Kertomuksia 3-5-vuotiaiden myötätuntoteoista

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kerättyjen myötätuntotekokertomusten avulla, minkälaisia ovat tyypilliset 3-5-vuotiaiden myötätuntotekoihin liittyvät kertomukset ja minkälaisia puolestaan ovat tyypillisestä poikkeavat kertomukset myötätuntoteoista. Tutkimuksen avulla lisättiin ymmärrystä siitä, millaisissa tilanteissa myötätuntotekoja esiintyy, mistä toisen avun tarve havaitaan, mitä ovat konkreettiset myötätuntoteot ja mikä on aikuisen rooli myötätuntotekokertomuksissa.

Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi myötätunto ja sen rakentuminen. Myötätuntoa tarkasteltiin yksilön ominaisuutena sekä osana prososiaalista käyttäytymistä. Pääpaino suuntautui kuitenkin myötätunnon toiminnalliseen näkökulmaan. Siinä myötätuntoa tarkasteltiin kolmivaiheisena prosessina, johon kuuluvat havainnointi toisen avun tarpeesta, empatian tunteminen ja empatiaa seuraava konkreettinen teko toisen kärsimyksen lieventämiseksi. Myötätuntotekoina tässä tutkimuksessa toimivat auttaminen, lohduttaminen, jakaminen ja mukaan ottaminen.

Tutkimuksen metodologisena näkökulmana käytettiin kerronnallisuutta, pohjautuen sosiokonstruktivistiseen viitekehykseen. Myötätunnon toiminnallisuus yhdistettynä kerronnalliseen metodologiaan, muodosti tässä tutkimuksessa myötätuntokertomusten ytimen. Kertomukset kerättiin haastattelemalla neljää lastentarhanopettajaa, jotka olivat kukin omissa tiimeissään havainnoineet lasten myötätuntotekoja noin kuukauden ajan. Lopullinen aineisto muodostui tiimien tekemistä havainnoista, jotka täydennettiin kokonaisiksi ja kattaviksi myötätuntotekokertomuksiksi haastattelujen avulla. Aineistoksi kertyi 51 kertomusta eli narratiivia lasten myötätuntoteoista. Narratiivit analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että tyypillisissä myötätuntokertomuksissa tekoina olivat auttaminen ja lohduttaminen yhdessä aikuisen kanssa tai yksin. Tyypillinen kertomus tapahtui vapaan leikin, ulkoilun, ruokailun tai pukeutumistilanteen aikana. Toisen kärsimys havaittiin tyypillisesti toisen lapsen itkusta tai kovasta ponnistelusta jotain asiaa kohtaan. Epätyypillisiä myötätuntotekoja olivat jakaminen ja mukaan ottaminen. Epätyypillistä oli havaita toisen kärsimys pelkästään havainnoimalla toisen kehonkieltä. Aikuisen palaaminen myötätuntotekoon oli epätyypillistä ja sitä esiintyi vain harvoissa kertomuksissa. Yksikään kertomus ei tapahtunut aikuisen ohjaaman toiminnan aikana ja epätyypillistä oli myös se, että kertomus tapahtui siirtymätilanteessa. Lapsi toi vain harvoin sanallisesti omat vastaavat kokemuksensa esille, kuin mitä avuntarvitsija koki. Aikuisen antama positiivinen palaute myötätuntoteoista oli vaihtelevaa.