Rauhanvälitys YK:ssa tie kohti normatiivisuutta? : Tutkimus Suomen normiyrittäjyydestä ja kansainvälisestä normimuutoksesta
Hytönen, Tiia (2017)
Hytönen, Tiia
2017
Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Politics
Johtamiskorkeakoulu - Faculty of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-07-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201708032243
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201708032243
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen rauhanvälityksen normatiivista vahvistumista Yhdistyneissä kansakunnissa (YK) vuosien 2008-2016 välisenä aikana. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavalla rauhanvälityksessä tapahtunutta normatiivista muutosta voidaan selittää Suomen harjoittaman normiyrittäjyyden avulla.
Kansainvälisten suhteiden konstruktivistisen ajattelun mukaan normeista muodostuva normatiivinen rakenne määrittelee kansainvälisen järjestelmän jäsenten jaettua ymmärrystä siitä, millaista on hyväksyttävä käyttäytyminen. Ideoiden ja normien muuttuessa myös käyttäytymistä ohjaava normatiivinen rakenne muuttuu. Tieteenalan parissa on käyty paljon keskustelua siitä, miten nämä uudet normit syntyvät, kehittyvät ja vakiintuvat osaksi kansainvälisten suhteiden käytäntöjä. Tässä tutkielmassa analysoin normimuutosta normiyrittäjän edistämänä kolmivaiheisena prosessina, joka koostuu normin rakentumisesta, normin leviämisestä ja normin institutionalisoitumisesta. Normimuutoksen kohteena on rauhanvälitysnormin kehittyminen YK:ssa, jota analysoin Suomen harjoittaman rauhanvälityspolitiikan kautta.
Suomi on viime vuosina vahvistanut omaa rauhanvälitysprofiiliaan ja keskittynyt erityisesti rauhanvälityksen normatiivisen pohjan kehittämiseen kansainvälisissä järjestöissä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu ruotsalaisen Annika Björkdahlin näkemyksiin normiyrittäjyyden tarjoamista vaikutusmahdollisuuksista materiaalisilta voimavaroiltaan heikoille Pohjoismaille. Tutkimuksen analyysi on toteutettu teorialähtöisenä sisällönanalyysinä, jonka analyysirunko määrittyy Björkdahlin hahmottelemista normimuutoksen kolmesta vaiheesta ja jokaista vaihetta määrittävistä normiyrittäjän strategioista. Tutkimusaineistona toimivat Suomen ulkoasiainhallinnon YK- ja rauhanvälitysdokumentit, Suomen kansalliset puheenvuorot YK:n turvallisuusneuvostossa ja yleiskokouksessa sekä rauhanvälityksen ystäväryhmän dokumentit. Lisäksi aineisto sisältää YK:n päätöslauselmia ja raportteja. Tutkimus ottaa myös kantaa siihen, millaisena pienen valtion ulkopoliittisena strategiana normiyrittäjyys näyttäytyy.
Tutkimuksen perusteella normin rakentuminen Suomen ulkopoliittisissa dokumenteissa määrittyy rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan muodostaman jatkumon kautta, minkä lisäksi suomalaisten rauhanvälittäjien ja kansalaisjärjestön kokemus luo kytköksen rauhanvälityksen ja suomalaisen iden-titeetin välille. Rauhanvälitys nähdään välineenä Suomen kansainvälisen maineen parantamiseksi ja sen uskottavuutta on lisätty myös erilaisten moraalisten argumenttien avulla. Normin leviämistä YK:ssa voidaan kuvata prognostisen ja motivoivan kehystämisen kautta. Suomi on määritellyt rauhanvälitystä tehokkaana konfliktien ennaltaehkäisyn ja ratkaisun välineenä sekä korostanut naisten ja uskonnollisten rauhantekijöiden roolia rauhanprosesseissa pyrkien näin kuvaamaan sitä, keitä rauhanvälitykseen tulisi osallistua. Normin houkuttelevuutta on myös pyritty lisäämään vetoamalla rauhanvälityksen muodostumiseen YK:n arvojen ja peruskirjan vaatimusten kautta sekä käyttämällä kustannustehokkaita ja rauhanvälityksen ihmishenkiä säästäviä argumentteja.
Suomi on tukenut rauhanvälityksen institutionalisoitumista pitämällä retorisen tuen ja aloitteiden avulla rauhanvälityksen teemoja aktiivisesti esillä YK:ssa eri asiayhteyksissä. Erityisesti rauhanvälityksen ystäväryhmän kautta tehtyä työtä rauhanvälityksen päätöslauselmien hyväksymiseksi voidaan pitää vahvana osoituksena normin institutionalisoitumisen tuesta. Suomen normiyrittäjyyttä tarkastelemalla on näin voitu muodostaa yksi tulkinta siitä, mitkä tekijät ja millainen prosessi normin vahvistumisen taustalla vaikuttavat.
Kansainvälisten suhteiden konstruktivistisen ajattelun mukaan normeista muodostuva normatiivinen rakenne määrittelee kansainvälisen järjestelmän jäsenten jaettua ymmärrystä siitä, millaista on hyväksyttävä käyttäytyminen. Ideoiden ja normien muuttuessa myös käyttäytymistä ohjaava normatiivinen rakenne muuttuu. Tieteenalan parissa on käyty paljon keskustelua siitä, miten nämä uudet normit syntyvät, kehittyvät ja vakiintuvat osaksi kansainvälisten suhteiden käytäntöjä. Tässä tutkielmassa analysoin normimuutosta normiyrittäjän edistämänä kolmivaiheisena prosessina, joka koostuu normin rakentumisesta, normin leviämisestä ja normin institutionalisoitumisesta. Normimuutoksen kohteena on rauhanvälitysnormin kehittyminen YK:ssa, jota analysoin Suomen harjoittaman rauhanvälityspolitiikan kautta.
Suomi on viime vuosina vahvistanut omaa rauhanvälitysprofiiliaan ja keskittynyt erityisesti rauhanvälityksen normatiivisen pohjan kehittämiseen kansainvälisissä järjestöissä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu ruotsalaisen Annika Björkdahlin näkemyksiin normiyrittäjyyden tarjoamista vaikutusmahdollisuuksista materiaalisilta voimavaroiltaan heikoille Pohjoismaille. Tutkimuksen analyysi on toteutettu teorialähtöisenä sisällönanalyysinä, jonka analyysirunko määrittyy Björkdahlin hahmottelemista normimuutoksen kolmesta vaiheesta ja jokaista vaihetta määrittävistä normiyrittäjän strategioista. Tutkimusaineistona toimivat Suomen ulkoasiainhallinnon YK- ja rauhanvälitysdokumentit, Suomen kansalliset puheenvuorot YK:n turvallisuusneuvostossa ja yleiskokouksessa sekä rauhanvälityksen ystäväryhmän dokumentit. Lisäksi aineisto sisältää YK:n päätöslauselmia ja raportteja. Tutkimus ottaa myös kantaa siihen, millaisena pienen valtion ulkopoliittisena strategiana normiyrittäjyys näyttäytyy.
Tutkimuksen perusteella normin rakentuminen Suomen ulkopoliittisissa dokumenteissa määrittyy rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan muodostaman jatkumon kautta, minkä lisäksi suomalaisten rauhanvälittäjien ja kansalaisjärjestön kokemus luo kytköksen rauhanvälityksen ja suomalaisen iden-titeetin välille. Rauhanvälitys nähdään välineenä Suomen kansainvälisen maineen parantamiseksi ja sen uskottavuutta on lisätty myös erilaisten moraalisten argumenttien avulla. Normin leviämistä YK:ssa voidaan kuvata prognostisen ja motivoivan kehystämisen kautta. Suomi on määritellyt rauhanvälitystä tehokkaana konfliktien ennaltaehkäisyn ja ratkaisun välineenä sekä korostanut naisten ja uskonnollisten rauhantekijöiden roolia rauhanprosesseissa pyrkien näin kuvaamaan sitä, keitä rauhanvälitykseen tulisi osallistua. Normin houkuttelevuutta on myös pyritty lisäämään vetoamalla rauhanvälityksen muodostumiseen YK:n arvojen ja peruskirjan vaatimusten kautta sekä käyttämällä kustannustehokkaita ja rauhanvälityksen ihmishenkiä säästäviä argumentteja.
Suomi on tukenut rauhanvälityksen institutionalisoitumista pitämällä retorisen tuen ja aloitteiden avulla rauhanvälityksen teemoja aktiivisesti esillä YK:ssa eri asiayhteyksissä. Erityisesti rauhanvälityksen ystäväryhmän kautta tehtyä työtä rauhanvälityksen päätöslauselmien hyväksymiseksi voidaan pitää vahvana osoituksena normin institutionalisoitumisen tuesta. Suomen normiyrittäjyyttä tarkastelemalla on näin voitu muodostaa yksi tulkinta siitä, mitkä tekijät ja millainen prosessi normin vahvistumisen taustalla vaikuttavat.