Monitoiminnallisuus uudenlaisen kaupunkiluonnon mahdollistajana : Tampereen Vuoreksen Keskuspuiston suunnitteluprosessin valinnat ja käännekohdat

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee Vuoreksen Keskuspuiston suunnitteluhanketta suunnitteluprosessissa ilmenneiden käännekohtien ja tehtyjen valintojen sekä suunnittelussa tapahtuvan tiedonmuodostuksen kautta. Tutkimuksessa selvitetään, minkälaisia käytänteitä Keskuspuiston suunnittelussa on ilmennyt ja miten ne ovat ohjanneet puiston toteutusta.

Kaupunkien viheralueet nähdään usein yksinkertaisina virkistyspuistoina, mutta usein niissä yhdistyy samalla maankäytön varauksella aina joitakin ekosysteemipalveluiden mahdollistamia ominaisuuksia. Kaupunkien viheralueita on kuitenkin mahdollista suunnitella tavalla, joka tarkoituksenmukaisesti yhdistää eri toiminnallisia ominaisuuksia muodostaen monitoiminnallisia viheralueita, joista Keskuspuisto on hyvä esimerkki. Vuoreksen Keskuspuistossa yhdistyy asuinalueen hulevesien luonnonmukainen hallinta osana puiston virkistyskäyttöä ja maisemallisia ominaisuuksia.

Tämä tutkimus on tapaustutkimus Keskuspuiston suunnitteluhankkeesta, ja se on toteutettu haastattelemalla kuutta asiantuntijaa, jotka ovat osallistuneet Keskuspuiston suunnitteluun. Haastateltavien joukossa on ollut toimijoita eri alan asiantuntijoista, koska monitoiminnallisten viheralueiden suunnittelu perustuu useiden eri asiantuntijoiden sovitettuun yhteistyöhön. Lisäksi tausta-aineistona on käytetty myös Keskuspuiston suunnitteludokumentteja.

Keskuspuisto on toteutettu erillisprojektin alaisuudessa, joka on koko Vuoreksen asuinalueen suunnittelussa näyttäytynyt erilaisten kokeilujen ja rohkeiden suunnittelupäätösten mahdollistajana. Keskuspuisto on esimerkki uudenlaisesta viherympäristön tuottamisesta, jossa yhdistyvät tekniset- ja ekologiset ominaisuudet perinteiseen kaupunkipuistoon. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että uudenlaisen monitoiminnallisen viheralueen suunnittelussa eri ominaisuudet eivät ole keskenään maankäytön tilanvarauksesta ja suunnittelussa annetuista arvoista kamppailevia kokonaisuuksia. Ne voidaan liittää keskenään yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa ne mahdollistavat ja parhaimmillaan myös korostavat toistensa piirteitä. Tämä kuitenkin vaatii uusien suunnittelukäytäntöjen muodostumista osaksi jo vakiintuneiden käytäntöjen rinnalle.