Tilaa nuorille! : nuorten osallistaminen kirjaston asiakastilojen kehittämiseen
Muhonen, Heli (2017)
Muhonen, Heli
2017
Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Information Studies and Interactive Media
Viestintätieteiden tiedekunta - Faculty of Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-11-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201711062686

Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kirjastotiloja ja nuorten osallistamista tilojen kehittämiseen. Tutkimuksessa pyritään saamaan vastauksia siihen, millaisia asioita nuoret arvostavat kirjastotilassa ja mistä ominaisuuksista hyvä nuorten kirjastotila rakentuu. Vuoden 2017 alussa uudistuneen kirjastolain mukaan yksi yleisen kirjaston tehtävistä on tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Nuorisolaki edellyttää puolestaan julkisia toimijoita panostamaan nuorten kuulemiseen heitä koskevien palvelujen kehittämisessä.
Tutkimus toteutettiin Kuopion kaupunginkirjastossa, jossa tutkimustuloksia hyödynnetään lähitulevaisuudessa nuorille suunnattujen tilojen kehittämisessä. Tutkimuskysymykset koskevat sitä, millaisia tiloja ja toimintoja nuoret toivovat kirjastoon. Tutkimuksen teoriaosuudessa tarkastellaan nuorten kirjastotiloja yleisissä kirjastoissa, kirjastoa julkisena tilana ja nuoria kirjaston merkittävänä asiakasryhmänä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että nuorten kirjastotilan tulisi palvella samanaikaisesti useita eri funktioita, ja tilojen suunnitteleminen tulisi aina toteuttaa yhdessä nuorten kanssa. Kirjasto on tärkeä osa monen nuoren kasvuympäristöä, joten nuorille tulisi tarjota heidän tarpeidensa mukaisia tiloja heitä aidosti kuunnellen.
Kyseessä on laadullinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on teemahaastattelu, joka toteutettiin neljänä ryhmähaastatteluna 7. luokkalaisille nuorille. Haastattelujen ohessa suoritettiin muutamia työpajamaisia tehtäviä, jotka rikastuttivat haastatteluaineistoa. Tutkimusaineisto litteroitiin, teemoiteltiin ja pelkistettiin analyysia varten. Aineiston teemoittelussa hyödynnettiin teemahaastattelun runkoa. Analyysissä panostettiin pelkistysten ohella huolelliseen alkuperäisen haastatteluaineiston lukemiseen ja syvälliseen ymmärtämiseen.
Tutkimuksen perusteella nuoret arvostavat eniten kirjastotilaa, jossa on hyvä energia ja rento tunnelma. Tilassa tulisi olla jännittäviä yksityiskohtia, pehmeitä ja muokattavia kalusteita sekä riittävästi ajanmukaista teknologiaa. Nuoret esittivät runsaasti toiveita myös rauhallisesta tilasta. Tämän tutkimuksen perusteella nuoret kaipaavatkin sekä aktiivista että rauhallista tilaa, joihin molempiin he liittivät ajatuksen muiden nuorten parissa olemisesta.