen tuberkuloosidiagnostiikassa ja rokotteiden kehityksessä on tähän asti korostettu Th1-vasteita. Olisi syytä tutkia, voisiko Th2-vasteita mitata ihmisen verinäytteistä latentin taudin aktivoitumisriskin arvioimiseksi. Th2-vasteiden mahdollista hyödyllisyyttä tuberkuloosirokotteissa olisi myös hyvä arvioida uudelleen.
Seeprakalamallissa testattiin myös immuunivastetta muokkaavia aineita, joita injektoitiin kaloihin ennen infektointia. Tarkoituksena oli löytää käsittely, joka aktivoisi immuunivastetta tuhoamaan mykobakteereja tehokkaammin. Lämpötapetun Listeria monocytogenes -bakteerin injektointi päivää ennen matalan annoksen M. marinum -infektiota laski mykobakteerien määrää sekä lisäsi infektoitumiselta suojautuneiden kalojen osuutta. Käsittely suojasi myös lymfosyyttipuutteisia rag1 (-/-) -kaloja. Käsittely aiheutti tuumorinnekroositekijä alfaa (Tnfα) sekä typpioksidisyntaasi 2b:ä (Nos2b) koodaavien geenien ilmentymisen lisääntymistä ja superoksididismutaasi 2:a (Sod2) koodaavan geenin ilmentymisen vähenemistä, mikä viittaa solunsisäisten tappomekanismien tehostumiseen. Löydökset ovat tärkeitä uudentyyppisten, isännän immuunivasteita ohjailevien hoitomuotojen kehittämisen kannalta.
Aikuisen seeprakalan M. marinum infektio on yksinkertainen ja käyttökelpoinen malli, jossa voidaan tutkia tuberkuloosin tautikirjoa. Seeprakalassa kehittyy latentti infektio, jossa nähdään myös uinuvia mykobakteereja. Se on lupaava in vivo -malli, jossa voitaisiin tutkia aivan uudenlaisia, latenssia ja uudelleenaktivaatiota estäviä rokotteita sekä etsiä uinuviin bakteereihin tehoavia hoitomuotoja. Tässä työssä kehitetyllä herkällä qPCR-menetelmällä voidaan havaita sekä aktiiviset että uinuvat mykobakteerit seeprakalan kaikista kudoksista. Seeprakalan M. marinum -infektio on näin ollen verraton työkalu tuberkuloosi-infektion sterilointiin tähtäävien hoitomuotojen kehittämiseen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4963]