Oikeus perheenyhdistämiseen : Euroopan ihmisoikeussopimus valtion velvoitteiden määrittäjänä
Virtanen, Niina (2017)
2017
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Administrative Studies
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-09-21
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201709222466
http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201709222466
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajien oikeutta perheenyhdistämiseen kansainvälisten ihmisoikeussopimusten näkökulmasta. Tutkimus keskittyy erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja sen 8 artiklaan, jossa määritellään oikeus perhe-elämän suojaan. Keskeisenä tavoitteena on määritellä ne kansainväliset velvoitteet, jotka valtion tulee ottaa huomioon sen käsitellessä perheenyhdistämistä koskevia oleskelulupahakemuksia. Tutkimus on metodiltaan oikeusdogmaattinen, ja aihetta lähestytään ihmisoikeusnäkökulmasta.
Oikeutta perhe-elämän suojaan tarkastellaan systemaattisesti eri oikeuslähteiden avulla ja pyritään osoittamaan, kuinka perheenyhdistäminen kuuluu määritelmällisesti kyseiseen oikeuteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä tutkimalla voidaan määritellä ne rajoitusperusteet, joiden puitteissa valtio voi harkintamarginaaliinsa vedoten rajoittaa yksilön oikeutta perhe-elämän suojaan. Toisaalta oikeuskäytännön perusteella on mahdollista muodostaa myös kriteeristö, jolla ihmisoikeustuomioistuin arvioi valtion rajoitusten hyväksyttävyyttä. Olennainen hyväksyttävyyttä määrittävä tekijä vaikuttaisi olevan rajoituksen oikeasuhtaisuus suhteessa rajoituksella tavoiteltuun päämäärään.
Tähän niin sanottuun suhteellisuustestiin perehtymällä on ollut mahdollista muodostaa käsitys niistä osatekijöistä, jotka saattavat luoda valtiolle positiivisen velvoitteen mahdollistaa perheenyhdistäminen alueellaan. Yhtenä oleellisimpana valtiota sitovana ihmisoikeusvelvoitteena voidaan pitää ainakin lapsen edun huomioimista perheenyhdistämispäätöksissä, joka nousee systemaattisesti esiin valtion intressien ja yksilön oikeuksien välisessä punninnassa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tulisi heijastua myös kansalliseen lainsäädäntöön. Suomen ulkomaalaislaissa perhe-elämän sääntelyä on kuitenkin tiukennettu, kun toimeentuloedellytys on laajennettu koskemaan myös niin sanottuja vanhoja perheitä. Toimeentuloedellytys on vain esimerkki niistä toimista, joilla valtio pyrkii rajoittamaan ulkomaalaisten oleskelua alueellaan vedoten suvereeniin oikeuteensa. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole rajaton, sillä yksilön oikeus yhteiseen perhe-elämää perheenjäsentensä kanssa voi tapauskohtaisesti painaa enemmän kuin valtion etu, jolloin oleskeluluvan hylkääminen voi tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden rikkomusta.
Oikeutta perhe-elämän suojaan tarkastellaan systemaattisesti eri oikeuslähteiden avulla ja pyritään osoittamaan, kuinka perheenyhdistäminen kuuluu määritelmällisesti kyseiseen oikeuteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä tutkimalla voidaan määritellä ne rajoitusperusteet, joiden puitteissa valtio voi harkintamarginaaliinsa vedoten rajoittaa yksilön oikeutta perhe-elämän suojaan. Toisaalta oikeuskäytännön perusteella on mahdollista muodostaa myös kriteeristö, jolla ihmisoikeustuomioistuin arvioi valtion rajoitusten hyväksyttävyyttä. Olennainen hyväksyttävyyttä määrittävä tekijä vaikuttaisi olevan rajoituksen oikeasuhtaisuus suhteessa rajoituksella tavoiteltuun päämäärään.
Tähän niin sanottuun suhteellisuustestiin perehtymällä on ollut mahdollista muodostaa käsitys niistä osatekijöistä, jotka saattavat luoda valtiolle positiivisen velvoitteen mahdollistaa perheenyhdistäminen alueellaan. Yhtenä oleellisimpana valtiota sitovana ihmisoikeusvelvoitteena voidaan pitää ainakin lapsen edun huomioimista perheenyhdistämispäätöksissä, joka nousee systemaattisesti esiin valtion intressien ja yksilön oikeuksien välisessä punninnassa.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan tulisi heijastua myös kansalliseen lainsäädäntöön. Suomen ulkomaalaislaissa perhe-elämän sääntelyä on kuitenkin tiukennettu, kun toimeentuloedellytys on laajennettu koskemaan myös niin sanottuja vanhoja perheitä. Toimeentuloedellytys on vain esimerkki niistä toimista, joilla valtio pyrkii rajoittamaan ulkomaalaisten oleskelua alueellaan vedoten suvereeniin oikeuteensa. Tämä oikeus ei kuitenkaan ole rajaton, sillä yksilön oikeus yhteiseen perhe-elämää perheenjäsentensä kanssa voi tapauskohtaisesti painaa enemmän kuin valtion etu, jolloin oleskeluluvan hylkääminen voi tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden rikkomusta.