Ilo hoitotyön ammatin opiskelussa ammatillisen kasvun voimavarana
Kassara, Heidi (2017)
Tampere University Press
2017
Kasvatustiede - Education
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-12-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0601-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0601-4
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää substantiivinen teoria ilosta hoitotyön ammatin opiskelussa. Empiirisen aineiston avulla etsin vastauksia tutkimuskysymyksiin: 1) Mitkä ovat hoitotyön ammatin opiskelun iloa kuvaavat käsitteet? 2) Miten hoitotyön ammatin opiskelun iloa kuvaavat käsitteet ovat suhteessa toisiinsa? 3) Millainen hoitotyön ammatin opiskelun iloa kuvaava substantiivinen teoria muodostuu näiden käsitteiden ja niiden välisten suhteiden kautta? 4) Millaisia kokemuksia hoitotyön ammatin opiskelijoilla on ilosta opiskelussa? Saadun tiedon avulla voidaan kehittää hoitotyön ammatin opiskelua. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineistoa keräsin haastatteluilla, kyselyillä ja ryhmäkeskusteluilla yhteensä 262:lta hoitotyön ammatin opiskelijalta. Analyysimenetelmänä käytin grounded theory – menetelmää.
Substantiivinen teoria muodostui viidestä kategoriasta ja ydinkategoriasta. Ensimmäiseksi kategoriaksi muodostui ”ilon tuntuminen hoitotyön ammatin opiskelussa”. Ilon tuntuminen kuvattiin hyvänä olona, onnellisuutena ja riemuna. Iloa koettaessa esille nousi myös reaktioita eri puolilla kehoa, hymyä, naurua, ääntelyä tai liikehtimistä. Iloa ja siihen liittyviä tekijöitä kuvattiin tuomalla esiin myös ilon dimension toisen ääripään, ilottomuuden kokemuksia.
Toinen kategoria kuvasi ”ilon syttymistä hoitotyön ammatin opiskelussa”. Opiskelussa iloa tuovia, lisääviä ja sytyttäviä tekijöitä löytyi erityisesti ryhmästä ja yhteisestä toiminnasta syntyvästä yhteenkuulumisen tunteesta, mutta myös tekijöistä, jotka liittyivät varsinaiseen opiskelemiseen ja oppimiseen. Ilon kannalta opetus ja opettaja olivat keskeisellä sijalla, mutta monia iloisia hetkiä tuli myös erilaisissa tilanteissa ja opiskeluympäristöissä. Oppiminen sinänsä ja osaaminen toivat iloa, mutta erityisesti sitä saatiin myönteisestä palautteesta ja onnistumisesta.
Kolmas kategoria kuvasi ”ilon sammumista hoitotyön ammatin opiskelussa”. Iloa vähentävinä ja sammuttavina tekijöinä tuotiin esille ongelmat ryhmässä ja vaikeudet opiskelussa. Ongelmia toivat erityisesti huono ryhmähenki, ihmissuhdeongelmat, jopa kilpailu ja yksinäisyys. Iloa vähensivät kaikenlaiset vaikeudet opiskelussa kuten kiire, ongelmat opetuksen organisoinnissa tai opiskelussa epäonnistuminen. Myös huono opetus tai opettaja saattoi sammuttaa iloa.
Neljäs kategoria ”ilon merkityksen kokeminen” syntyi havainnosta, että ilolla on merkitystä hoitotyön ammatin opiskelussa. Ilo kevensi opiskelua, toi jaksamista ja rentoutta. Ilo opiskelussa liittyi myös stressin laukeamiseen, kun stressi ja kiire loppuivat ja voi rentoutua. Kun oli oikein iloinen, se tuntui kehossa energian lisääntymisenä, energisyytenä, piristymisenä, eloisuutena ja jaksamisena. Ilo toi luottamusta ja virtaa opiskeluun sekä loi yhteenkuuluvaisuutta, mikä kaikki auttoi oppimista. Se myös motivoi, toi mielekkyyttä ja positiivista asennetta opiskeluun sekä kohotti itsetuntoa.
Hoitotyön ammatin opiskelun ilon viides kategoria ”ilojäljestä kasvaminen” kuvasi, millaiset hoitotyön ammatin opiskeluun liittyvät iloa tuovat tapahtumat kasvattivat ja jättivät jälkiä, jotka muistettiin. Tällaisia kasvattavia, iloa tuovia ja jälkiä jättäviä tapahtumia hoitotyön opiskelussa löytyi erityisesti ammatin harjoittelusta. Hoitotyön ammatin opiskelussa oli monia ammattiaineisiin liittyviä ilokokemuksia, ”ilohelmiä”, joita opiskelijat pitivät merkittävinä ja iloa tuovina. Usein jo pelkkä pääsy opiskelemaan toi iloa, mutta myös opiskeluaikana oikean ammatinvalinnan varmistuminen ja ammattiin valmistuminen toi iloa.
Tutkimuksen ydinkategoriaksi muodostui ”ilo hoitotyön ammatin opiskelussa ammatillisen kasvun voimavarana”. Tällä tarkoitin sitä, että hoitotyön opiskelija koki opiskelun aikana kasvaneensa ihmisenä ja ammattiin ja että ilo oli hoitotyön ammatin opiskelussa ammatillisen kasvun tuki ja voimavara. Ydinkategoria nousi huomiosta, että ilolla ja iloa sytyttävillä asioilla oli merkitystä niin, että ilo motivoi, auttoi oppimista, lisäsi energiaa ja oli parhaimmillaan kasvattava voimavara. Kun opiskelija koki opiskelussaan ongelmia, niin iloa ei ollut ja silloin ne voivat estää tai hidastaa ammatillista ja ihmisenä kasvua. Mitä suurempi iloa tuova tekijä oli, sitä merkityksellisemmäksi ja kasvattavammaksi se koettiin. Kasvamisena opiskelijat kokivat, että he olivat saavuttaneet jotakin, kasvaneet ihmisenä ja ammattiin ja saaneet itsevarmuutta lisää. Iloa lisäävät tekijät toivat iloa ja ilo kertoi samalla niiden merkityksestä: oli tapahtunut jotain ihanaa ja iloista. Opiskelijat esittivät, että ilo oli ehdottomasti voimavara usein rankankin opiskelun keskellä, koska se auttoi elämässä jaksamista yleensä, toi lisää sisältöä, mielekkyyttä ja potkua elämään, vei elämässä eteenpäin, antoi voimia jaksaa eteenpäin sekä lisäsi tyytyväisyyttä ja luottamusta selviämiseen ja osaamiseen.
Substantiivinen teoria muodostui viidestä kategoriasta ja ydinkategoriasta. Ensimmäiseksi kategoriaksi muodostui ”ilon tuntuminen hoitotyön ammatin opiskelussa”. Ilon tuntuminen kuvattiin hyvänä olona, onnellisuutena ja riemuna. Iloa koettaessa esille nousi myös reaktioita eri puolilla kehoa, hymyä, naurua, ääntelyä tai liikehtimistä. Iloa ja siihen liittyviä tekijöitä kuvattiin tuomalla esiin myös ilon dimension toisen ääripään, ilottomuuden kokemuksia.
Toinen kategoria kuvasi ”ilon syttymistä hoitotyön ammatin opiskelussa”. Opiskelussa iloa tuovia, lisääviä ja sytyttäviä tekijöitä löytyi erityisesti ryhmästä ja yhteisestä toiminnasta syntyvästä yhteenkuulumisen tunteesta, mutta myös tekijöistä, jotka liittyivät varsinaiseen opiskelemiseen ja oppimiseen. Ilon kannalta opetus ja opettaja olivat keskeisellä sijalla, mutta monia iloisia hetkiä tuli myös erilaisissa tilanteissa ja opiskeluympäristöissä. Oppiminen sinänsä ja osaaminen toivat iloa, mutta erityisesti sitä saatiin myönteisestä palautteesta ja onnistumisesta.
Kolmas kategoria kuvasi ”ilon sammumista hoitotyön ammatin opiskelussa”. Iloa vähentävinä ja sammuttavina tekijöinä tuotiin esille ongelmat ryhmässä ja vaikeudet opiskelussa. Ongelmia toivat erityisesti huono ryhmähenki, ihmissuhdeongelmat, jopa kilpailu ja yksinäisyys. Iloa vähensivät kaikenlaiset vaikeudet opiskelussa kuten kiire, ongelmat opetuksen organisoinnissa tai opiskelussa epäonnistuminen. Myös huono opetus tai opettaja saattoi sammuttaa iloa.
Neljäs kategoria ”ilon merkityksen kokeminen” syntyi havainnosta, että ilolla on merkitystä hoitotyön ammatin opiskelussa. Ilo kevensi opiskelua, toi jaksamista ja rentoutta. Ilo opiskelussa liittyi myös stressin laukeamiseen, kun stressi ja kiire loppuivat ja voi rentoutua. Kun oli oikein iloinen, se tuntui kehossa energian lisääntymisenä, energisyytenä, piristymisenä, eloisuutena ja jaksamisena. Ilo toi luottamusta ja virtaa opiskeluun sekä loi yhteenkuuluvaisuutta, mikä kaikki auttoi oppimista. Se myös motivoi, toi mielekkyyttä ja positiivista asennetta opiskeluun sekä kohotti itsetuntoa.
Hoitotyön ammatin opiskelun ilon viides kategoria ”ilojäljestä kasvaminen” kuvasi, millaiset hoitotyön ammatin opiskeluun liittyvät iloa tuovat tapahtumat kasvattivat ja jättivät jälkiä, jotka muistettiin. Tällaisia kasvattavia, iloa tuovia ja jälkiä jättäviä tapahtumia hoitotyön opiskelussa löytyi erityisesti ammatin harjoittelusta. Hoitotyön ammatin opiskelussa oli monia ammattiaineisiin liittyviä ilokokemuksia, ”ilohelmiä”, joita opiskelijat pitivät merkittävinä ja iloa tuovina. Usein jo pelkkä pääsy opiskelemaan toi iloa, mutta myös opiskeluaikana oikean ammatinvalinnan varmistuminen ja ammattiin valmistuminen toi iloa.
Tutkimuksen ydinkategoriaksi muodostui ”ilo hoitotyön ammatin opiskelussa ammatillisen kasvun voimavarana”. Tällä tarkoitin sitä, että hoitotyön opiskelija koki opiskelun aikana kasvaneensa ihmisenä ja ammattiin ja että ilo oli hoitotyön ammatin opiskelussa ammatillisen kasvun tuki ja voimavara. Ydinkategoria nousi huomiosta, että ilolla ja iloa sytyttävillä asioilla oli merkitystä niin, että ilo motivoi, auttoi oppimista, lisäsi energiaa ja oli parhaimmillaan kasvattava voimavara. Kun opiskelija koki opiskelussaan ongelmia, niin iloa ei ollut ja silloin ne voivat estää tai hidastaa ammatillista ja ihmisenä kasvua. Mitä suurempi iloa tuova tekijä oli, sitä merkityksellisemmäksi ja kasvattavammaksi se koettiin. Kasvamisena opiskelijat kokivat, että he olivat saavuttaneet jotakin, kasvaneet ihmisenä ja ammattiin ja saaneet itsevarmuutta lisää. Iloa lisäävät tekijät toivat iloa ja ilo kertoi samalla niiden merkityksestä: oli tapahtunut jotain ihanaa ja iloista. Opiskelijat esittivät, että ilo oli ehdottomasti voimavara usein rankankin opiskelun keskellä, koska se auttoi elämässä jaksamista yleensä, toi lisää sisältöä, mielekkyyttä ja potkua elämään, vei elämässä eteenpäin, antoi voimia jaksaa eteenpäin sekä lisäsi tyytyväisyyttä ja luottamusta selviämiseen ja osaamiseen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4981]