Varhaiskasvatuksen merkityksiä : diskurssianalyyttinen tutkimus subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista koskevasta poliittisesta keskustelusta
Laakso, Alina (2017)
2017
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden tiedekunta - Faculty of Education
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2017-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706282151
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706282151
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, miten varhaiskasvatusta merkityksellistetään ja millaiseksi yksilön ja yhteiskunnan suhde rakentuu keskusteltaessa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta eduskunnan täysistunnossa vuonna 2015. Aineistona tutkimuksessa on täysistunnon ensimmäisen käsittelyn pöytäkirja, johon on kirjattu kansanedustajien puheenvuorot.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on diskurssianalyysi, joka perustuu konstruktionistiselle näkemykselle kielen todellisuutta rakentavasta luonteesta. Keskeisiä analyyttisia käsitteitä tutkimuksessa ovat diskurssi ja representaatio. Diskurssin käsite ohjaa huomion kulttuurisiin merkityksellistämisen tapoihin, kun puolestaan representaatioita tarkastellessa painottuu puheen tilanteisuus ja diskurssien erilaiset käyttötavat.
Täysistuntopuheesta on tunnistettavissa kuusi varhaiskasvatusta eri tavoin merkityksellistävää diskurssia. Lapsen oikeuksien diskurssin keskiössä on lapsen oikeudet ja aktiivinen kansalaisuus. Kuluttajakansalaisuuden diskurssissa puhe rakentuu valinnanvapauden ja kuluttajuuden ympärille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden diskurssi jäsentää todellisuutta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Familistisessa diskurssissa painottuu perheen ensisijaisuus, kun taas ammatillisuuden diskurssille on tyypillistä laatupuhe ja institutionaalisen varhaiskasvatuksen pedagogisuus. Investointidiskurssi perustuu puheelle tulevaisuuden investoinneista ja menoeristä.
Yhteiskunnan ja yksilön suhde rakentuu keskustelussa kahden representaation ympärille. Päivähoito-oikeuden rajaamista kannattavien kansanedustajien puhe edustaa liberaalien palvelujen representaatiota, joka rakentaa kuvaa tarveharkintaisten palvelujen kentästä sekä yksilöllisiä oikeuksia ja tarpeita omaavista kansalaisista, jotka ovat vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Sen sijaan päivähoito-oikeuden rajaamista vastustavien kansanedustajien puhe ilmentää universaalien oikeuksien representaatiota, joka pohjautuu universalistiselle ajatukselle yksilöiden välisestä yhdenvertaisuudesta sekä kaikkien kansalaisten kesken tasa-arvoisesti jaetuista julkisten palvelujen resursseista.
Tutkimus osoittaa, että varhaiskasvatusta koskevaa poliittista keskustelua leimaa käsitteellinen epäselvyys ja ohipuhuminen. Päivähoito-oikeuden rajaamista kannattavien ja vastustavien kansanedustajien puheesta on tunnistettavissa samoja diskursseja huolimatta siitä, että he ajavat puhellaan eri päämääriä. Tutkimustulosten mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen siirtää varhaiskasvatuspolitiikkaa suuntaan, jossa perheiden odotetaan ottavan enemmän vastuuta lasten hoivasta ja kasvatuksesta. Varhaiskasvatus ymmärretään opetuksellisena ja pedagogisena toimintana, joka on lapsen oikeus. Lapsen oikeudellisen aseman tunnistamisesta huolimatta lapsi asemoituu täysistuntopuheessa pääasiassa objektiksi, vanhempien ja kansanedustajien päätösten kohteeksi.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on diskurssianalyysi, joka perustuu konstruktionistiselle näkemykselle kielen todellisuutta rakentavasta luonteesta. Keskeisiä analyyttisia käsitteitä tutkimuksessa ovat diskurssi ja representaatio. Diskurssin käsite ohjaa huomion kulttuurisiin merkityksellistämisen tapoihin, kun puolestaan representaatioita tarkastellessa painottuu puheen tilanteisuus ja diskurssien erilaiset käyttötavat.
Täysistuntopuheesta on tunnistettavissa kuusi varhaiskasvatusta eri tavoin merkityksellistävää diskurssia. Lapsen oikeuksien diskurssin keskiössä on lapsen oikeudet ja aktiivinen kansalaisuus. Kuluttajakansalaisuuden diskurssissa puhe rakentuu valinnanvapauden ja kuluttajuuden ympärille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden diskurssi jäsentää todellisuutta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Familistisessa diskurssissa painottuu perheen ensisijaisuus, kun taas ammatillisuuden diskurssille on tyypillistä laatupuhe ja institutionaalisen varhaiskasvatuksen pedagogisuus. Investointidiskurssi perustuu puheelle tulevaisuuden investoinneista ja menoeristä.
Yhteiskunnan ja yksilön suhde rakentuu keskustelussa kahden representaation ympärille. Päivähoito-oikeuden rajaamista kannattavien kansanedustajien puhe edustaa liberaalien palvelujen representaatiota, joka rakentaa kuvaa tarveharkintaisten palvelujen kentästä sekä yksilöllisiä oikeuksia ja tarpeita omaavista kansalaisista, jotka ovat vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Sen sijaan päivähoito-oikeuden rajaamista vastustavien kansanedustajien puhe ilmentää universaalien oikeuksien representaatiota, joka pohjautuu universalistiselle ajatukselle yksilöiden välisestä yhdenvertaisuudesta sekä kaikkien kansalaisten kesken tasa-arvoisesti jaetuista julkisten palvelujen resursseista.
Tutkimus osoittaa, että varhaiskasvatusta koskevaa poliittista keskustelua leimaa käsitteellinen epäselvyys ja ohipuhuminen. Päivähoito-oikeuden rajaamista kannattavien ja vastustavien kansanedustajien puheesta on tunnistettavissa samoja diskursseja huolimatta siitä, että he ajavat puhellaan eri päämääriä. Tutkimustulosten mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen siirtää varhaiskasvatuspolitiikkaa suuntaan, jossa perheiden odotetaan ottavan enemmän vastuuta lasten hoivasta ja kasvatuksesta. Varhaiskasvatus ymmärretään opetuksellisena ja pedagogisena toimintana, joka on lapsen oikeus. Lapsen oikeudellisen aseman tunnistamisesta huolimatta lapsi asemoituu täysistuntopuheessa pääasiassa objektiksi, vanhempien ja kansanedustajien päätösten kohteeksi.