"Korkeaa ajattelua, yksinkertaista elämää" : muinaisen Intian arvoperustainen gurukula-kasvatusjärjestelmä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan muinaisen Intian kasvatusjärjestelmää gurukulaa. Muinainen Intia viittaa Veda-kauteen Intian historiassa. Gurukula tarkoittaa gurun, eli opettajan perheen kotia, jossa oppilaat asuivat opintojensa ajan. Koska oppilaat asuivat gurun kotona, guru oli opettajan lisäksi myös vanhempi, opas ja roolimalli jokaiselle oppilaalleen. Oppilaat saivat gurukulassa koulutusta elinkeinoa sekä kasvatusta elämää varten. Koulutus elinkeinoa varten tarkoitti oppilaan taipumusten, kykyjen ja kiinnostuksen mukaista ammatillista koulutusta. Kasvatus elämää varten merkitsi henkisyyttä ja sellaisten henkiseen kasvuun ja hyvinvointiin liittyvien taitojen, kuten itsetuntemuksen, mielenhallinnan ja tietoisuustaitojen kehittämistä. Kasvatus ja koulutus tähtäsivät oppilaan kokonaisvaltaiseen, fyysiseen, älylliseen, emotionaaliseen ja henkiseen, kehittymiseen. Kasvatuksen päämäärät muotoutuivat luonteen rakentamisesta ja persoonan kehittämisestä, kansalais- ja yhteiskuntatajun mieleen istuttamisesta sekä kansallisen kulttuurin säilytyksestä ja levittämisestä. Kasvatuksen ja koko ihmiselämän korkeimpana päämääränä nähtiin kuitenkin Itseoivallus ja moksha, vapautuminen tietämättömyyden aiheuttamasta kärsimyksestä.

Kasvatus oli yksilöllistä ja se muotoutui läheisessä vuorovaikutuksessa gurun kanssa. Kasvatus sisälsi myös yhteisöllisen puolen, eli pyrkimyksen kasvaa yhteisön jäseneksi, joka tavoittelee ja edistää oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäksi myös toisten hyvinvointia ja onnellisuutta. Tähän kuului myös eläminen harmoniassa luonnon kanssa. Kasvatus oli arvoperustaista ja sekä opettaja että oppilaat harjoittivat käytännössä arvoja kuten myötätuntoa, rakkautta ja anteeksiantoa. Kasvatus perustui Intian pyhiin Veda-kirjoituksiin, joista myös sen tavoitteet ja päämäärät muotoutuivat. Opetussuunnitelmaan kuuluivat maallinen tieto, liittyen eri oppiaineisiin, pyhä tieto liittyen neljään Vedaan sekä sen kuuteen "alatieteeseen" Vedāńgaan sekä korkein tieto, liittyen Upanishadeihin. Oppiminen tapahtui kolmen vaiheen myötä; gurun kuunteleminen, kuullun pohdiskelu sekä kuullun täydellinen ymmärtäminen niin, että oppilas kykeni elämään kuullun ja opitun todeksi. Opettaminen oli pyhä velvollisuus ja gurulla oli korkea yhteiskunnallinen status sekä arvostus, sillä hän oli vastuussa pyhien Veda-kirjoitusten välittämisestä seuraavalle sukupolvelle sekä siitä, minkälaisia yhteiskunnan jäseniä oppilaista kasvoi. Oppimista ja kouluttautumista arvostettiin hyvin korkealle muinaisessa Intiassa. Opettajilla oli korkein tietoisuuden taso ja kypsyys, eli he olivat itseoivaltaneita. He olivat täysin autonomisia toiminnassaan, eikä heidän kasvatustoimintaansa vaikuttaneet mitkään ulkopuoliset intressit. Gurukula oli myös taloudellisesti sitoutumaton, sillä sen toimintaa ei kustantanut valtio tai hallitus, vaan se toimi yhteisön lahjoitusten turvin. Kasvatus ja koulutus olivat etenkin varhaisella Veda-kaudella ilmaista ja avointa kaikille.

Tutkielma perustuu gurukula-kasvatusjärjestelmää ja sen taustalla vaikuttavaa filosofiaa ja uskontoa käsittelevän kirjallisuuden kuvailevaan ja tulkitsevaan lukemiseen. Lähdekirjallisuuden tulkinnassa lähestymistapaa ja menetelmää voi kutsua lähinnä hermeneuttiseksi. Tutkielman aineisto muodostuu pääosin intialaisten kirjoittajien teoksista. Keskeisimmät lähteet ovat R.K. Mookerjin "Ancient Indian Education", A.S. Altekarin "Education in Ancient India" sekä Sureshan vielä julkaisematon väitöskirja "Learning System in Ancient Sanskrit". Amerikkalaisen David Frawleyn teokset ovat myös merkittäviä lähteitä tutkielman kannalta.