Opettajien kollegiaalinen yhteistyö

Abstract

Yhteistyö on noussut keskeiseksi käsitteeksi koulun kehittämisestä puhuttaessa ja siihen on viime vuosina kiinnitetty paljon huomiota. Myös opettajankoulutuksessa opiskelijoita ohjataan tekemään yhteistyötä. Perinteisesti opettajan työtä on kuitenkin pidetty hyvin itsenäisenä ammattina. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista kollegiaalista yhteistyötä opettajat tänä päivänä tekevät keskenään ja miten he siihen asennoituvat. Yhteistyö on aina tavoitteellista toimintaa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin myös, millaisia tavoitteita opettajien yhteistyöllä on ja miten se vaikuttaa opettajan asenteeseen yhteistyöstä.

Tutkimuksen taustateoriana käytettiin Andy Hargreavesin määrittelemiä opettajakulttuureja (individualistinen, balkanisoitunut, pakotettu yhteistyö, ammatillinen oppimisyhteisö), jotka kuvaavat opettajien välisen yhteistyön muotoja. Tutkimusaineistosta etsittiin näiden opettajakulttuurien piirteitä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhden yhtenäiskoulun kuutta opettajaa, jotka edustivat sekä ala- että alakoulua. Teemahaastattelut tehtiin syksyllä 2015, jonka jälkeen ne litteroitiin ja analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Haastatteluaineistosta konstruoitiin kolme erilaista opettajakulttuuria eli yksilökeskeinen opettajakulttuuri, ohjatun yhteistyön opettajakulttuuri sekä yhteisökeskeisen yhteistyön opettajakulttuuri. Opettajat kokivat yksin työskentelyn positiivisiksi puoliksi sen tehokkuuden ja vapauden, mutta negatiiviseksi se koettiin, jos siihen joutui tahtomattaan tai oman epävarmuuden seurauksena. Asenteet ohjattua yhteistyötä kohtaan olivat positiiviset, kun työskentelyllä oli yhteinen tavoite, ryhmähenki oli hyvä ja rehtori tuki sitä. Asenteet olivat negatiivisia, jos työskentely tuntui merkityksettömältä, siihen ei ollut sitouduttu tai jos tavoitteet ja järjestelyt olivat epämääräisiä. Yhteisökeskeinen yhteistyö koettiin positiivisena, kun työryhmässä pystyttiin luottamaan työtovereihin ja henkilökemiat toimivat, työskentely kehitti ammattitaitoa ja lisäsi hyvinvointia. Negatiivisiksi koettiin, että luokka- ja ainerajojen ylittäminen ei vielä toiminut sujuvasti eikä kaikista asioista puhuttu tarpeeksi. Huonot henkilökemiat ja kiire arjessa haittasivat yhteistyötä.

Yhteistyön tavoitteiksi aineistosta konstruoitui neljä luokkaa. Työhyvinvoinnin tavoite koettiin aina positiivisena ja se käsitti kollegan tukemisen sekä työn ulkopuolisista asioista keskustelun, joka parantaa työtovereiden välisiä suhteita. Asenteet tapahtumien eli juhla- ja teemapäivien järjestämiseen olivat myös positiivisia. Koulun kehittämisen tavoite eli työryhmätyöskentely ja opetussuunnitelmatyö koettiin positiivisena, jos työskentelyn tavoite oli kaikille selvä ja pääsi oppimaan uutta. Epäselvä päämäärä ja huonot järjestelyt taas aiheuttivat negatiivisia asenteita. Oman ammattitaidon kehittämisen tavoite eli opetuksesta sisällöstä, järjestämisestä sekä oppilaiden hyvinvoinnista keskustelu koettiin useimmiten myönteiseksi ja tärkeäksi, mutta se tuntui toisinaan haasteelliselta.

Vaikka opettajan työn tekeminen yhteistyössä voi tuntua työläältä eikä siihen uskalleta heittäytyä, on se silti nykypäivän opettajan uudistuvassa ammatissa tärkeää ja jopa välttämätöntä. Uusi opetussuunnitelma ohjaa siihen, samoin kuin saatavilla olevan tiedon määrän moninkertaistuminen, joka pakottaa opettajat jakamaan asiantuntijuuttaan. Rehtorien tulisi rohkeasti ohjata opettajia toimimaan yhteistyössä, vaikka se aluksi nostaisikin vastustusta. Samoin opettajien itsensä tulisi rohkeasti lisätä yhteistyötään, sillä se on avain ammattitaidon ja koulun kehittymiseen.